Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tintti

Taso: 1.

Hoidokki: Belle Reve

Varusteet:

Belle Reve:
• Pinkki hoitosetti
• Pinkkimusta riimunnaru salmiakkikuviolla
• Pinkkimusta nylonriimu
• Joululoimi
• Oranssi heijastinriimu

• Ruskea yksivärinen riimunnaru
• Oranssi heijastava ratsastusloimi
• Heijastinlenkit jalkoihin
• Mustapinkki ulkoloimi
• Pinkit turparemmittömät
• Mustat kumitutit
• Musta yleissatula
• Pinkit turvajalustimet
• Pinkki yleishuopa
• Pinkit neoprensuojat
• Mustat kumibootsit
• Hiihtoratsastusvaljaat
• Tonttulakki hevoselle

• Joulusuojat
• Jouluhuopa
• Mustat meksikolaiset
• Pinkki timanttipanta
• Pinkit kumitutit
• Mustapinkki martingaali
• Musta estesatula
• Satulavyö vatsapanssarilla
• Pinkki estehuopa
• Hevosshamppoo

Rahat: 4vr

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Tintti

10.12.2017 18:22
Istuin kerhohuoneessa puhelintani selaillen. Ylipaljon snäppejä kavereilta ja muutama tykkäys instakuvaani Revestä. Siinä olin pukenut tamman sen ihanaan joululoimeen ja omaan tonttulakkiini aiemmin tänään, mutta nyt minulla ei oikein ollut muuta tekemistä. Seinäkello tikitti ja himmeän lampun valokeilassa leijaili pölyä. Oli hiljaista, vain hevosten hörähdykset kuuluivat etäisinä tallikäytävältä.

-Vitsi olis kiva mennä hiihtoratsastamaab, kun on noin paljon lunta vieläpä! kuulin iloisen äänen ovelta. Ulkona tosiaan oli yli puolen metrin kinokset ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Pakkastakaan ei kuitenkaan ollut liian vähän...
-Hei mullahan on hiihtoratsastusvaljaat Revelle! innostuin ja katsoin tulijaan päin hymyillen.
-Oi vähänkö siistiä! Jos sä ratsastaisit ja mä hiihdän? tyttö virnisti iloisena.
-Okei, mun nimi on muuten Tintti ja hoidan sitä Reveä, hymyilin. Toinen oli selvästi innostuksissaan unohtanut esittäytyä.
-Kiva juttu, mä oon Nala ja hoidan aika montaa eri hevosta, joiden kanssa mä treenaan ahkerasti, tyttö esittäytyi. Isoja hevosia, huh!
-Mä tykkään enemmän poneista ja puskailusta, hymyilin.
-Mennäänkö jo?

Nappasin matkalla Reven harjat satulahuoneesta ja Nala sai tasapainotella varusteröykkiön kanssa. Hoitoponini oli jo sisällä ja nyt se hörisi malttamattomana ilmestyessäni tamman näkökenttään. Karsinaan astuessani Reve tuuppi heti ratsareideni taskuja, jotka olivat kuitenkin visusti kiinni, vaikka siellä ehkä jo kertaalleen pesukoneessa pyörineitä herkkuja olikin. Hymyillen tartuin pehmoiseen sukaan ja aloin liu'uttamaan sitä pitkin Reven pörröistä talvikarvaa.

Kun poni oli puhdas ja kaviotkin otettu, laskin Reven uudenuutukaisen, nahalta tuoksuvan yleissatulan sen selkään. Satulaan sopivat täydellisesti myös pinkki yleishuopa ja samanväriset, kirkkaat turvajalustimet. Heitin mustilla kumituteilla varustetut pinkit turparemmittömät tamman niskaan ja lopuksi se sai vielä pinkit neoprensuojat ja hiilenmustat kumibootsit jalkaansa, ettei poni teloisi itseään. Kun Reve oli varustettu, lähdimme kohti kenttää, Nala hiihtoratsastusvaljaita kantaen perässämme.

Verkkaisin ensin Reven kentällä ja vasta sitten lähtisimme metsään hiihtämään. Nala sai odotella portinvierustalla, kun kiristin satulavyön, mittasin jalustimet ja ponnistin ponin selkään. En ollutkaan ennen ratsastanut Revellä, mutta se tuntui todella ihanalta! Poni liikkui reippaasti eteenpäin - joskus ehkä vähän liiankin reippaasti - mutta se kuunteli myös pidätettä. Kulmiin se ei oikein ollut taipuakseen, mutta sitä ehtisi harjoitella!

Kun olin verrytellyt Reveä käynnissä molempiin suuntiin ja tehnyt muutamia ympyröitä sekä voltteja, siirryin kulmassa raviin, jonka tuomaa nostoapua ei kyllä olisi tarvittukaan, kun Reve singahti eteenpäin kuin sähikäinen, pienen pukin saattelemana. Horjahdin eteenpäin ponin kaulalle, mutta onnistuin hilaamaan itseni takaisin. Sen pienen välikohtauksen jälkeen ravityöskentelykin sujui moitteettomasti, vaikka harjoitusravi olikin hirmuisen pompottavaa, kiitos Reven ponimaisten ompelukoneaskeleiden.

Olimme juuri lähdössä pellolle päin hiihtämistä varten, kun tallin katulamput syttyivät - emme olleet edes huomanneet pimeän tuloa! Annoin Reven ohjat Nalalle ja kipaisin tallista tammalle hankkimani heijastinriimun, jonka pujotimme suitsien päälle, heijastavan ratsastusloimen ja vielä heijastavat jalkalenkit jalkoihin. Tulipahan niillekin käyttöä! Nalalle ja itselleni olin hakenut tietysti Reven oransseihin heijastintamineisiin mätsäävät liivit ja otsalamput kypärien päälle.

Päästyämme pellolle oli jo tullut aivan säkkipimeää, eikä kello ollut edes paljon! Vain kimmeltävä hanki ja harvan metsän takaa paistavat tallin valot valaisivat peltoa, joten otsalamput olivat olleet hyvä veto. Laskeuduin vielä varmuuden vuoksi alas Reven selästä siksi aikaa, että Nala sai hiihtoratsastusvaljaat kiinnitettyä. Kunnon varustesekamelska! Reve kuitenkin käyttäytyi kiltisti koko session ajan taskujani samalla hamuten. Hupsu poni!

-Valmiina? huusin innoissani suksille asettuneelle Nalalle. Saatuani myöntävän vastauksen minun tarvitsi vain hieman myödätä ohjista ja Reve jo säntäsi villiin laukkaan! Pukittamaan se ei onneksi yltynyt, joten Nala pysyi suksilla ja saatoin kuulla hänen riemunkiljahdustensa sekoittuvan omiini. Reve nosti päätään ja kiihdytti vauhtiaan lumen pöllytessä vierellämme. Nousin kevyeeseen istuntaan ja nautin vauhdin hurmasta täysin siemauksin.

Jokainen voi varmaan arvata, että tallille palatessamme muistutimme lähinnä lumiukkoja...

Vastaus:

Hyvä tarina, etenkin lopussa on tosi kiva tunnelma. :)
280vr

Nimi: Tintti

06.12.2017 08:12
Hyppelehdin innoissani pitkin lumista hiekkatietä, jolle oli painunut satunnaisia jalanjälkiä. Siellä täällä lojui ohuita oksanpätkiä ja syksyn viimeisiä, kylmyydestä käpristyneitä koivunlehtiä, joita oli pudonnut tien reunoilla kohoavista korkeista kansallispuista. Perhoset lentelivät mahanpohjassani, sillä olin matkalla tapaamaan uutta hoitoponiani! Olin katsellut siitä netistä kuvia ja se oli aivan syötävän suloinen pieni huzulponi. Sen juhlallisen nimenkin muistin: Belle Reve, mutta tammaa kutsuttiin kuulemma pelkästään Reveksi.

Tarhoissa käyskenteli muutamia hevosia, jotka yrittivät epätoivoisesti kaivella viimeisiäkin heinänrippeitä lumen alta suurilla kavioillaan. Jättiläismäiset hevoset hiukan kammottivat minua, mutta Reve oli onneksi pieni, pörröharjainen poni. Työnsin tallin painavan, punaisen puuoven auki, joka oli muutamaa sävyä tummempi kuin itse tallirakennus. Lämmin hevoselta ja heinältä tuoksuva ilma pölähti vasten kasvojani ja saatoin kuulla pehmeää hörinää karsinoista. Käytävälle oli pudonnut muutamia heinänkorsia.

-Moi! Tarviitko apua? pelästyin hiukan kuullessani pirteän äänen takaatani. Käännähdin ja näin iloisen oloisen, nuoren naisen seisovan takanani. Hän piteli kädessään talikkoa.
-Öhh... En mä... Taisiis joo, mä etin Katatua, takeltelin nolona.
-Yleensä hänet löytää tallihuoneesta, mutta juuri nyt hän ei ole siellä, sillä hänellä on muuta puuhaa, nainen selitti.
-Ömm, no milloin hän sitten palaa? kysyin mietteliäänä. Kariutuisivatko haaveeni esittelykierroksesta heti kättelyssä?
-Siitä ei ole valitettavasti tietoa, nainen pahoitteli. Hänen kasvoillaan loisti viekas virne.
-No jaa, kai minä selviydyn yksinkin, mutta kiitos kuitenkin avusta, mutisin ja näpräilin punaisen Kånken-reppuni nailonhihnoja.
-Juu, eipä kestä, sain hymyilevän vastauksen.
-Mikä sun nimi muuten on? utelin vielä kuulostaakseni tuttavallisemmalta.
-Katatuhan minä! nainen esittäytyi naurua pidätellen. Sitten purskahdimme molemmat nauruun!

Katatu oli selvästi varsinainen vitsiniekka, mutta hänellä oli myös huiman hyvä pokerinaama! Hänellä oli kyllä oikeasti muuta tehtävää, mutta neuvoi kuitenkin ystävällisesti minulle mistä mikäkin löytyi, mistä saatoin etsiä käsiini Reven karsinan ja muuta tarpeellista. Kurkkasin ensin ponin karsinaan. Se oli siisti ja tilava, vastikään siivottu, eikä nurkassa kumpuilevaa, muhkeaa heinäkasaa voinut olla huomaamatta. Tammaa itse ei kuitenkaan näkynyt mailla halmeilla, joten se oli oletettavasti tarhassa.

Olisin varmaankin seuraavaksi lampsinut käytävän läpi varustehuoneeseen, mutta minullapa olikin ässä hihassa - tai pikemminkin repussa. Raotin punertavaa vetoketjua, jossa killui pieni, pörröinen hyljepehmo. Hymyillen vedin repusta esiin uudenuutukaisen, pinkin nailonista valmistetun riimun, jota koristi pikimusta salmiakkikuvio. Se tuoksui vielä varustekaupalle ja saatoin haistaa etäisesti myös nahan tuoksun, olihan riimu roikkunut ihan suitsien vieressä varustekaupassa. Riimun lisäksi olin ostanut samansävyisen riimunnarun ja tietenkin suuren harjasetin. Punaista joululoimeakaan en ollut voinut jättää hyllylle!

Riimua käsissäni innokkaasti pyöritellen lähdin kävelemään kohti tarhoja. Muutama utelias shetlanninponi tuli tervehtimään minua, mutta jättihevosiin en kyllä koskisi pitkällä tikullakaan! Valitettavasti juuri sellainen tulla tepsutti hoitajansa kanssa täydessä varustuksessa, kentältä ilmeisesti olivat tulossa. Tervehdin tyttöä, mutta hevonen ei onneksi kiinnostunut minusta. Pian näin kauempana suloisen, jauhoturpaisen ponin natustavan heiniään tarhassa. Sen piti olla Reve!

Reve tuli minua innoissaan vastaan tarhan portille. Silitin varovasti sen pehmoista turpaa ja riisuin lapaset käsistäni tunteakseni ponin lämmön paremmin. Miten ihanasti tamman kaula lämmittikään kohmeisia sormiani! Pujahdin aidan ali tarhaan ja ujutin riimun Reven päähän. Se ei ollut siitä moksiskaan, pärskähti vain iloisesti. Kun naru oli tiukasti kiinni riimussa, maiskautin Revelle ja lähdimme liikkeelle kunhan olin ensin avannut portin. Hymy paistoi kasvoillani.

Karsinassa kiinnitin Reven kalteriin vetosolmulla, jota se tietenkin heti alkoi näpräämään, eikä aikaakaan, kun poni oli jo irti. Minun piti siis sitoa tamma uudelleen, tällä kertaa niin, että solmua ei saanut avattua, se vain kiristyi. Tämä selvästi toimi fiksun Reven kanssa. Olin tuonut ponin uudet, pinkit harjat karsinalle jo valmiiksi, joten saatoin suoraan tarttua pehmeään harjaan, lumi kun piti hevoset suht puhtaina ja loimeakaan ei tammalla pitkän talvikarvan ansiosta ollut. Reve päristeli sieraimiaan ja minä nojauduin vasten sen pyöreää selkää.

Tästä alkaisi meidän yhteinen tiemme!

Vastaus:

Hyvä tarina, saat 290vr+bonuksen 50vr :)

©2017 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com