Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nette

Hoidokti: Donkey, Silverfang

Taso: 2.

 22.3.2018  23.3.2018

Varusteet:
- Pinkit polvipaikkaiset ratsastushousut
- Musta turvakypärä
- Tummansininen Moonlight-huppari
- Kirkkaankeltainen heijastinliivi
- Pinkki yleisraippa

Donkey:
- Keltainen hoitosetti
- Keltainen riimunnaru
- Keltainen nylonriimu
- Keltainen Moonlight-loimi
- Moonlight-otsapanta
- Hyönteisspray

- Letityskuminauhapussi
- Keltaraidallinen naruriimu
- Kirkkaankeltainen heijastinriimu
- Keltainen talliloimi
- Ötökkäloimi
- Ötökkähuppu
- Kirkkaankeltainen heijastava ratsastusloimi
- Keltaiset turparemmittömät
- Kangasohjat
- Keltaiset kumitutit
- Kirkkaankeltaiset jalkaheijastimet
- Kirkkaankeltainen häntäheijastin
- Tummanruskea yleissatula
- Keltainen Moonlight-huopa
- Keltaiset pintelit
- Keltaiset neoprenbootsit
- Keltainen ulkoloimi

- Tummanruskeat sidepull-suitset
- Kaulanaru
- Tummanruskea martingaali
- Turpapehmuste
- Keltainen korvahuppu
- Satulavyö joustolla
- Neoprensuojat
- Porkkananmakuinen herkkukeksipaketti

- Hevosshamppoo
- Selvitysspray
- Keltainen ketjunaru
- Tummanruskea nahkariimu
- Keltainen hapsupanta
- Tummanruskea koulusatula
- Kouluratsastussatulavyö
- Keltaiset turvajalustimet
- Keltainen kouluhuopa
- Kylmäyskääreet

Sigge:
- Turkoosi hoitosetti
- Mintunmakuinen herkkukeksipaketti
- Turkoosi riimunnaru
- Turkoosi nylonriimu
- Turkoosi fleeceloimi
- Tuttipullo varsalle
- Pallo kahvalla
- Rasvapurkki

- Turkoosiraidallinen naruriimu
- Oranssi heijastinriimu
- Musta kapsoni
- Turkoosi juoksutusliina

Rahat: 589vr

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Nette

22.03.2018 14:41
~ ratsastamaan! ~

Avasin hymyillen tallin oven ja astuin sisään käytävälle, joka oli jo näin iltapäivällä täynnä hälinää. Pesupaikalle oli oikein jono, kun kaikki halusivat pesulle hoidokkiensa kanssa ja vähintään joka toisessa karsinassa oli joku puunaamassa silmäteräänsä kiiltäväksi. En voinut olla hyppelehtimättä vähän onnesta, vaikkei niin lääkärini mukaan vielä saanut tehdä, mutta olin vain niin iloinen! Katatu oli luvannut tulla pitämään minulle liinatunnin, jotta saisin taas vähän tuntumaa ratsastukseen, vaikka Doris kuulemma olikin superkiltti ratsastaessa. Muistin myös Katatun kertoneen, että tammaa oli käytetty jopa terapiaratsastukseen, joten se olisi varmasti juuri sopiva minulle. Tällä kertaa Doris oli minua heti karsinan ovella vastassa korvat hörössä. Se oikein hörisi minulle!
"Joo, sä tiedät että näin sä sulatat mun sydämen ja saat herkkuja", lässytin ja rapsutin Doriksen leveää päätä, josta oikein irtosi likaa niin, että kynnenaluseni olivat pian täynnä kuivunutta mutaa.
"Mä tuun kulta ihan kohta, mä haen vaan sun kamat ensin!" hymähdin ja jatkoin matkaani kohti satulahuonetta jätettyäni ensin kypäräni ja hanskani karsinan eteen. Sattarissakin oli melko sekasortoinen tunnelma, kun kaikki istuskelivat milloin missäkin nurkassa puhdistamassa satuloita, suitsia ja muita varusteita tietysti kovaan ääneen kälättäen. Kukaan ei juuri tuntunut huomaavan minua, mutta se oli mielestäni ihan okei juttu. Nappasin hyllystä Doriksen harjakassin ja telineestä sille ostamani yleissatulan hienoine huopineen sekä kiiltävästä, keltaisesta nahasta valmistetut turparemmittömät kumituteilla. Keltainen sopi Dorikselle paremmin kuin hyvin, joten mikäs siinä, kun saattoi haalia kaikki kaupan keltaiset varusteet yksi kerrallaan itselleen. Nappasin vielä tammulin uudenuutukaiset pintelit ja neoprenbootsit käteeni, ennen kuin puikkelehdin kaiken hoitajamassan välistä takaisin talliin. Oven avaaminen oli vähän kinkkistä, mutta sain kuin sainkin kaiken raahattua Doriksen karsinalle. Nostin satulan varovaisesti karsinanoven tangolle ja ripustin suitset oven päätyyn. Loput varusteet saivat jäädä maahan lojumaan, mutta siististi tietenkin.
"No moikka tyttö", sössötin kieleni välistä ja pujahdin sisään karsinaan kumisuka kädessäni. Tällä kertaa uskalsin pitää Dorista jo vapaana, olinhan todennut sen varsin kiltiksi tapaukseksi. Katsahdin välillä kelloon, sillä olin luvannut Katatulle olevani tasalta valmiina. Minulla oli siis vielä reilu kaksikymmentä minuuttia aikaa, jonka uskoin riittävän varsin mainiosti. Sukkelasti pujahtelin puolin ja toisin Dorista harjaten sitä milloin milläkin harjalla, kunnes koko ruunikko hevonen kiilteli puhtauttaan tallin ikkunoista pilkistelevässä auringonvalossa. Ihailin hymyillen kätteni työtä ennen kuin puhdistin vielä hoidokkini kaviot. Vaikka Doriksen jalat olivatkin melko painavat, sain ne silti helposti tarkastettua, sillä tamma kannatteli jalkojaan kiltisti, eikä laskenut kaikkea painoa kädelleni.
"Hieno olet, hieeeeno", lepersin Doriksen korvaan ja taputin sitä kaulalle. Yhtään ei pöllähtänyt enää ilmaan likaa! Hain vielä letityskuminauhat ja kävin vähän harjaa läpi sormin, ennen kuin taiteilin Doriksen otsaharjaan suloisen ranskanletin. Sitten olisi vuorossa vielä varustaminen, johon minulla oli jäljellä noin kymmenen, viisitoista minuuttia. Nappasin ensin huovan käteeni ja asettelin sen siisti Doriksen melko kapeaan, mutta silti turvallisen oloiseen selkään. Mietin hetken ennen satulan laittoa, pitäisikö Doris sitoa kiinni, mutta se vain seistä möllötti paikoillaan silti uteliaasti puuhiani tutkien. Niinpä uskalsin nostaa melko kevyen yleissatulan tamman selkään ja kiristää varovasti joustavaa satulavyötä. Siinä vaiheessa ruunikko vähän heräsi, mutta ei se silti edes luiminut yhtään.
"Kiristetään tää sit maneesissa loppuun", hymähdin ja taputin Dorista. Tajusin juuri unohtaneeni laittaa hoidokilleni suojat, joten niinpä kiltisti nappasin pintelit karsinanedustalta ja kieputtelin ne tiukasti Doriksen jalkoihin, kunhan olin vain saanut pintelipatjan oikealle kohdalle. Buutsit sujahtivat tamman etujalkoihin helposti, ja sitten olivatkin jäljellä enää suitset. Avasin turparemmittömien ristitykset ja tarjosin Dorikselle kuolaimia, jotka se otti kiltisti suuhunsa. Vedin niskahihnan tamman korvien yli ja varmistin, ettei harjaa jäänyt hihnojen alle, vaikka letitty otsaharja toki helpotti asiaa. Hymyillen kiinnitin vielä leukahihnan ja nappasin kypärän ja hanskat karsinan ulkopuolelta. Katatukin saapui tallihuoneesta juuri sopivasti.
"Ollaankos sitä valmiita ratsastukseen?" Katatu naurahti leikkisästi ja silmäili Doriksen varustusta.
"Aina valmiina!" hymyilin, avasin karsinan oven ja talutin Doriksen ulos karsinasta. Katatu raivasi meille tietä käytävän läpi ja minä kuljin hiukan ujosti ruunikon tammani kanssa perässä. Tallin omistajatar johdatti meidät loskaisen pihan läpi maneesille, jossa olisi varmasti kiva ratsastaa näin kostealla ilmalla. Onnekseni paikka oli tyhjä, eikä katsomossakaan ollut ketään. Katatu auttoi minut Doriksen selkään - oli ratsastuksen kannalta hyvä, että heikompi jalkani oli juurikin oikea jalka! Sitten hän otti ruunikon liinaan ja ohjasi meidät suurelle, pullealle ympyrälle.
"Sä voit ottaa vaikka jalat pois jalustimista ja vaan vähän hakea tuntumaa Donkeyhyn", Katatu selitti ja yritti avata pitkän juoksutusraippansa solmuja.
"Doriksen", korjasin tirskahtaen, mutta tein sitten työtä käskettyä ja nostin jalustimet ristiin hoidokkini kaulan päälle. Kävelimme aluksi pitkät pätkät molempiin suuntiin, enkä voinut olla nauttimatta ratsastuksesta taas pitkästä aikaa! Taputtelin Dorista minkä kerkesin, se oli niin kiltti ja rauhallinen ratsu!
"Sä varmaan haluat ravata?" Katatu kysyi virnistäen. Nyökkäsin tietysti heti saman tien ja otin ohjia vähän tuntumalle. Katatu sanoi, että voisin pitää jalustimet pois jaloistani, Doriksella oli kuulemma tasainen ravi. Ja kuinka tasainen! Kun tamma nosti ravin, en voinut olla keinumatta sen selässä ja nauttimatta ihanasta hetkestä. En enää edes huomannut Katatun olevan maneesissa, haaveissani siellä olimme vain me, minä ja Doris. Laukkaaminen saisi jäädä ensi kertaan, nyt minä ja rakas hoidokkini ravaisimme yhdessä auringonlaskuun...

Vastaus:

300vr
Saat Tunnollinen hoitaja -merkin! :)

Nimi: Nette

18.03.2018 08:06
~ taluttelua ~

Olin tajuttoman iloisen ja onnensekaisen tunteen vallassa riuhtaistessani kumman kevyeltä tuntuvan tallin oven auki. Naamalleni tulvahti vastustamaton tallin tuoksu ja korviini kantautui hevosten äänekästä kauran rouskutusta ja satunnaisia hirnahduksia. Jalkani oli viimein parantunut! Olin vapaa! Tai no, juosta en saanut, enkä muutenkaan harrastaa mitään kovin rasittavaa tai vaarallista, mutta hevosia ei oltu luettu pois. Sitä paitsi, jos asiaa ei erikseen oltu kielletty, sitä sai varmaankin tehdä. Kiihdytin askeleitani päästäkseni Donk-- siis Doriksen karsinalle nopeammin. Jotenkin tamman virallinen nimi ei vain kuvastanut sitä. Tai enhän voinut ainakaan vielä tietää, olisiko hoidokkini aasien tavoin herkkä korvistaan? Viikonloput olivat viikkojen parasta aikaa aivan takuuvarmasti, saattoihan silloin olla tallilla vaikka koko päivän! Nyt kello oli tosin vasta seitsemän paikkeilla, mutta aikainen lintu madon nappaa, eikös vain? Hymyillen kurkistin Doriksen karsinaan ja näin tamman makaamassa raukeana pehmeällä olkipatjalla.
"Oletpas sä nyt söpöstelytuulella!" naurahdin ja kaivoin puhelimeni esiin. Juuri kun olin nappaamassa kuvaa, Doris päätti kuitenkin nousta ylös, jolloin ottamassani kuvassa näkyi vain ruskeita viivoja sikin sokin. Huokaus. En silti voinut olla nauramatta, kun koko Doriksen keho tärisi sen ravistellessa itseään.
"Voi sua pikku hassuliinia", hymähdin ja avasin karsinan oven. Doris tuli uteliaana haistelemaan taskujani ja tamma löysi heti takataskuuni piilottamani porkkanakeksit.
"Pikku herkkumassu", hymyilin ja taputin Doriksen paksua kaulaa. Ilmaan pöllähti kunnon likapilvi, joka sai minut yskimään hulluna.
"Sut kannattais varmaan puhdistaa!" sain todetuksi aivastusten välistä. Jätin siis Doriksen hetkeksi karsinaansa sen esittämistä koiranpentuilmeistä huolimatta ja avasin satulahuoneen oven. Huoneessa tuoksui nahalle ja satulasaippualle. Se ei ollut mikään ihme, sillä toinen aamuvirkku tyttö istui pöydän ääressä puhdistamassa suitsia varsin keskittyneesti. Hymyillen hipsin hänen ohitseen nappaamaan hyllystä Doriksen harjakassin ja riimunnarun sekä riimun. Ne kaikki olivat ihanan keltaisia ja itseostamiani. Keltainen oli lempivärini, se oli niin pirteä ja keväinen väri! Mutta sitä ei sopinut yhdistää mustan kanssa, muuten näytti takuuvarmasti ampiaiselta. Hymyillen lampsin takaisin talliin saappaat lonksuen ja laskin harjakassin maahan Doriksen karsinan edustalle. Tallissa ei ollut ketään, Katatukin oli varmaan mennyt takaisin nukkumaan jaettuaan ehkä reilu tunti sitten aamuheinät.
"No, ainakin saadaan olla ihan rauhassa kahdestaan", supsutin Doriksen pehmeään korvaan pujahdettuani takaisin karsinaan. Vaikka tamma vaikuttikin kiltiltä, päätin silti pujottaa sille riimun päähän ja sitoa ruunikon vetosolmulla kalteriin kiinni.
"Tää on ihan vaan varmuuden vuoksi, kulta pieni", höpisin Dorikselle ja nappasin käteeni piikkisuan. Se takuuvarmasti tepsisi tamman vaihtuvaan karvaan, jota putoili harjauksen aikana pieninä tuppoina maahan, villapaidalleni ja minne nyt sattui. Likaakin irtosi ihan mukava määrä, mutta sitä nyt hädin tuskin huomasi karvapöllyn seasta.
"Mikä mammutti sä oot ollut talvella?" naurahdin teatraalisesti harjattuani lopultakin molemmat puolet Doriksesta. Tämä pitäisi vain kestää, sillä kesän koittaessa tamman kiiltävän ohut karva kimaltelisi auringonpaisteessa... Ah, aina saattoi haaveilla, mutta nyt oltiin todellisuudessa, joten tartuin pölyharjaan ja aloin huiskimaan sillä Dorikseen tarttuneita irtokarvatukkoja.
"Sustahan tulee kohta kalju!" päivittelin leikkisästi ja vaihdoin dandyharjaan, jonka luonnonharjaksilla yritin saada Doriksen sekaisen karvapeitteen sileäksi - melko huonoin tuloksin. Tamma ei siitä niinkään välittänyt, se oli koko ajan nuokkunut rauhallisesti paikoillaan takajalkaansa lepuuttaen ja alahuuli lerppuen. Jotkut sentään osasivat ottaa elämän rennosti! Yritin vielä sormilla ja harjakammalla näprätä takkuja Doriksen jouhista auki, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Pitäisi ehkä ostaa selvityssuihketta.
"Jos me vaan lähetään vähän käppäilemään ulos, höpönassu?" lepertelin Dorikselle napatessani aiemmin karsinan edustalle jättämäni kypärän ja hanskat käteeni. Jätin harjakassin vielä paikalleen käytävänreunaan, jotta saisin hoidettua Doriksen vielä pikaisesti tullessamme ulkoa. Irrotin tamman kalterista ja liu'utin koko karsinan oven auki päästäksemme turvallisesti ulos tallista. Doris kulki tottuneesti pitkin autiota tallikäytävää, jonne oli levinnyt hiukan puruja ja muuta tarpeetonta. Minä kuljin tamman vierellä hiukan varovaisemmin.
"Pysy nyt kiltisti paikallas, kun mä avaan oven", selitin Dorikselle ja säädin hetken oven kanssa pitäen kuitenkin samalla hoidokistani vielä kiinni. Ulkona oli harmikseni alkanut tihuttamaan vettä, mutta aamuaurinko pilkisteli silti pilvien takaa. Kuului veden rauhallista solinaa, kun kaikkialle syntyi sulamisvesistä pieniä puroja. Linnut sirkuttivat paljaiden puiden oksilla täyttä kurkkua. Pian puihinkin puhkeaisi hiirenkorvia ja vehreys täyttäisi koko tallipihan. Nojauduin ovensuussa vasten Doriksen pyöreää kylkeä ja suljin silmäni hetkeksi. Mitäköhän tekisin juuri nyt, jos en olisikaan Doriksen hoitaja?

Vastaus:

300vr :)

Nimi: Nette

16.03.2018 19:56
~ pitkäkorva ~

"Soittele sitten!" äitini huusi vielä, kun olin paukauttamassa auton ovea jo kiinni.
"Joo joo!" tuhahdin samalla äänekkäästi huokaisten. Pelkkää ylihuolehtivaisuutta... Jos kerran oli ollut puoli vuotta pyörätuolissa, niin kyllä sitä nyt kyynärsauvoilla pärjäsi!
"Ole sitten varovainen", äiti muistutti vielä ja lähetti minulle lentosuukon. Pyöräytin silmiäni ja paiskasin oven kiinni. Taivaalta tihutti hiljalleen vettä pomppiessani märkää tallipihaa pitkin kohti kodikkaan näköistä rakennusta. Miten ihanaa olikaan olla tallilla niin pitkän ajan jälkeen! Eihän talli tietenkään ollut sama kuin ennen onnettomuutta ja pitkää kuntoutusjaksoa, mutta talli mikä talli. Hirveästi porukkaa ei näyttänyt ilmeisesti säästä johtuen olla paikalla, mutta hyvä niin. Toivottavasti tallilaiset olisivat suvaitsevaisia minua kohtaan, ei ollut helppoa elää näin hauraiden luiden kanssa. Olin istunut pyörätyolissa ensi kertaa yksivuotiaana murrettuani reisiluuni ja siitä jatkuen vähän milloin mitäkin. Se nyt oli ollut pientä ennen isoa onnettomuutta, jolloin molemmat jalkani olivat murtuneet Proseccon säykähdettyä ja noustua pystyyn. Kädestäkin oli mennyt nivelsiteitä, mutta tärkeimmät elimet olivat kypärän ja turvaliivin ansiosta säilyneet ehjinä. Innosta kihisten avasin tallin oven ja hyppelehdin sisään. Tallin oven pamahtaessa kiinni vedin henkeeni ihanaa tallin tuoksua ja kurkistelin tilaviin karsinoihin nähdäkseni hevosia tarkemmin. Suuri irlannincob hörähti lempeästi minut nähdessään ja pikkuruinen shetlanninponi perääntyi korvat luimussa karsinan seinää vasten. Pesuboxista kuului puheensorinaa ja satunnaista veden läträystä. Lähdin kinkkailemaan kohti ääntä, jos joku vaikka osaisi neuvoa minut tallin omistajan luo. Kaksi uteliasta päätä kääntyi kummastuneena katsomaan tulijaa ja hevonenkin hörähti kysyvästi.
"Tietääkö joku missä tallin omistajan voisi löytää?" kysyin asiallisesti välittämättä muiden ilmeistä.
"Mee vaan suoraan eteenpäin!" toinen tytöistä kehotti ja toinen oli selvästi lisäämässä jotakin, mutta piti suunsa kuitenkin kiinni. Nyökkäsin tytöille ja suuntasin katseeni kohti tallikäytävän päätä. Muutamia uteliaita hevosia kurkisti karsinoistaan, mutta en viitsinyt silittää niitä, jos se ei vaikka olisikaan sallittua.
"...ja sitten sen voi viedä tarhaan, mutta pistä sadeloimi päälle..." joku selitti pöydän ääressä tytölle, joka kannatteli käsissään teddypehmusteista timanttiriimua. Tuollainen olisi kyllä hieno, pakko sanoa... Tyttö hymyili äsken äänessä olleelle naiselle ja hyppelehti sitten innoissaan talliin kiinnittämättä edes huomiota minuun. Ystävällisen näköinen nainen taasen käänsi katseensa ovelle, minuun päin.
"Nette, eikös?" hän hymyili ystävällisesti ja nosti silmälasit nenältään siirtäen samalla jonkin paperipinon sivumpaan.
"Juu, aivan niin!" sanoin iloisena. Ihanaa, kun joku ei ollenkaan ihmetellyt vaan kävi suoraan asiaan. Suorastaan rakastin sellaisia ihmisiä!
"Joo, kiva kun pääsit, me juteltiin sun äidin kanssa puhelimessa tänään! Mä kattelinkin jo vähän sulle kenties sopivia hoitohevosia", nainen selitti samalla käsillään huitoen.
"Ai niin, mä olen Katatu!" hän lisäsi vielä rempseästi naurahtaen. Naurahdin itsekin pienesti ja seurasin sitten Katatua talliin. Edellämme joku tyttö kulki heinäkärryn kanssa, joten vaikka ihmiset tallikäytävällä olivatkin vähentyneet, pitivät hevoset sellaista mekkalaa, että korvissa soi!
"Mä ajattelin ensin sulle tätä meidän Donkeytä, se on super kiltti ja rauhallinen, käytetty myös terapiaratsuna!" Katatu intoili. Donkey? Mitä aasia hän oli minulle tarjoamassa? Vaikka saatoinkin olla erilainen ja aasit olivat söpöjä, olin silti ajatellut nimenomaan hoitoHEVOSTA. En myöskään ponia, olin kuitenkin melko pitkä. Mieleni muuttui kuitenkin heti, kun näin karsinan oven yli hevosen kuvankauniin pään. Ruunikko tamma tapitti minua lempeillä silmillään ja se huokui turvallisuutta, toisin kuin Prosecco. Ennen olin pitänyt sähäkistä poneista ja esteratsastuksesta, mutta nyt rauhalliset hevoset ja maastoilu olivat enemmän mieleeni. Niin se mieli muuttui kun kasvoi - ja sattui elämää mullistavia asioita.
"Donkey on saanut nimensä pitkistä korvistaan", Katatu selosti virallisen kuuloisesti. Tosiaan, hevosen korvat olivat aika isot, mutta ne tekivät siitä uniikin yksilön. Olimme molemmat ylpeästi erilaisia!
"Se on kaunis", huokaisin. Olin jo kuvitellut mielessäni, mitä kaikkea ihanaa voisimme kokea yhdessä, vaikka mielessäni toki käväisi myös, miten karusti tämäkin seikkailu voisi päättyä. Sysäsin pahat ajatukset syrjään ja ojensin käteni Donkeyn nuuhkittavaksi. Sen turpakarvat kutittivat hassusti!
"Sitten meillä olisi myös tammöinen kiltti ruuna...", Katatu aloitti, mutta keskeytin hänet saman tien.
"Ei maksa vaivaa", hymähdin, "kyllä tää on se mitä mä hainkin." Katatu naurahti, mutta hymyili minulle sitten taas lempeää, hassunkurista hymyään.
"Okei!" hän vinkkasi silmää, "se on sitten sillä selvä, jos kerran olet niin varma." Donkey puhalsi kasvoilleni lämmintä ilmaa ja minä nautin siitä täysin siemauksin.
"Mutta en halua kutsua sitä Donkeyksi", lisäsin vielä päättäväisenä.
"Minulle se on nyt Doris."

Vastaus:

300vr + bonus 50vr
Kaikin puolin hyvä tarina! :D

©2018 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com