Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sigge

Taso: 1.

Hoidokki: Valveuni

 1.6.2018

Varusteet:

Valveuni:
pinkki hoitosetti
pinkki riimunnaru
pinkkimusta nailonriimu
mustat suitset remonttiturparemmillä
hevosshampoo
kaviöljypurkki
letityskuminauhapussi
hyö nteisspray
haavaspray
pinkki ötökkäloimi
pinkki ötökkähuppu
pinkki hapsupanta
mustat turparemmittömät
musta yleissatula
satulavyö joustolla
pinkit turvajalustimet
pinkki yleishuopa
teddyromaani
pinkit neoprensuojat
kylmäyskääreet
pinkki pallo kahvalla

Rahat: 0vr

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Sigge

31.05.2018 16:02
1. Myötätuuli

Annoin lempeän kesätuulen viilentää kasvojani ja puhaltaa punaiset, kiharaiset hiussuortuvani pois kasvoiltani; että rakastinkaan myötätuulta! Tuuli myös viilensi mukavasti, sillä helteet olivat saapuneet Suomeen aivan yllättäen ja olin jo ihan hiessä uusien (siis serkkuni vanhojen), tummien ratsastushousujeni ansiosta, vaikka olihan ne nyt tunnelman takia täytynyt pukea päälle; olinhan tänään menossa ensimmäistä kertaa tallille tapaamaan uutta hoitohevostani! (kunhan ensin löytäisin sellaisen.) En oikeastaan tiennyt hevosista juuri mitään, mutta äiti oli ikuisena ponityttönä päättänyt lähettää minut tallille tutustumaan harrastukseen. Olin vanhalla paikkakunnallamme oikeastaan pelannut jalkapalloa, mutta hevoshullun kaverini takia (siis ansiosta) olin käynyt melko tiuhaan tahtiin tallilla ja katsellut muiden puuhia - osasin kaiken siis vain teoriassa ja hevosen selässäkin olin istunut viimeksi kuusivuotiaana talutusratsastuksessa, jolloin lenkki puiston ympäri oli ollut mahtava kokemus! Täytyi siis myöntää, että sydämeni pamppaili rinnassa kovemmin kuin koskaan, mutta vedin syvään henkeä ja yritin rauhoittaa mieleni, kun käännyin (toivottavasti oikealle) hiekkatielle. Auringossa kiiltävät peltikatot horisontissa nähdessäni tiesin kuitenkin saapuneeni oikeaan paikkaan. Hevoskesä, täältä minä tulisin!

Pysäytin jopo-pyöräni keskelle pihaa, ihmetellen ensiksi, mihin polkupyörät voisi parkkeerata. Päädyin pienen etsiskelyn jälkeen vain jättämään pyörän nojaamaan vasten tallin seinää. Katselin uteliaana ympärilleni, enkä voinut estää hymyä nousevan huulilleni, kun näin pikkuvarsojen kirmaavan laitumellaja hieman vanhempien hevosten laiduntaessa mehukasta ruohoa pieninä ryhminä. Pienemmät, hiekkapohjaiset aitaukset olivat tyhjillään; eikös niitä kutsuttukin tarhoiksi? Tallipiha oli kuitenkin täynnä kuhinaa; tallin avoimista ikkunoista kuului veden lorinaa ja hevosen pärskähdyksiä, joku letitti pienen ponin harjaa hoitopuomilla ja kentällä joku tappeli riehakkaan hevosen kanssa. Metsäpolulta kuului iloista jutustelua, joka sai minut innostumaan koko ajan vain lisää hevosista; mitä kaikkea tallilla voisikaan kokea! Kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota minuun seisoskellessani siinä keskellä pihaa ihan ymmyrkäisenä, vaan ohitseni talutettiin eri kokoisia ja värisiä hevosia ristiin rastiin; kuin olisin ollut ilmaa, mutta se ei saanut minua tuntemaan oloani yksinäiseksi, pikemminkin vain hiukan eksyneeksi. En oikein tiennyt, minne mennä, eikä kysyminenkään kuulostanut hirveän houkuttelevalta vaihtoehdolta, joten päädyin kävelemään laitumen aidalle katselemaan hevosia. Jättimäinen ruunikko (vai sittenkin rautias? No, ruskea joka tapauksessa) hevonen kiinnostui minusta ensimmäisenä ja tallusteli uteliaana aidanvierustalle nuuhkimaan kämmeniäni. Kiljahdin ilosta, kun sen turpakarvat kutittelivat sormiani. Hevonen puhalsi päälleni lämmintä, tallintuoksuista ilmaa kurottuessani koskettamaan sitä. Sen pää oli lämmin ja pehmeä, enkä voinut olla hymyilemättä. Siliteltyäni sitä vähän aikaa hevonen korskahti ja päätään heilauttaen löntysteli takaisin kavereidensa luo. Kai hevosetkin saattoivat olla kavereita keskenään? En ollut varma asiasta, mutta se oli vain pikkuseikka lumoavien hevosten rinnalla.

En tiennyt, kuinka kauan olin jo seisonut siinä katselemassa hevosia, mutta kun lopulta käännyin lähteäkseni, olin lähes törmätä johonkin; hymyileväiseen, hevosentuoksuiseen naiseen.
"Öö... moi", hymyilin nolona. Mitä jos tyyppi olisikin tallin omistaja ja olisi nähnyt silittäväni sitä hevosta ja häätäisi minut pois, koska voisin ehkä tietämättäni levittää hevosiin vaarallisia bakteereja. Ei, ei sellaista tapahtunut edes elokuvissa.
"Moi, olen Katatu ja omistan Moonlightin tallin, kukas sinä olet?" nainen esittäytyi ystävällisesti. Huokaisin helpotuksesta; tuskin kukaan noin mukava henkilö minua pois häätäisi.
"Sigge... tässä vain katselin näitä hevosia", tekohymyilin, enkä edes tajunnut, mitä noloa tilanteessa muka oli. Katatu ei vastannut, hymyili vain iloisesti. Sitten olimme pitkään hiljaa ja vain katselimme hevosia. Kauhistuin hieman, kun yksi niistä kävi makuulle ja alkoi kierimään hulluna maassa, jalat villisti heiluen, mutta Katatun huvittunut reaktio varmaankin tarkoitti sen olevan normaalia. Hetken päästä kiinnitin huomioni yksinäisen oloiseen mustaan tammaan. Se mutusti ruohoa laitumen nurkassa ilman ketään toista hevosta. Välillä kiharaharjainen hevonen nosti päänsä ja tarkkaili meitä viisailla silmillään.
"Miksi tuo hevonen on yksin?" kysyin rikkoen samalla hiljaisuuden, mutta nolostuin heti tajutessani, kuinka tyhmältä kuulostin; mutta sitähän minä myös olin.
"Tarkoitatko Valveunta? Se on aina ollut erakkomainen luonne, eikä sillä ole hoitajaakaan, johon kiintyä", Katatu hymähti.
"Aijaa... Mikä muuten on hoitaja?" jatkoin kysymyksellä. Tiesin kyllä, että hoitaja sai hoitohevosen, jota hän harjasi ja ratsasti, mutta tällä tavoin pääsin kätevästi aiheeseen käsiksi. Sainkin täsmälleen saman vastauksen Katatulta.
"Olisitko sinä kiinnostunut hoitohevosesta?" hän jatkoi yllättäen.
"Minäkö? Joo! Tai siis... en ole mikään hevosekspertti", selitin harmistuneena. Hädin tuskin pysyin hevosen selässä! Katatu kuitenkin hymyili minulle lempeästi.
"Eihän se ole mikään ongelma! Valitset vain jonkun kiltimmän hevosen. Onko sinulla jo mielessäsi joku?" Katatu selitti selvästi innostuneena mahdollisesta uudesta hoitajasta.
"No, jos sillä... Valveunella ei vielä ole hoitajaa, niin voisinko hoitaa sitä?" kysyin muisteltuani ensin hetken hevosen nimeä. Tamma höristi korviaan hieman kuullessaan nimensä.
"Tietysti voit, ihanaa jos sekin saa vihdoinkin hoitajan! Unna on tosi kiltti, mutta ratsastaessa vähän laiska", Katatu naurahti. Ehkä laiskuus oli vain hyväksi kaltaiseni aloittelijan kohdalla, en kaivannut alleni mitään nelijalkaista ruutitynnyriä. Tajusin vasta hetken päästä, että Katatu oli vastannut myöntävästi; minulla oli nyt ikioma hoitohevonen! Kyllä äiti saisi olla ylpeä; parissa päivässä jalkapalloilijasta tallitytöksi.

Katatu lupasi tulla vielä näyttämään minulle, mistä löytäisin riimun Valveunen kiinniottoa varten. Tallissa oli ihanan viileää, ja nautin varjosta täysin siemauksin. Tallikäytävä oli typötyhjä kävellessämme sen läpi; vain pesarin letkusta tippuvat satunnaiset vesipisarat ja ovelle johtavat märät kavionjäljet kertoivat jonkun poistuneen tallista vain hetki sitten. Satulahuoneen ovella kasvojani vasten lehahti huumaava satulasaippuan tuoksu. Seurasin kuitenkin kiltisti Katatua varustehyllyjen luokse. Ihanan pinkin riimusetin lisäksi poimin saman tien mukaani pinkin harjakassin, jonka jätin hoitopuomille tallin eteen. Katatu neuvoi minulle vielä, miten oikeaoppinen vetosolmu tehtiin, ennen kun hän uskalsi jättää minut yksin ja lähti kuulemma täyttämään pihaton vesiastiota, mikä pihatto nyt ikinä olikaan. Ainakaan kaverini tallilla ei sellaista ollut, mutta Moonlight olikin varmaan kaksi kertaa isompi! En tuskin vieläkään ollut sisäistänyt, että minulla oli nyt hoitohevonen, vaikka kuljinkin juuri parhaillaan takaisin laitumille hakemaan sitä hoidettavaksi. Unna oli koko ajan pysytellyt omassa nurkassaan, eikä se edes tullut portille, vaikka huusin sen nimeä; tamma vain höristi korviaan ja hirnui kimeästi. Joku vastasi laitumelta tien toisella puolella, mutten välittänyt siitä, vaan pujahdin varovasti sähköpaimenen välistä laitumelle. Se sama ruskea hevonen, joka oli tullut ensimmäisenä tervehtimään minua, kurotti turpaansa minua kohti kävellessäni ohi. Rapsutin sitä turvasta ja naurahdin, kun hevonen nosti ylähuultaan.
"Olet sinäkin ihana, mutta hoidan nyt Valveunta", selitin sille, mutta jatkoin päättäväisesti matkaani hieman mutaisen tarhan läpi Unnan luokse. Se seisoi hievahtamatta paikoillaan, kun taputin tamman kaulaa ja varovasti puin sille riimun päähän. Olin joutunut (siis päässyt) kaverini tallilla myös hakemaan hevosia laitumelta, mutta ne olivat olleet pieniä, kilttejä poneja; hiukan eri kokoluokkaa siis. Onneksi Valveuni laski lempeästi päätään alemmas yltääkseni paremmin kiinnittämään riimun. Kliksautin vielä riimunnarun kiinni tamman riimuun, kunnes maiskautin sille merkiksi lähteä liikkeelle. Yönmusta hevonen löntysteli laiskasti perässäni portille, mutta sillä oli niin isot askeleet, että ilman hidasta tempoa olisin takuulla jäänyt jälkeen. Avasin ensin portin alalangan ja sitten vasta ylälangan, jota pidin kädessäni siihen asti, että olimme portista ulkona. Sitten suljin kaikki porttilangat niin nopeasti kuin kykenin. Huh, kukaan ei päässyt karkuun! Ylpeänä toiminnastani talutin Unnan hoitopuomille ja sidoin sen vetosolmulla kiinni. Sujautin narunpään vielä lenkin läpi, ettei tamma saisi solmua avattua.
"Hieno tyttö", taputin hoitohevostani, joka sai sen pärskähtämään suloisesti.

Jouduin vielä googlettamaan "hevosen harjaaminen", jotten alkaisi kampaamaan Unnan harjaa kaviokoukulla, mutta lupaan, etten enää ensikerralla tarvitsisi googlea! Löysin harjakassista magic brushin, joka irrottaisi Unnasta kaiken irtomudan ja dandyharjan, jolla voisi siistiä kaiken. Tamma ei ollut moksiskaan siitä, että hyörin ja pyörin sen ympärillä harjaten sitä milloin milläkin harjalla, mutta kavioiden nostaminen vaati hieman suostuttelua. Kaavin hoitohevoseni kaviot varovasti puhtaaksi ja setvin harjan, hännän sekä vuohistupsut parhaani mukaan. Selvitysspray olisi ollut kätevä olemassa, mutta ei voinut mitään, nyt täytyi pärjätä ilman. Valveuni tarkkaili mielenkiintoisena puuhiani ja puhalteli välillä korvaani lämmintä ilmaa. Puhdistin varovasti sen pään vauvanharjalla ja pyyhin silmänympärykset puhtaaksi kostealla liinalla. Astuin pari askelta taaksepäin ottaakseni kuvan Unnasta; hyvä etten peruuttaessani kompastunut harjakassiin! Sen onnistuin välttämään, mutta törmäsin silti lopulta johonkin; taakseni ilmestyneeseen Katatuun!
"Hups! Sattuiko?" naurahdin hieman nolona, mutta räpsäisin kuitenkin pari kuvaa Unnasta. Se taisi hieman hämmentyä kameran äänestä, muttei sen kummemmin välittänyt kuvaamisesta.
"Ei sattunut! Unnahan oikein kiiltää, käytitkö sen pesukoneessa?" Katatu virnisti leikkisästi, joka sai minut purskahtamaan nauruun. Kehut kuitenkin lämmittivät sydäntäni. Katatu jatkoi pian matkaansa, kun taas minä korjasin kaikki harjat kassiin ja halasin vielä Valveunta tiukasti.
"Paras", kuiskasin sen korvaan ja nautin sen sormilleni puhaltamasta ilmasta. Sitten vein vielä harjat satulahuoneeseen, jonka jälkeen laskin Unnan takaisin laitumelle ja lähdin pyöräilemään kohti kotia. Minulla olisikin äidille paljon kerrottavaa!

Sanat: 1303

Vastaus:

300vr + bonus 50vr
Esimerkillinen tarina, sisällöltään ja kieleltään oikein hyvä, ei moitetta. :D
Saat Kirjailija -merkin

©2018 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com