Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Jolanda

Taso: 10.

Hoidokit: Troija, Golden Rose, Satomi, Panda, Velaro, Texas, Wizjan

Astutukset:
Papillion-Fleak (varsominen)
Papillion-Freak
Satomi-Velaro
Baridi Ya Maua-Bulletmadness
Golden Rose-Dark Forest
Velaro-Satomi
Panda-Tonkovl
Marcus-Mariska
Velaro-Wizjan
Velaro-Petit Amulet

 07.12.2017  29.12.2017  joulukuu -17
 30.12.2017  02.01.2018  02.01.2018  03.01.2018  03.01.2018  16.1.2018
 17.01.2018  17.01.2018  18.1.2018
 19.1.2018  20.1.2018  20.1.2018
 26.1.2018  30.1.2018  31.1.2018
 2.01.2018  1.02.2018  4.2.2018
 4.02.2018  6.2.2018  9.2.2018
 19.2.2018  21.2.2018  28.2.2018
 28.2.2018  1.03.2018  3.3.2018
 6.3.2018  15.04.2018   11.5.2018

Varusteet:
- kannukset
- poolomaila

- Kisatakki, sininen
- Kisapaita, valkoinen
- moonlight huppari

- esteraippa, musta
- jodhpurit, musta
- hanskat, mustat

- fleecetakki, pinkki
- T-paita, pinkki
- nilkkasukat, musta
- kokopaikkaiset ratsastushousut, beiget
- polvisukat, pinkki
- polvisukat, musta
- kannukset

Yhteiset:
- vikellysvyö, valkoinen
-juoksutusliina, valkoinen
-juoksutuspiiska
- selvitysspray

- hevosshampoo
- herkkukeksipaketti hevoselle, porkkana
-kylmäyskääreet

- omenanmakuinen herkkukeksipaketti
- ravivaljassetti, musta

- ravikärryt, mustat
- ravisuitset, mustat
- silatyyny, punainen

Troija:
- Hoitosetti, punainen
- Naruriimu, punainen
- Yksivärinen riimunnaru, punainen
- hackamore, musta
- koristeellinen näyttelyriimu, punainen
- nylonriimu, punavalkoinen
-heijastinriimu, oranssi

- moonlight-huopa, punainen
- orbitless, musta
- kaulanaru, punainen
- juoksutusliina, punainen
- ohjasajosetti, musta

Satomi:
- Aachensuitset, musta

- Hoitosetti, oranssi
- nylonriimu, oranssi
- yksivärinen riimunnaru, oranssi
- yleishuopa, oranssi

- yleissatula, musta
- fleeceloimi, oranssimusta
-kouluhuopa, valkoinen
- jalustin (2kpl), oranssi

- timantti otsapanta, oranssi
- kaulanaru, oranssi
- rintaremmi joustolla, oranssi
- juoksutusliina, oranssi
- neoprensuojat, oranssi
- neoprenbootsit, oranssi
- naruriimu, oranssi
- moonlight-huopa, oranssi

Golden Rose:
- Vaaleanpunainen riimupehmustesetti
- Mustapinkki ulkoloimi
- yleissatula, musta
- suitset remonttiturparemmillä, musta
- hoitosetti, pinkki
- riimunnaru salmiakkikuvioilla, mustapinkki
- naruriimu, pinkki
- kaulakappale, musta
- korvahuppu, pinkki

- jännesuojat, pinkki
- pehmuste satulavyöhön, valkoinen lampaankarvapehmuste

- yleishuopa, pinkkimusta (ruudullinen)
- kumitutit, pinkki
- pehlamkuolaimet

- nahkadelta
- neoprensuojat, pinkki
- jalkaheijastinsetti, pinkki
- kaulannaru, pinkki
- timantti otsapanta, pinkki
- nahkariimu, musta
- letityskuminauhapussi, pinkki
- kumiset nahkaohjat
- neoprenbootsit, pinkki
- herkkukeksipaketti, kaura

- ketjunaru, kultainen ketju ja musta naru
- näyttelyriimu, pinkki
- talliloimi, pinkkimusta
- ötökkähuppu
- rintaremmi joustolla, pinkki
- pehmustesetti suojiin, valkoinen lampaankarva
- estehuopa, pinkki
- pintelit, valkoinen
- juoksutusliina, pinkki
- martingaali
- naruriimu, musta
- jumbosieni, pinkki 

- kavioöljypurkki 
- valjasrasva
- selvitysspray
- yksivärinen riimunnaru, pinkki
- turparemmittymät suitset, musta
- helmiotsapanta, pinkki
- kumitutit, mustat
- pehmustesetti satulahuopaan, valkoinen lampaankarva
- yleishuopa, pinkkimusta ruudullinen
- moonlight-huopa, pinkki
- moonlight loimi, pinkki

- bitless- kuolaimettomat, pinkki
- vikellyspatja, pinkki
- etujalansuojat, pinkki
- moonlight otsapanta, pinkki
- riimunnaru salmiakkikuviolla, pinkkivioletti

Velaro:
- hoitosetti, sininen

- yksivärinen riimunnaru, sininen
- nylonriimu, sininen
- suitset remonttiturparemmillä, musta
- Hikiloimi, musta
- Kumitutit, siniset
- yleissatula, musta

- Satulavyö joustolla
- Sininen korvahuppu
- Musta laukkasatula
- Sininen rintaremmi joustolla
- ketjunaru, kultainen ketju ja musta naru
- villaloimi, sininen
- timantti otsapanta, sininen
- neoprensuojat, sininen
- polvisuojat, sininen
- moonlight-huopa, sininen
- Ps of Sweden high jump revolution, musta

Wizjan:
- hoitosetti, purppura

- yksivärinen riimunnaru, purppura
- nahkariimu, purppura
- barokkisuitset, purppurat kultaisilla koristeilla
- fleeceloimi, purppura

- oliivikuolain
- letityskuminauhapussi, purppura
- yhdenkorvan lännenratsastussuitset, ruskea
- lännenratsastussatula, ruskea
- lännenhuopa, punapurppura

Panda:
- hoitosetti, keltainan

- rasvapurkki
- riimunnaru salmiakkikuviolla, musta-keltainen
- naruriimu, keltainen
- hikiloimi, musta
- aachensuitset, musta
- kankisuitset, musta
- cross-rintaremmi, musta
- yleissatula, musta
- koulusatula, musta
- yleishuopa, keltainen
- kouluhuopa, valkoinen
- romaani, valkoinen
- neoprensuojat, musta

Rahat: 11 356vr, 19 lahjakorttia

Vieraskirja  1  2  3  4  5  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän miinus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Jolanda

13.05.2018 21:10
Hellepäivä

Kaarsin pyöräni pitkästä aikaa tallille päin. Minulla oli kauhea ikävä hoitsujani, mutten ole kerinnyt käymään tallilla aikapäiviin. Mutta nyt se tapahtui! Kuulin jo kaukaa laitumelle päässeiden hevosten tervehdykset ja hoitajien kikatukset. Suljin silmäni vähäksi aikaa ja unelmoin...”auts!” Huudahdin pyörätien soraa maistellen. ”Silmät kiinni ei pyöräillä!” Joku huudahti yllättäen. Se oli Katatu! Heitin pyörän tiensivuun ja juoksin ystäväni luokse. Halasin Katatua ja kerroin kuinka kova ikävä minulla olikaan tuota nuorta naista. ”Ihanaa nähdä sinut taas!” Kerroin Katatulle ja nyökäytti päätään. ”Niin sinutkin!” Katatu vastasi hymyillen. ”Sittenkö lähdetään töihin?” Katatu kysyi virnistäen. ”Kai sitä sitten on töihin lähdettävä!” Vastasin ja ajoin pyöräni tallin seinää vasten. Avasin innoissani tallin puisen oven ja vedin sieraimiini hevosten ihanaa tuoksua. Kiljahdin onnesta ja juoksin heti hoitohevosteni karsinoille. Kun saavuin ensimmäisenä rakkaan appaloossani Satomin karsinalle huomasin karsinan olevan tyhjä. ”Eivät kai hevoset sisällä seiso 26 asteen lämmössä!” Nala huudahti vierestäni. ”Nala!” Huudahdin ja halasin tallikaveriani. ”No mutta tottahan sinä puhut!” Vastasin Nalalle ja nappasin Viken riimun karsinalta. Astelin ulos Viken purppuran värinen nahkariimu kädessäni. Etsin kirjavaa appaloossaa monien muiden hevosten seasta. ”Vikke!” Huudahdin huomatessani hevosen. Vikke laukkasi luokseni ja nappasi porkkananpalan kädestäni. Puikahdin aitauksen sisään ja levitin käteni Viken kaulan ympärille. Pujotin nahkariimun appaloossani päähän ja kiinnitin purppuran värisen riimunnarun riimun alimmaiseen renkaaseen. Aukaisin laitumen portin ja talutin tamman pois tarhasta. Jatkuuu....

Nimi: Jolanda

06.05.2018 19:33
Kyllä käy! :))

Vastaus:

Ok, astutetaan ne :)

Nimi: Katatu

06.05.2018 08:27
Hei! Neela haluaisi astuttaa Petit Amuletin Velarolla, käykö se? :)

Nimi: Jolanda

18.04.2018 07:27
Kevätilma

Näin,
Näin jo kaukaa
Kauniin hevosen keskellä kukkien
Vihreiden, punaisten
Kuuluu hirnahdus ja puron lorinaa
Kauniiseen poniin loin silmäyksen,
Se laukkasi
Alla kedon suuri kasvillisuus
Juoksin,
Juoksin yli peltojen
Hevoseni syliin suureen
Tuo uljas musta minut sisään otti
Sisään suuren maailman,
Kevätilmojen

// tälläinen runo tällä kertaa :D ja joo, oon ollut tosi epäaktiivinen, mutta kirjoittelen aina kun ehdin ;)//

Vastaus:

60vr :3

Nimi: Jolanda

06.04.2018 10:07
Jäähevonen

Kauan sitten Pohjois-Norjassa tapahtui jotain hyvin hämmentävää. Kaikki alkaa Saamelaisesta perheestä, jotka hoitivat poroja työkseen. ”Viisi poroa kuolemaisillaan!” Nuorin poika Evan huusi. ”Miksi?” Perheen isä Norgen kysyi pikaisesti. ”Emme tiedä, ne ovat vain heikkoja!” Evan jatkoi ja katsoi veljeään, joka kohautti hartioitaan. Vanhimmat pojat Jåke ja Frank lähtivät heti aamusta paimentamaan poroja kylän Länsiosiin. Yhtäkkiä alkoi suuri ja voimakas tuulenpuuska, joka oli lennättää pojat selälleen. He tarttuivat poroaitauksen reunasta ja yrittivät kestää tämän äkillisen voimanlähteen. Sitten se tapahtui! Taivaalta, korkealta pilvistä laskeutui suuri, sinisen jäinen hevonen, joka asettui keskelle poroaitausta. Jåke ja Frank peruuttivat heti puiden taakse. Jäähevonen ei välittänyt heistä vaan keskittyi johonkin muuhun. Se lähestyi sairaita poroja ja puhalsi niihin sieraimistaan ilmaa. Porot nousivat virkeinä ylös ja tervehtyivät noina sekunteina. ”Mi-mitä?!” Jåke kuiskasi Frankin korvaan. Frank kohautti hartioitaan ja jatkoi jäähevosen tuijottamista. Se käveli rikkinäisten aitojen ja kasvien ohitse ja palautti ne ennalleen. Aitauksen ehjäksi ja kasvit elinvoimaisiksi. Pojat tulivat sanattomiksi ja juoksivat kotiin. ”Isääää!” He huusivat yhteen ääneen. ”Mikä poikia nyt mietityttää?” Perheen äiti Madele kysyi. Samaan aikaan Norgen tuli ulos vessasta kiireisenä. ”Mikä nyt?!” Isä kysyi. ”Jä Jäähevonen!” He huusivat. Pojat tarttuivat vanhempiaan käsistä ja vetivät ne perässään poroaitauksille. ”Missä se on?” Frank kysyi. ”Edelleenkin mikä?” Vanhemmat kysyivät kärsimättöminä. ”Jäähevonen!” Jåke huudahti ja osoitti poroaitausta. ”Mutta en minä mitään jäähevosta nää!” Norgen huudahti vihaisena pojille. ”Se ehkä lähti?” Frank puolusteli, mutta sai vain vanhempien kiukut päälleen. Vanhemmat lähtivät suuttuneina takaisin talolle, mutta Jåke ja Frank jäivät aitauksille. ”Hitsi! Miksi sen jäähevosen piti justiinsa nyt lähteä?” Jåke kysyi ja potkaisi kiveä jalallaan. Tunnin kuluttua kun kaikki työt oli tehty pojat palasivat kotiinsa. Siellä he kuulivat jotain hyvin ihmeellistä. ”Näimme sen!” Madele huudahti. ”Minkä?” Pojat kysyivät. ”Jäähevosen!” Madele vastasi.

Monta vuotta myöhemmin Jäähevonen oli tunnettu koko kylälle. Sitä lellittiin ja ruokittiin, jotta se pitäisi kylän ehjänä. Se asui taivahalla, mutta laskeutui joka päivä tähän pieneen kylään palvelemaan ihmisiä. Tarun mukaan se asustaa siellä vieläkin hoitaen työtehtävänsä!

// Tässä tälläinen tarina! ;) Anteeksi, etten ole ollut aktiivinen koska ei ole ollut vaan aikaa tai inspistä :) mutta en ole lopettamassa :D saanko taruolento- merkin? XD

Vastaus:

230vr
Saat! :)

Nimi: Jolanda

29.03.2018 17:05
Työpäivä

Astuin iloisena talliin, vaikka tiesinkin kovan homman olevan vasta edessä. Oli nimittäin minun ensimmäinen virallinen työpäiväni Moonlightissä. Olin nimittäin saavuttanut tarpeeksi suuren tason päästäkseni hoitamaan kaikkia tallin hevosia. Olinhan tietenkin ennenkin auttanut Katatua hommissa luvalla, mutta nyt minulla on siihen hyväksytty lupa. Kävin ensin tervehtimässä omat hoitsuni, jonka jälkeen hain satulahuoneesta pari riimua. ”Toisitko hevosia sisään, koska pian alkaa ratsastustunnit ja hevosten ruoka-aika?” Katatu kysyi hymyillen. ”Joo, tietty! Otan Gribban, Mörkön ja Toscan!” Kerroin, jonka jälkeen nappasin toiseen käyeeni kolme riimunnarua. Katatu hymyili lähtiessäni ja mietti kuinka paljon meistä on. Juoksahdin ensin Mörkön tarhan luo. Pieni ruunikko falabella katseli minua hyvin kiintoisasti. Aukaisin tarhan portin ja ...... ”Auts!” Huudahdin kun tunsin jonkun hampaat sormissani. Näin pienen, mutta ärhäkän falabella tuijottavan minua hampaat esillä. ”Nyt riittää!” Huudahdin vielä kovempaan äänen, jolloin Mörkö hyppäsi taaksepäin. Tartuin sitä napakasti riimuun ja kiinnitin luokn sen alimmaiseen renkaaseen. Kun Mörkö yritti uudestaan puraista minua huitaisin sen turpaa riimunnarulla ja huudahdin tuimasti sille. ”Sinun täytyy ymmärtää!” Kerroin sille tiukkaan äänensävyyn. Mörkö katui tekojaan ja alistui kiltisti taluteltavaksi. Talutin sen talliin perimmäiseen karsinaan ja annostelin sille heinät. Seuraavaksi lähdin hakemaan Gribbaa. Se oli suhtalaisen helppoa ja hyvinkin pian tyytyväinen tamma söi heiniä karsinassa. Sitten oli Tosca. Nappasin Katatun neuvojen mukaisesti kauraämpärin mukaan. Pitkän sinnittelyn jälkeen sain upean, kimon tamman talliin rouskuttamaan heiniä. ”Hei Jolanda, voitko kertoa missä satulasaippuaa ja valjasrasvaa säilytetään?” Lilli kysyi yllättäen. ”Tietty voin! Ne on satulahuoneen vasemman kaappirivin neljännessä kaapissa....” kerroin ystävällisesti. ”Ookei, kiitti!” Lilli sanoin ja lähti etsimään satulasaippuaa. Minä puolestani menin rapsuttelemaan Mörköliiniä. ”Voihan sinua!” Sanoin ylisöpölle falabellalle. Kaivoin taskustani porkkananpalasen ja ojensin sen ruunikolle oriille. ”Kerkiäisitkö valmistaa Liidun tunnille, kun ratsastajaa ei näy?” Katatu yllätti. ”Juu.. tietty!” Vastasin iloisena. ”Jos ratsastaja ei saavu ajoissa saat ratsastaa sen” Katatu jatkoi. ”Ok!” Vastasin ja lähdin katsomaan Liitua. Kimo tamma ilahtui tulostani ja alkoi nuuhkia minua. ”Hei tyttö!” Tervehdin orlovravuria. Jalo orlovravuri vastasi kimeällä hirnahduksella. Kävin hakemassa Liidun harjat ja varusteet, jonka jälkeen palasin ylisöpön tamman luo. Aloitin harjauksen kovalla harjalla. Putsasin myös kaviot ja pään pääharjalla. ”Noin, sitten varusteet!” Kerroin samalla taputtaessani tammaa. Ujutin kuolaimet suuhun ja vedin niskahihnan korvien yli. Sen jälkeen kiinnitin kaikki remmit oikeille paikoille. Sitten asetin satulan oikealle paikalle ja kiristin satulavyön. ”Valmista!” Huudahdin ja kutsuin Katatun paikalle. Katatu saapui karsinalle nuoren, ruskeahiuksisen tytön kanssa. ”Kiitos avustasi! Tässä on Nea, joka ratsastaa tänään Liidulla!” Katatu kertoi osoittaen tyttöä. ”Hei! Sä oot meidän luokalla! Liitu on sit tosi kiva ratsastaa!” Kerroin tutulle tytölle. ”Moi Jolti!” Nea tervehti ja otti Liidun ohjat minulta. Kun Nea ja Katatu olivat lähteneet kokosin Liidun tavarat ja vein ne satulahuoneeseen. ”Jolanda! Pörri ei pääse tänään ratsastamaan, joten voisitko ratsastaa hänen sijastaan Dakilla?” Katatu kysyi. ”Tietenkin! Maksan sitten huomenna!” Vastasin iloisena. Ratsastettuani HeB ryhmässä lähdin kotiin. Sellainen oli kiva päiväni Moonlightissä!

Vastaus:

260vr :)

Nimi: Jolanda

26.03.2018 09:38
Fiisotit

Jatkoa!.............. Silmäni suurentuivat ja minun teki mieli juosta karkuun. Satomi ei antanut minun kuitenkaan lähteä. ”Niin, me teemme tämän työn kunnialla loppuun!” Kuiskasin hevoseni korvaan. Jos emme löydä vastalääkettä monen ihmisen henki on vaarassa. Hengähdin syvään ja kurkistin uudestaan luolaan. Vihreät fiisotit nukkuivat suurilla kiven möriköillä haaveillen ruuasta. ”Ham ham..... krauuuu!” Yksi fiisoteista äännähti. Hyppäsin taaksepäin, mutta palasin takaisin luolansuulle. Erotin kaukaa himmeän valon, jossa vastalääkkeen pitäisi sijaita. Meillä oli vain yksi ongelma, fiisotit. Tartuin hevoseni ohjista vapisevin käsin ja astuin eteenpäin luolan sisäsuulle. Fiisotit jatkoivat nukkumistaan ja minä hiivin askel askeleelta kohti vastalääkettä. Kuului unisia karjahduksia ja peikkomaisia ääniä, mutta yritin pitää itseni kurissa. Satomi liikutteli korviaan ja astui hyvin varovaisesti. Sekin aisti selvästi suuren pelontilanteen. Välillä hytkähdin pelosta, mutta pystyin jatkamaan luolan läpi tarpomista. Viimein koskin suureen, kirkkaaseen pulloon. Vastalääkkeeseen! Nappasin sen laukkuuni ja lähdin kävelemään luolansuuta kohti. ”Auu!” Huudahdin kun tunsin jonkun hampaat kyljessäni. Ne olivat Satomin! Fiisonit alkoivat pyöriä unissaan ja osa jopa nousi. Nyt tiesin, etten selviäisi. Löin murhaavan katseen Satomiin ja sen jälkee fiisoneihin. ”Ruokaa!” Yksi Fiisoneista huudahti ja lennähti lentoon. Pian muutkin heräsivät ja lähestyivät minua kuola suusta roikkuen. Kauhistuin ja hyppäsin uljaan ja pelastavan ratsuni selkään. Me juoksimme muita karkuun aina luolansuulle asti. Sitten vasta tajusin, miten me pääsemme maanpäälle. Itkin vuolaasti fiisonien lähestyessä ja hätkähdin samaan aikaa outoa ääntä. ”Salasana” kuulin. En tiennyt mikä se oli, mutta yritin olla välittämättä siitä. ”Missä vastalääke on?” Kysyin Satomilta, joka piti suussaan pudonnutta pulloa. ”Salasana oikein!” Sama ääni kertoi taas. Katsoin Satomia ja tunsin maan kaikkonevan altani. ”Mi mitä!” Huudahdin kun huomasin minun olevan hevoseni kanssa ilmassa. Yhtäkkiä olimmekin maanpäällä! Otin ylpeänä vastalääkkeen Satomin suusta ja panin sen ruskeaan satulalaukkuun. TRUU.....TRUU...TRUU! Huokaisin ja sammutin ärsyttävän herätyskellon. ”Olipahan uni!” Sanoin ääneen katsoen hämmentyneen pulloa vieressäni. Pullon kyljessä luki vastalääke!

// tämmöisen sekavan tarinan sain aikaseksi XD tavoittelen siis taruolento- merkkiä ;) //

Vastaus:

240vr, tää oli kyllä kiva tarina! :D

Nimi: Jolanda

24.03.2018 09:30
Fiisotit

Olin jännittynyt, mutta myös innokas. Ystäväni Catherine tarvitsi vastalääkettä salaiseen tautiin, jota hänen ystävänsä sairasti. Vastalääke ei kuitenkaan ollut käden ulottuvilla vaan kaukana idässä, luolassa. Toinen haaste oli fiisotit! Fiisotit olivat todella isoja, hirmuisia hirviöitä, jotka popsivat mielellään ihmisiä suuhunsa! Ne olivat kuulamaisia ja siivekkäitä, eivätkä sietäneet häiriötekijöitä. Sen takia ne varmaan asuivatkin luolassa viimeiset 2000 vuotta. ”Varokaa sitten! Ne muistavat kyllä ihmiset!” Catherine varoitti. ”Tunnistavat?” Kysyin ihmeissäni. ”2000 vuotta sitten ne asuivat maanpäällä...........” Catherine vastasi. ”Ai, okei!” Vastasin hengittäen syvään. Tulisin olemaan ensimmäinen, joka näkisi fiisotit pitkään aikaan. Otin ohjeet Catherinelta kädet vapisten. Päätin ottaa Satomin turvakseki ja nopeaksi pakovälineeksi, jos fiisonit hyökkäävät. Vastalääke sijaitsi luolan keskustassa fiisottejen ympäröimänä, joten reissusta tulisi vaikea. Hyvästelin Catherinen ja lähdin matkaan Satomi allani. ”Vielä 11km matkaa!” Kerroin hevoselleni hämmentyneenä. Meillä menisi myöhään, tiesin sen. Satomi ravaili onneksi positiivisena iloisin mielin. Taputin sitä kaulalle toivoen, että palaisimme pian takaisin. Temmelsimme monia tunteja pysähtyen taukopaikoilla. Satomi roikutti päätään puuskuttaen raskaasti ilmaa sieraimista. ”Vielä vähän matkaa!” Huudahdin kannustavasti. Viimein saavuimme määränpäähän. ”Öö... missä muka luola on?” Mietin katsoen autioo ympäristöö. Katsoin karttaa tarkemmin ja asetuin seisomaan sentilleen oikeaan kohtaan. Silloin tapahtui jotain hyvin kummallista. Maa häipyi altamme ja tipuimme syvään kuiluun. ”Aaapuaaa!” Huudahdin pimeässä kuilussa vajotessani alaspäin. Viimein tömähdimme Satomin kanssa maahan. Vilkaisin nopeasti ympärilleni. Näin pimeää, mutta myös kirkkaan valonlähteen. ”Luola!” Huudahdin osoittaen suurta luolaa, josta valo tuli.
Lähestyin hiipien fiisottien asuinympäristöä. Viimein sain kurkistettua sisään. ”Huuuui...! Nyt lähdetään täältä!”................ Jatkuu!..

Nimi: Jolanda

17.03.2018 06:37
Moonlightin menneisyys

Tervetuloa kuuntelemaan jännittävää kertomusta Moonlightin tontilta. Moonlight on nyt rauhallinen harrastetalli, mutta kauan kauan sitten se oli jotain muuta. Aloitetaan palaamalla vuoteen 1913. Silloin Bursonin perhe osti tämän tyhjän, kauniin tontin parilla tuhannella eurolla. Perhe päätti rakentaa tontille kauniin omakotitalon asunnoksi. Rakennus käynnistettiin seuraavilla viikoilla. Tässä suuressa projektissa aherrettiin monia vuosia ongelmitta, mutta yhtenä kauniina rakennuspäivänä tapahtui jotain kummallista. Perhe oli juuri menossa nukkumaan työmaan viereiseen telttaan kun kuului pelottavia ääniä ulkoa. Perheen isä Marcus ja perheen äiti Maikken päättivät mennä katsomaan mitä ulkona tapahtuu. He lähestyivät hiipien tuota merkityksellistä asiaa. Kun he löysivät viimein kohteen he pysähtyivät niille sijoilleen leuka loksahtaen auki. He näkivät valtavan hirviön tepuvän talon seiniä auki. Hirviöllä oli häränpää, krokotiilin hampaat, ihmisen vartalo ja lohikäärmeen häntä. Hirviö huomasi tuijottavat silmäparit ja lähestyi heitä uhkaavasti. Maikken ja Marcus juoksivat teltalleen suojaan. Maikkenin jo ehtiessä telttaan Marcus yllättäen kaatui ja mursi jalkansa. Hän ei pystynyt nousemaan, vaikka kuinka yritti. Hirviö tarttui Marcuksen vyötärötä ja puristi tältä suolet ulos. Maikken ja lapset itkivät katsellessaan tapahtumia. Tämän jälkeen hirviö heitti Marcuksen maahan ja talli tämän kuoliaaksi. Perhe jäi siis yksin ilman Marcusta. Hirviö karkoitettiin maasta Venäjän rajalle, jossa se murhattiin. Yksinhuoltaja perhe myi tontin eräälle ihmiselle. Hän oli farmari ja päätti rakentaa tontille navetan ja lampolan. Rakennus oli nopeaa ja vaivatonta. Hyvinkin pian upo uusi rakennus kimalteli punainen maali pinnassaan. Navettaan muutti lehmiä, niin isoja kuin pieniäkin. Lampolaan muutti lampaita, kaikissa väreissä ja kaikissa koko luokissa. Lehmät ja lampaat elivät siellä hyvin rauhallista elämää. Ne viettivät aikaa laitumilla lepäillen ja navetoissa syöden. Elämä jatkui näin monta vuotta, aina vuoteen 1965. Vähitellen tilan omistaja Robert vanheni ja jäi eläkkeelle. Silloin hänen poikansa päätti ottaa maatilan valtaansa. Poika ei jaksanut kuitenkaan hoitaa eläimiä vaan myi ne. Tyhjä navetta seisoi siis vielä, ilman lehmiä. Samoin kävi lampaille, mutta myös niiden lampola purettiin. Poika kyllästyi navetan huoltamiseen ja myi tontin Helen Caselle. Helen tuunasi navetan talliksi aikapäiviä sitten ja asutti sinne kylän ainoat hevoset. Hän hoiti ja ratsasti niillä usein nauttien maalaiselämästä. Hän jopa kunnosti tallin remontoimalla sitä ammattilaisten kanssa. Elämä oli silloin hyvin hiljaista kylällä. Kaikki olivat muuttaneet suurkaupunkeihin, niin kuin myös Helen. Tontti jäi tyhjäksi vuonna 1996. Eipä kukaan sitä huolinut vaan seisoi se yksinään aikapäivät siinä. Mutta vuonna 2013 osti joku tilan. Hän oli Katatu ja aikoi pitää tämän tallina. Hän muutti nopeasti hevostensa kanssa tilalle ja sisusti tallista upean. Hevoset nauttivat oloistaan upeassa tallissa upean omistajan syleilyssä. Katatu järjesti rallille myös toimintaa kuten kilpailuja ja ratsastustunteja. Täällä tämä Moonlightin talli vieläkin seisoo ja toivottavasti tulee seisomaan.

// tälläinen tarina sitten ;0 toivottavasti ei ollut liian väkivaltainen alussa XD//

Vastaus:

220vr
Ei ollut, päin vastoin kivan mielikuvituksellinen! :D Tämä oli kiva tarina :D

Nimi: Jolanda

13.03.2018 21:17
Runo
Varsan ensimmäinen päivä

Taakse jää maha,
Täältä tulee varsa paha.
Hyvää maitoa juon,
Ruokarauhan suon.
Seiniä potkin
Karsinan sotkin
Ja kaikki nauroivat.
Minä niille kieltä näytin,
Ja valittuja sanoja harkitusti käytin.
Kävellä minun piti,
Sanoi tallikissa Kiti.
Äitini valitti minusta,
Ja kertoi sinusta.
Äiti sanoi ”hyvää yötä
Huomenna jatketaan kovaa työtä”
Niin vietin päiväni ekan!

// toivottavasti tykkäsit runosta ;) //



Vastaus:

60vr
Kyllä tykkäsin! :3

Nimi: Jolanda

11.03.2018 15:19
Varsojen koulutusta

Jatkoa...... ”Tuutko jo?” Neela huudahti yllättäen. Havahduin katsellessani mustaa friisiläisvarsaa. ”Ai, joo ihan kohta!” Huudahdin varsanriimuan kädessään pitävälle Neelalle. ”Otatko Texasin?” Neela kysyi yllättäen. ”Kyllä!” Sanoin luoden silmäyksen Rafaeliin. ”Sä varmaan otat Rafaelin?” Kysyin naurua pidätellen. ”Joo en!” Neela huudahti kauhuissaan. Naurahdin kuuluvasti miettien Meelaa ja Rafaelia yhdessä. Lähdin kävelemään kohti pilkukkaan hevoseni karsinaa. Texas odotti innoisaan herkkuja anellen. ”Älä luulekkaan! Nyt mennään opiskelemaan” kerroin varsalle, joka lannistui kuulemastaan. Kiinnitin pienen riimun sen päähän ja kiinnitin siihen pitkän riimunnarun. Texas rimpuili vähän vastaan, mutten luovuttanut. ”Et sinä yksin joudu, Harkurkin tulee mukaan!” Kerroin innostavasti. Texas kallisti päätään kysyvästi ja astui karsinasta pois. ”Noin sitä pitää!” Kehuin varsaa. Talutin Texasin jo valmiiksi kentälle odottaen Neelaa ja Harkuria. Kun kaksikko tuli näkyviin Texasille tuli kova kiire. ”Soo soo...” rauhoittelin syöksyilevää varsaa. Harkurkin sai kauhean hepulin nähdessään Texasin. ”Leikittääkö?” Kysyin varsoilta jotka juoksentelivat toisiaan päin. Niiden pidättäminen oli täysin mahdotonta, joten päätimme Neelan kanssa päästää ne vähäksi vapaiksi leikkimään. Irrotimme riimunnarut yhtäaikaa ja katsoimme niiden juoksentelua. Ne heittelivät pukkeja joka paikkaan ja juoksivat kilpaa. Nauroimme Neelan kanssa niiden käytökselle. ”No jaa... eiköhän tässä ollut niille ihan tarpeeksi koulutusta?” Kysyin väsyneesti. ”Eihän tässä ollut mitään koulutusta?” Neela kysyi ihmettelevästi. ”Öö... ne oppivat sietämään toisia varsoja!” Keksin yllättäen. Neela naurahti ja nyökäytti päätään. Otimme varsat kiinni ja veimme ne karsinoihin. ”Viedään ne joskus toistekkin riehumaan!” Ehdotin Neelalle. ”Käy!” Neela vastasi. Hyvästelin koko tallin ja lähdin kotiin.

// pääsenkö nyt 10- tasolle? ;)) tavoittelen kouluttaja- merkkiä :D //

Vastaus:

200vr
Pääset! :D

Nimi: Jolanda

08.03.2018 22:39
Varsojen koulutusta


Tartuin jännittävin ottein mustan friisiläisvarsan riimuun. Miksi juuri minun oli otettava tuo hurjapää. ”Rafael!” Huudahdin laitumen toisesta päästä. Luokseni juoksi upea, voimakas ja tulinen friisiläinen, joka oli koonsa puolesta jo aikuinen, mutta ei, se oli kouluttamaton villi varsa. Rafael pysähtyi juuri ennen porttia ja katsoi minua mietteliäänä. ”Ei, nyt ei saa pelätä! Hevonen aistii sen” sanoin hiljaisella äänellä itselleni. Aukaisin portin ja heilautin riimunnarun varsan kaulalle. Rafael ei liikkunut. Hetken jo ajattelin sen muuttuneen kiltiksi, mutta en pitänyt sitä viisaana. Tartuin kaksin käsin orin harjaan ja kiedoin riimunnarun sen kaulalle. Rafael nousi takajaloilleen, mutten päästänyt irti siitä. Sain ihmeen avulla riimun se päähän, jonka jälkeen huokaisin helpotuksesta, mutta turhaan. Pian tämä suuri, musta friisiläinen hyppäsi takajaloille niin että olin vähällä kaatua. ”Rafael! Kunnolla nyt!” Huudahdin kouluttamattomalle orille. Rafael silmäili minua halveksuvasti, jonka jälkeen jatkoi temppuilua. Yritin pysyä rauhallisena ja päättäväisenä, vaikka minun teki mieli huutaa. Lähdin riimunnaru kädessä kävelemään päättäväisesti kohti tallia. Rafael kuinka yritti temppuilla, jatkoin vain matkaa. Se oli vaikeaa, mutta pian Rafael huomasi minun olevan pomo. Tallioven kohdalla se alkoi heittelemään takapäätään, jonka seurauksena huudahdin kuuluvasti sille ja heilautin riimunnarun sen lavalle. Rafael pelästyi hieman ja käveli tottelevaisemmin. Rafaelin karsinan kohdalla oli toinen ongelma. Tämä suuri varsa ei suostunut astua karsinaan, vaikka kuinka pyysin. Läimäytin sitä riimunnarulla lautasille, jolloin se sai liikettä aikaseksi, tosin vähän vääränlaista. Se pomppasi pukkihypyn niin että se osui minuun. ”Aihh!” Huudahdin mustelma reidessä. Tartuin vihaisena oria riimusta ja vedin sen karsinaan väkisin. Suljin ulos mentyäni nopeasti oven ja jätin varsan yksin riehumaan. ”Huoh...!” Huokaisin pyyhkien hikeä otsalta. Mietin miksi juuri minun täytyi tehdä tämä? ”Hyvinhän sinä pärjäsit!” Katatu sanoi ilkikurisesti. ”Olisinkin!” Huudahdin tuskahiki valuen. ”Kaikkeen sitä pitää tottua!” Katatu kannusti. Nyökäytin vaivalloisesti päätäni. Jatkuu....

// en tiedä saisinko käyttää Rafaelia tarinoissani, eihän se ole minun hoitsuni, mutta se oli vaan niin sopiva tähän tarinaan ;) //

Vastaus:

Kyllä satunnaisesti voi käyttää hevosia, joilla ei ole hoitajia ;)

Nimi: Jolanda

06.03.2018 17:21
Miksi juuri Rexa?
Ft. Iitu ja Emmi

Selailin tallihuoneessa olevaa listaa vapaista hevosista. Amberin hoitaminen ei oikeen inspiroinut, enkä tykännyt sen luonteesta varsinkaan näinä varsa-aikoina. Silmiini osui ensimmäisenä upea hevonen Mariska. Luin sen tietoja tarkkaan. ”Kiltti punarautias tamma.... lempinimi Maissi....” luin ääneen. En tiennyt sopisiko se minulle, mutta päätin käydä katsomassa Maissia. Pyydin mukaani Iitun ja Emmin, jotka saisivat antaa minulle neuvoja oikean hevosen löytämiseksi. Kuulimme että Maissi oli karsinassaan. Aloimme etsiä oikeaa karsinaa yli sadan muun karsinan joukosta. ”Täällä!” Iitu huudahti ja osoitti karsinaa. Juoksimme Emmin kanssa Iitun luokse ja kurkkasimme sisään. Näin upean, kiiltävän kisahevosen, jolta ei jaloutta puuttunut. ”Vooi se on täydellinen sinulle!” Emmi huudahti ja minä nyökäytin päätäni. Tämä, tämä se ehkä on. Astuin Katatun luvalla sen karsinaan. Maissi otti minut heti vastaan kerjäämällä rapsutuksia. Silittelin sitä hetken, jonka jälkeen tartuin riimunnaruun sen vieressä. Kiinnitin narun riimuun ja ralutin Maissin karsinan ulkopuolelle. ”Se on kyl oikeesti kaunis...!” Iitu sanoi silmät hehkuen. Talutin Mariskaa, tai no Maissia ulko-ovea kohti. Maissi seurasi luottavaisesti päätään roikuttaen. Tytöt tulivat perässä supisten kaikkea Maissin ihanuudesta. ”Jos sä et ota sitä niin...” Emmi sanoi naurahtaen. ”Niin..? Mitä tapahtuu sitten?” Kysyin hymyillen. ”Öö.. en tiedä!” Emmi huudahti ja purskahti Iitun kanssa nauruun. Pudistin päätäni ja johdatin Maissin ulos. Ulkona oli mukava ilma. Oli raikas ja viileä, muttei kylmä ilma. Maissin takuton harja liehui tuulen mukana puolelta toiselle. Katsoin upeaa rammaa ja mietin hetken. Kyllä tämän minä ottaisin! Tarhan luona päästin Maissin irti ja se juoksi innoissaan tarhan toiseen päätyyn. Mitä kauemmin katselin sitä sen vakuuttuneemmaksi tulin. ”Otatko sen?!” Iitu kysyi toiveikkaana. ”Joo!” Vastasin hymyillen. Juoksimme talliin tai tarkemmin tallihuoneeseen kunnes joku pysäytti meidät. Kuulin kimeän, lempeän hirnahduksen uudesta karsinasta. ”Uusi hevonen?” Iitu kysyi mietteliäänä. Kohautin hartioitani ja lähestyin karsinaa. Näin uuupean apoaloosan! ”Appaloosa!” Huudahdin niin, että koko tallin väki tuli karsinalle. Ihastuin ensisilmäyksellä Rexa nimiseen tammaan. ”Se tuli tänään, arvasin että tykkäisit siitä!” Katatu sanoi viereltäni ja minä nyökkäsin. Astuin karsinaan ja upotin käteni sen silkinpehmeään karvaan. Rexa tökkäisi minua turvallaan jonka jälkeen se rapsutti minua huulillaan. ”Eikä!” Emmi sanoi ihastuneena. Katatu kertoi minulle kaikkea uudesta appaloosasta. Hän selvästi huomasi, että olen hulluna appaloosiin. ”Hys hys, minä otan Rexan uudeksi hoitohevosekseni!” Huudahdin katsellessani pilkukasta tammaaa. Muut nyökyttelivät iloisina päitään. ”Käy! Minä käyn ottamassa Rexan pois vapaiden listalta!” Katatu sanoi hymyillen. ”Mun mielestä Maissi oli parempi, ei pahal” Emmi sanoi vaivallousesti. Hymyilin ja vastasin ”Mikään ei vedä vertoja appaloosille tai varsinkaan Rexalle!” Sanoin silitellen uutta hoitohevostani.

// Teimpähän tästäkin tarinan :) on nuo appaloosat vaan niin ihanii... <3 //


Vastaus:

120vr
Tälläset tarinat on välillä kivoja! :D

Nimi: Jolanda

04.03.2018 09:07
Vesilätäköt

Vedin sisääni raikasta ilmaa. Havahduin kun Texas nykäisi riimunnarun toisesta päästä. ”Joo mennään...!” Sanoin pienelle varsalle. Ulkona oli aika pilvistä ja sumuista, mutta se ei haitannut Texasin menoja. Se kaahaili ympäriinsä kuin raketti etsien kenet niellä. Voin myöntää, että jouduin juoksenaan rallivarsan perässä. Tuli hyppyjä sinne tänne ja äkkipysähtymisiä tuonne.... ”Auts!” Huudahdin kuraisena. Texas oli kaatanut minut vesilammikkoon! Nousin vaivalloisesti ylös ja katsoin vaatteitani. Ne olivat märän tahrimat ja ruskea kuin muta. ”Texaas..!” Huudahdin vihaisena orin alulle, joka perääntyi noloissaan. Onneksi kekkasin viedä sen pyöröaitaukseen! Siellä se voisi juosta ja hyppiä vapaasti vähän aikaa. Pyöröaitaus oli ihmeen suuri verrattuna siihen mitä olin ajatellut mielessä. Irrotin riimunnarun varsan riimusta ja päästin sen vapaaksi pyöröaitaukseen riehumaan. Se alkoi kaahailla aitauksen ympäri monta kertaa, jonka jälkeen alkoi pukkihypyt. Minun ei tarvinnut pelätä koska takakavio olisi takaraivossani tai koska makaisin vesilammikossa suu täynnä hiekkaa. Voin aitauksen ulkopuolelta tarkkailla varsaani turvallisesti ilman mitään tapaturmia. Pyöröaitauksessa oli pehmeä hiekkapohja, johon oli kerääntynyt suuria vesilätäköitä. Texas hyppeli vesilätäköihin matkien Pipsa Possua. Se ei välittänyt pätkääkään märästä turkista vaan loiskutteli vettä iloisesti. Vesipisarat roiskuivat miltei minuun asti. Texas alkoi piehtaroimaankin vedessä, jolloin se tuli vielä märemmäksi. ”Hyyi!” Huudahdin hiekasta ja vedestä sotkuiselle varsalle. Texas tuli viereeni ja pudisteli kaikki vedet ja kurat päälleni. ”Teeexaaaaaas!” Huudahdin vihaisena. Texas ei piitannut vaan jatkoi omaa sotkemistaan. Ikään kuin se tietäisi, mitä likaisempi on sitä enemmän harjattavaa. Texashan tykkäsi harjailuista. Mutta en hakenut sitä pois vaan annoin sen nauttia vielä hetken vesilätäköissä hyppelemisestä. Texas minun pieni uimahulluni, kuopii vettä kaviollaa saaden kaviotkin mutaan. Sen jälkeen pää kuraseksi. Kyllä harjattavaa riittää!

// saanko nyt uittaja- merkin? :D //

Vastaus:

100vr
Saat ;)

Nimi: Jolanda

03.03.2018 23:05
Älä roiski!

Ujutin metalli kappaleet Rosen suuhun. Tamma otti ne kiltisti vastaan, eikä vimpuroinut yhtään. Kiinnitin vedin niskahihnan korvien ylitse ja kiinnitin kaikki remmit paikoilleen. Rose ei tiennyt tulevasta päivästä mitään vaan luotti arviointi kykyyni. No niin ei kannata aina tehdä, varsinkaan jos ei halua vesisotaan. Nappasin mustista kumiohjisa kiinni ja talutin hevostani perässäni. Rose tervehti karsinoiden ohitse kulkiessaan jokaista hevosta kimeällä hirnunnalla. ”Hys hys!” Huudahdin sormi huulien päällä. Rose tajusi pointtini ja lopettu hirnumisen. Ulkona oli ihana aurinkoinen kesäkeli aivan kuin unissa. Linnut lauloivat kuuluvasti ja kauniisti kesätuulen orkesterina. Hevoset nauttivat ilmasta myös tarhoilla piehtaroiden, laukaten ja syöden. Hyppäsin lumoutuneena ratsuni selkään suuren koven päältä ja painoin pohkeeni Rosen kylkiin. Ruususeni lähti välittömästi liikkeelle uhmaten edessä lentelevää perhosta. Jouduin jarruttamaan hevostani, jottei se söisi lentävää luontokappaletta. Käänsin hevoseni järvelle johtavalle maastopolulle, joka oli varsin ihana varsinkin kesällä. Sen ympärillä värikkäät kukat toivat valoa ja kauniit maisemat iloa mieleen. Annoin angloarabilleni pitkät ohjat ja se käytti sen hyväkseen. Rosen napsi aika ajoin ojanpenkasta mehukkaita ja värikkäitä kukkia suuhunsa. ”Ne ei ole syötävää vaan ihastelun kohteita” yritin selittää nuorelle tammalle onnistumatta siinä. Aika meni hyvin nopeasti. Pian näinkin jo suuren, kirkkaaan ja loisteliaan järven olevan edessämme. Lisäsin vauhtia innoissani. Järven pinnalla kelluvat lumpeenlehdet kukkivat hienosti luotuaan ikään kuin vesipuutarhan. Rose seisoi jäykkänä vesirajalla peläten kirkasta ja loiskuvaa ainetta. En kuitenkaa luovuttanut vaan ohjasin tammani veden pinnalle. Eose innostuikin heti ideasta loiskuttaa vettä kaviolla ja toteuttikin sen. Tunsin ratsastushousujeni kastuvan ja pisaroiden lentävän kun sisäinen kakara pääsi veteen. ”Phyi, älä roiski!” Huudahdin märkänä innostuneelle tammalle. Rose liikkui koko ajan syvemmälle aina siihen asti kun se alkoi uida. Minähän olin selässä arki tallivaatteet päällä ja jouduin laskeutumaan veteen. Tunsin vaatteiteni kastuvan ja painavan yhä enemmän veden alla. Pidin kiinni uivan hevosen ohjista yrittäen pysyä perässä. Oli kyllä kauheaa uida tennarit jalassa, en tiedä miksi käytin tennareita ratsastaessa jalassa, mutta silti. Rose sen sijaan ei välittänyt pätkääkään turkin kastumisesta vaan ui järven ympäri minta kertaa yrittäen kiduttaa minua. Se oli vaikeaa pysyä suuren, uivan eläimen perässä, mutta selvisin silti. Viimein palasimme rannalle, tosin litimärikinä. Kaaduin maahan väsyneenä ja annoin Rosen syödä ruohoa vieressäni. Aurinko kuivatteli pikku hiljaa vaatteitani samoin Rosen turkkia. Rose oli varmasti lihonnut kiloja vihreän jatkuvalla syömisellä. Aika vierähti suoraan sanoen käsissä nukkuessani ruohikolla. Pruu.. pruu.. hätkähdin se oli puhelin! ”Hei! Mitä nyt?” Huudahdin puhelimeen. ”Hei täällä äiti! Sinunhan piti tulla kotiin jo tunti sitten!” Hän kertoi tiukka äänen sävy päällään. ”Voi ei! Hups, anteeksi! Tulen ihan just!” Huudahdin ja suljin puhelimen. Pian tajusinkin ettei minulla ollutkaan kädessä Rosen ohjia. En nähnyt sitä missään kunnes kuulin veden lotinan. ”Siellähän sinä olet, tietty!” Vastasin hymy huulillani. Rose katsahti hetkeksi minuun, jonka jälkeen jatkoi uimista.

// tavoittelen uittaja- merkkiä ;) //


Vastaus:

200vr :)

Nimi: Jolanda

02.03.2018 22:59
Agility

Kiinnitin oranssin riimunnarun mustiin suitsiin. ”Minnes matka?” Katatu yllätti karsinan ulkopuolelta. ”Menenpähän testaamaan Miisan tekemää agilityrataa!” Vastasin innokkaana. ”Kuulostaa kivalta!” Katatu huudahti ja poistui luotamme. Taputin kirjavaa appaloossaani kaulalle, jonka jälkeen talutin sen ulos karsinasta. Satomi haahuili ympäriinsä yrittäen hamuta jokaisen karsinan luota thden tavaran. ”Ei saa...!” Kerroin tammalle, joka olisi mielummin jäänyt tutkimaan paikkoja. Avasin tallin raskaan oven ja talutin tai suorastaan vedin hevoseni perässäni. Ulkona kävi kylmä ja tutuseva viima, joka sai posket punoittamaan. Lisäsin kävelyymme vauhtia, jotta pääsisimme Suomen talvesta nopeammin eroon. Riuhtaisin maneesin oven auki ja astuin sisään lämpöiseen. Näin edessäni värikkään ja haasteellisen agilityradan, jonka keskellä Miisa seisoi Lakotan kanssa. ”Kiva kun pääsit!” Miisa huudahti Lakotan vierestä. ”Mielelläni...” vastasin ja silmäilin kenttää. Se oli täynnä puomeja ja mattoja, joista oli kehitetty varsin mielenkiintoinen rata. Satomi veti riimunnarua kuin koira eikä malttanut pysyä aloillaan. ”Joo joo, mennään kohta!” Vastasin naurahtavasti energiselle jääräpäälle. Lakota sen sijaan tarkkaili hämmästyneenä Satomin touhuja. Miisa alkoikin esitellä rataa. ”Tässä on puomi kulma ja tässä pikkuinen este, täällä taas on puhottelu ja pressun ylitys......!” Miisa selosti innokkaana. Voin nyt myöntää sen, en oikeen ymmärtänyt, mutta aivan sama. Onneksi Satomi tarkkaili tiukasti Miisan joka ikistä liikettä. Ensin Miisa näytti radan Lakotan kanssa, jonka jälkeen oli meidän vuoromme. Satomi ryntäili joka ikistä tehtävää kohti eikä halunnut keskittyä. Yritin tietenkin parhaani, mutta välillä sitä kuuli puomien kolahduksia. Pressun yli Satomi meni vaivatta, mutta pujottelu tolpat se olisi halunnut kaataa. ”Öö... Satomi on kyl ihmeen virkeellä päällä!” Miisa kertoi nostellessaan kaatuneita tolppia. ”No niinpä! Kokeilen uudestaan!” Kerroin Miisalle intoa täynnä. Tämä kerta meni kyllä paremmin. Aina kun Satomi yritti kiihdyttää siirsin sen voltille ja yritin uudestaan. Viimein saimme puhtaan radan tehtyä ja siirsimme radan Miisan ja Lakotan käyttöön. Lakota kulki kuin ajatus, se kulki yksinkertaisesti sanottuna täydellisesti. Tosin pressun kanssa oli ongelmia. Lakota kiersi sen hyvin kaukaa eikä suostunut tulemaan lähellekkään sitä. Oli kiva seurata kuinka Miisa kannusti hevostaan ja kuinka suuri hymy valtasi kasvon onnistumisen hetkellä. ”Hyvä Miisaaaa!” Kehuin onnistunutta tyttöä. Miisa tuli luoksemme loistaen kuin Naantalin aurinko ja syystäkin. Itse olin tyytyväinen onnistumiseemme Satomin kanssa ja uuden yhteisen lajin löytämiseen. ”Kiitos tuhannesti Miisa! Aion kyllä useamminkin kokeilla agilitya!” Kerroin onnellisena. Satomi päästi vielä näin loppuun iloisen, intia pursuavan hirnahduksen, joka kaikuu vieläkin Moonlightin pihapiirissä!

// agility-merkki? Koska 10- taso? :D //

Vastaus:

150vr
Kyllä! ;D
Siihen vaaditaan vielä 3-4 tarinaa ja/tai jotain muutakin ;)

Nimi: Jolanda

01.03.2018 16:45
Yy.. kaa.. koo.. hyppy!

Jatkoa...... “pruuut....., aloillasi nyt!” Sanoin paikallaan sepastelevalle hevoselle. Velarolla ei ollut ratsastuksessa kauhean hyvää mainetta, eikä se kuulunut ratsastuimpien hevosten joukkoon. Mutta minä pidän siitä ja sen luonteesta. Asetin jalustimen jalkaani ja ponnistin..... ”Velaroo!” Huudahdin suu täynnä hiekkaa. Perun sanani, en pidä sen luonteesta. ”Nyt sitten aloillasi, etkä yhtään liiku!” Huudahdin vihaisena täplikkäälle kiusankappaleelle. Nousin ratsaille salamannopeasti ennenkuin Vellu kerkesi huomatakkaan. Otin ohjat käteeni ja painoin päättäväisesti pohkeeni sen kylkiin. Vellu lähti astelemaan reippaasti kaviouraa pitkin. Yritin keskittyä mahdollisimman hyvin verryttelyyn, jotta esteet menisi mutkattomasti. Hoputin sitä reippaaseen
käyntiin ja kaareviin voltteihin. Velaro heilautteli kärsimättömästi päätään, sekä kulki neliskummallisesti volteissa. Aloin käyttämään tehokkaammin paino- ja istunta apuja, jotta se kulkisi kunnolla. Velaro askelti suuresti pureskellen kuolainta suussaan. Sain sen joten kuten kulkemaan kunnolla, jonka jälkeen uskaltauduin raviin. Ravissa Velaro meni paremmin. Se kulki paremmin kuolaimessa, eikä työstänyt vastaan. Pari ryöstämis yritystä se toki kokeili, mutta en antanut niiden haitata. Sen voin kyllä sanoa, että tällä orilla oli ihmeen hyvä tempo ravissa. Siinä oli mukava istua ja työstää askelia. Nyt uskaltauduttiin vuorostaan siirtyä ravipuomeihin. Keskihalkaisijalla oli kaksi puomia joita kohden hevoseni ohjasin. Velaron ravi muuttui puomeja kohden edetessä hyvin jäykäksi ja vaikeaksi, eikä siinä ollut hyvä istua. Kiersin orini voltille, jonka jälkeen yritin lähestymistä paremmissa askelissa. Toinen lähestyminen oli vähän parempi ja päätin näin aluksi tyytyä siihen. Puomeja ylittäessä Velaron olisi pitänyt jatkaa normaalia ravia, mutta se teki valtavia loikka-askelia niiden yli. En ollut varautunut moiseen, joten olin vähällä horjahtaa. Sain onneksi tilanteen hallintaan seuraavilla kerroilla. Nyt päätin viimein kokeilla laukkaa. Velaro nosti ainakin laukan hyvin ja alku laukat vaikuttivat hyvältä. Vellun laukka oli tasaisesti pyörivää tosin välillä vähän jäykkää. Keskityin ennen esteitä hyvään laukkaan, jotta esteetkin sujuisivat paremmin. Olin ihmeen tyytyväinen, vaikkakin tässä askellajissa oli vielä kouluttamista. Tein pari laukanvaihtoa ja volttia ennenkuin kokeilin puomeja laukassa. Laukassa puomit menivät todella hyvin. Kehuin heti pilkukasta oria, jonka jälkeen jatkoin harjoittelua. Kokosin puomien viereen pienen kavallettisarjan, jota hyppäsin vähän aikaa. Velaro hyppäsi tooodella korkealle niin että olin vähällä pudota. Sen jälkeen kokeilin parikymmentä senttisiä, jotka sujuivat todella hyvin. Eipä kestänyt kauaakaan kun nostin esteet jo puoleen metriin. Uskalsin edetä näin nopeasti, koska huomasin Velaron nauttivan hyppäämisestä. Lähestyessämme estettä huudahdin Velarolle ”yy.. kaa.. koo.. hyppy!”, jonka jälkeen Vellu hyppäsi sujuvasti esteen yli. Kehuin appaloosaani hurjasti ja annoin sille pitkät ohjat. Velaro venytteli kaulaansa ja teki kimeitä hörähdyksiä. ”Joo joo menit hyvin!” Kehuin Vellua. Laskeuduin ratsailta ja kehuin poikaa. ”Kyllä tästä vielä hyvä tulee kunhan vähän treenataan!” Kerroin onnellisena orille.

// piditkö tarinasta, toivottavasti ;)) tämä oli viimeinen rutistus kuukauden hoitaja-merkkiin! :D //

Vastaus:

300vr + esteratsastaja-merkki! :D

Mielestäni tämä oli tosi hyvä ja kivan realistinen tarina! :D

Nimi: Jolanda

28.02.2018 08:27
Yy.. kaa.. koo.. hyppy!

Harjasin innolla pilkukasta hevosta. Velaro ei tykännyt siitä vaan tempasteli rauhattomasti ympäri karsinaa. ”Aloillasi!” Huudahdin lempeästi tylsistyneelle orille. Se ei tajunnut harjojen merkitystä tai määrää. Kun kosketin harjan harjaksilla sitä vatsaan sain tuntea ikävän käänteen. ”Auuu..!” Huudahdin tönäten Velaron jalan pois oman jalkani päältä. ”Velaro!” Katatu huudahdti karsinalta. Velaro, joka kunnioitti Katatua pysähtyi heti aloilleen. ”Eikai sattunut?” Hän jatkoi. ”Noo, ei nyt hirveesti” vastasin katsoen turvonnutta jalkaani. ”Menetkö ratsastamaan?” Katatu kysyi. ”Joo, tai ainakin yritän!” Vastasin katsoen pilkukasta jukuripäätä. ”Kyllä sinä onnistut, hyppää vaikka! Mutta älä ota raippaa mukaan!” Katatu neuvoi peukkua näyttäen. Nyökäytin päätäni vastaukseksi ja jatkoin harjaamista. Putsasin myös kaviot ja siistin hännän ja harjan. Velaro jatkoi happamana oloaan, mutten antanut sen vaikuttaa. Lähdin satulahuoneeseen hakemaan varusteet. Nappasin olkapäälleni mustat high jump suitset ja käsilleni mustan yleissatulan, jonka jälkeen palasin karsinalle. Yllätyin totaalisesti palatessani karsinaan. Näin villin Velaron syömässä uutta kumisukaa. ”Irti siitä!” Huudahdin orille. Velaro päästi hampaansa pois suasta nolona. ”Eihän sinua voi edes jättää pariksi minuutiksi yksin!” Kerroin orille pudistellen päätäni. Heitin suitsien ohjat Velaron pilkukkaalle kaulalle. Sen jälkeen ujutin metallipalan orin suuhun ja kiinnitin suutsien kaikki remmit oikeille paikoille. Sitten otin mustan satulan ja asetin sen lämpöselle selälle. Kiristin satulavyön ja kuten varmaan uskottekin niin Velaro ei tykännyt siitä. Se pullisteli vatsaansa ja vilautti hampaitaan. ”Soo’o...” kuiskasin ratsuni korvaan, jonka jälkeen tartuin sen ohjiin. Lähdin taluttamaan pilkkuhevostani maneesiin päin. Velaro haisteli uteliaana ulkoilmaa ja maassa olevaa lunta. Mietin mielessäni kuinka onnekas olin kun saan käydä ilmaiseksi lämmitetyssä maneesissa. Kylmät väreet nousivatkin pintaan kun ajattelin äidin kertomaa pakkaslukemaa. Aukaisin maneesin puisen, tiukan oven ja astuin sisään pilkukkaan riiviöni kanssa. Talutin sen keskelle kenttää ja säädin jalustimet. Jatkuuuu.......!

Nimi: Jolanda

27.02.2018 17:09
Maalaistila Siwonen tarinoita

Jatkoa...... Niin mihin jäinkään, ainiin Shiran varsomiseen. Minäpä kerron sen teille. Shirahan oli astutettu orillani Larkovilla syyskuun alussa. Keväällä tiineyden jo huomasi Shiran mahasta. Shira oli varsin ärtynyt tiineysaikaan. Se potki ja puri muita lähelle tulevia, eikä sen mahaan saanut koskea. Ihan kuin se tiesi varsan olevan muita arvokkaampi. Mutta päivät kuluivat ja Shiran maha pullistui pullistumistaan ja tiesimme synnytyksen oleva lähellä. Mietimme monesti Lucaksen kanssa syntyvää varsaa ja sen väriä ja sukupuolta. Minä haluaisin siitä kirjavan tammavarsan siitokseen kun taas Lucas halusi siitä punarautiaan orivarsan ratsuksi. Olimme jo laittaneet varsomiskarsinan valmiiksi ja olimme vieneet Shirankin sinne, muttei varsaa tullut. Olimme jo odottaneet viikkokausia, eikä Shira osoittanut mitään erikoisempia merkkejä varsomisesta. ”Soitetaan eläinlääkäri huomenna paikalle” Lucas lohdutti minua. ”Juu.., entä jos varsa on jo kuollut?” Kysyin kauhun valtaessa ruumiini. ”Ei mietitä sellaisia” Lucas lohdutti ja taputti olkapäätäni. En kuitenkaan rohkaistunut vaan päätin jäädä talliin yöksi varmuuden vuoksi. Kuulin unisena, pimeässä tallissa yöllä kimeää hirnuntaa. Säikähdin ja nousin sängystä. Juoksin salamana Shiran karsinan luokse ja näin, näin...... Varsan! Siis minä näin cremellon värisen varsan! Astuin varovaisesti karsinaan ja säikähdin Shiran olotilasta. ”Shira!” Huudahdin itkua pidätellen. Näin Shiran, joka ei noussut vaikka pyysin, näin Shiran, joka veti viimeisiä hengityksiään. ”Ei! Et voi kuolla nyt!” Huudahdin mustalle mustangitammalle, joka hörähti minulle väsyneesti. Kyykistyin mustan tamman viereen ja näin sen vetävän viimeistä henkäystään. ”Ei” sanoin nähdessäni kuolleen hevosen. Kyykistyin Shiran harjanjuureen ja purskahdin itkuun. Havahduin vasta kun joku tökkäisi minua. Näin cremellon tammavarsan katsovan minua surullisena. ”Ei sinulla ole enään äitiä” sanoin itkien. Varsa katsoi minua hetken jonka jälkeen se kaatui emänsä viereen. ”Mutta sinä et saa kuolla, olet ainoa muisto Shirasta!” Sanoin vakavana ja juoksin taloni sisälle halemaan tuttipulloa ja maidonkorviketta. Lucas heräsi kolistelustani ja juoksi perääni. ”Maryyy!” Hän huudahti, mutten pysähtynyt. Lucas tajusi tilanteen vasta karsinalla, jossa hän näki kuolleen tamman. ”Shira” Lucas sanoi lempeästi itkua pudätellen. Sitten hän näki harvinaisen värisen tammavarsan juoksentelevan ympärilläni. ”Me olemme nyt sen vanhemmat!” Kerroin Lucakselle, joka nyökäytti päätään. Kaadoin tuttipulloon lämmintä maitoa ja sekoitin pulloa. Sen jälkeen juotin sen nälkäiselle, äidittömälle varsalle. ”Se saa nimekseen Lonely Memory, joka tarkoittaa yksinäistä muistoa!” Sanoin päättäväisesti. Lucas nyökäytti päätään vastaukseksi. ”Kutsumanimeltään se voisi ollaa...” mietin. ”Mery!” Lucas huudahti katsoessaan cremelloa varsaa. ”Joo! Terve Mery!” Huudahdin pienelle varsalle, joka hirnahti lempeästi. Kiitos nyt kun olette lukeneet elämäni tarinoista. Ehkä jatkan joskus, mutten ainakaan vielä!
~ rakkaudella, Mary!

// tätä tarinasarjaa oli niiiiin kiva kirjoittaa, toivottavasti tykkäsit :) riittääkö tämä kirjailija-merkkiin? =D //

Vastaus:

Tykkäsin ehdottomasti! Tämä oli tosi ihana sarja, voisit tehdä lisää tälläisiä, nämä on kivoja lukea. :) Käytit hienosti mielikuvitustasi ja riittävästi kuvailua ja aisteja, jolloin lukijan on helppo eläytyä.
300vr

Saat Seikkailija- ja Kirjailija -merkit!! :)

Nimi: Jolanda

27.02.2018 10:11
Maalaistila Siwonen tarinoita

Jatkoa....... ”Öö... Hei!” Sanoin yllättyneenä tutulle pojalle. ”Hei ja anteeksi säikäytys, tulin vain katsomaan Shiraa” Lucas kertoi ja lähti talliin päin. Minulle se tietenkin kävi, koska uskoin pojan ikävöivän omaa hevostaan. Kurkkasin tallin ikkunasta tapahtumia. Lucas tarttui lähellä olevaan riimuun ja talutti heppasen ulos karsinasta. ”Maryy..!” Poika huusi kutsuvasti. Juoksin salamana talliin ja kuuntelin pojan ehdotuksen. ”Voisimmeko lähteä pienelle kävelylle hevosten kanssa?” Lucas kysyi pidellen upeaa, mustaa mustangitamma Shiraa. ”No juu.., tietenkin se käy!” Vastasin hymyillen ja lähdin upean mustangini karsinalle. Tänään siis hevosekseni päätyi kullanhohtoinen ori, Larkov. Pujotin sen päähän koristellun ja puhtaan, punaisen riimun, johon kiinnitin mustan riimunnarun. Lähdin kävelemään pojan kanssa isolle metsäaukiolle päin. Näin jo kaukaa suuren lauman villihevosia, jotka pakenivat yllättäviä vieraita, meitä. Kuulin korvissani kavioiden suuren ryminän, joka täytti mieleni ilosta, mutta myös pelosta. ”Minulla olisi yksi asia Mary...” Lucas aloitti. ”No, kerro vain!” Rohkaisin jännittyneenä. ”No, no en ole oikeastaan koskaan asunut yksin enkä oikeen pidä siitä” Lucas jatkoi. ”Niin?” Kysyin. ”Niin, voisinko...... muuttaa tänne?” Lucas lopetti. Kauhistuin, mutta toisinaan ymmärsin tilanteen. ”Tuota noin.., no ainakin vähäksi aikaa!” Vastasin outo tunne sisälläni. ”En tiedä mitä sanoisin! Kiitos!” Lucas huudahti ja halasi minua, jonka jälkeen taputti Shiraa. Shira teki kimeän ja iloisen hirnahduksen tajutessaan tilanteen. Lucas kaivoi satulalaukustaan jotain yllättävää. Kukkakimpun. ”Tässä sinulle kiitokseksi kaikesta!” Tummahiuksinen poika sanoi ojentaessaan upeaa kimppua. ”Voi, Kiitos!” Huudahdin ja hyppäsin pojan kaulalle. Nykyaikana asumme yhdessä minun pienellä tilallani molempien ihmisten hevosten kanssa. En ole enää yksinäinen, eikä minun tarvitse hoitaa kaikkia eläimiä yksin. Pelastamma yhdessä Lucaksen kanssa eläimiä ja olemme ostaneet niille suojelualueen. Nyt Lucas kertoo teille jotain : Olen siis Lucas ha asun tuon ihanan neitokaisen kanssa Siwonen tilalla Nevadassa. Omistamme yhdessä hevosia, joiden kanssa koemme kaikkea. Olen nyt asunut täällä Siwonessa neljä vuotta enkä aio lähteä. Nyt Mary jatkaa : Nevadassa on nyt vähän parempi tilanne metsästyksen kannalta. Villihevosia suojellaan yhä enemmän eikä kukaan tue enää metsästystä. Tietenkin tavoitteena olisi loppuminen, mutta olen jo tyytyväinen tähän saavutukseen. Omistan tällä hetkellä seitsemän mustangia, jotka olen pelastanut luonnosta. He ovat Samba, Larkov, Shira, Tambo, Julie, Taigo ja Darwio. He ovat minun suurin ylpeyden aiheeni. Mutta pian meille on tulossa uusi hevonen, tai siis varsa. Shira varsoo toukokuussa, siitä lisää myöhemmin. Jatkuuu.....

// jatkan tätä vielä varmuuden vuoksi, mutta riittäisikö nämä kaksi tarinaa jo kirjailija-merkkiin? :D //

Vastaus:

Kyllä riittää. :D

Nimi: Jolanda

26.02.2018 12:53
Maalaistila Siwenon tarinat

Hei olen Mary, keski-ikäinen nainen Nevadan osavaltiosta. Asun ihan yksikseni pienellä tilallani, jossa asuu luottohevoseni ja muutama pelastettu hevonen. Vaikka asun Nevadassa en ole mikään kaupunki ihminen, vaan pikemminkin syrjitty maamyyrä, joka kaivelee omia reittejään. Rakastan Nevadan luontoa ja villihevosia. En tiedä mitään vanhemmistani, mutta tiedän että synnyin luonnossa. Onhan täällä Nevadassa huonojakin puolia, kuten villihevosten metsästys tai suuret kaupungit. Monesti kun nään villihevoslaumaa lähestyviä autoja, joiden kyydissä on kivääreijä menen hätiistämään lauman. Kerran yksi huonokuntoinen varsa jäi jälkeen muista, eikä pystynyt juoksemaan. Metsästäjät tiesivät tappavansa varsan, mutta minä vein sen heidän käsistään. Tuosta tapahtumasta on jo hirmuisesti aikaa, mutta tämä kyseinen varsa asuu vieläkin tallissani, ja tottelee nimeä Saved, tutummin Savi. Siitä on kuoriutunut oiva luottoratsu, jonka kanssa voin ylittää vuoret kuin järvetkin. Toisinaan vaikka minulla onkin rakkaat hevoseni niin kaipaan joskus ihmisseuraa. Onhan se rankkaa pitää kokonaista maatilaa yksin, mutta toisinaan en tuedä tulisinko juttuun toisten kanssa. Minun pieni tilani Siweno, on keskellä Nevadaa olevassa metsässä. Omistan tällä hetkellä kuusi hevosta, aasin ja sekarotuisen kulkukoiran, jonka pelastin metsästä. Enhän minä mitää suurta tilaa omistanut, mutta hommaa oli tuossakin. Mutta nyt kerron teille jotain elämääni mullistavasta asiasta. Olin juuri lähtenyt hallakon mustangini Samban kanssa pienelle maastolenkille kun huomasin jotain todella outoa. Näin yksinäisen mustan hevosen seisovan varustettuna ja puuhun sidottuna. Lähestyin varovaisesti vierasta hevosta, joka tähyili minuun päin. Vaikka olin sille vieras se ei tehnyt minulle mitään. Tarkkailin sen varustusta. Satula ja satulalaukku, suitset, lasso.... hmm.. mitähän tuolla satulalaukussa on? Minäpä tietenkin uhkarohkeana avasin satulalaukun ja löysin yllättävän asian, aseen! En tiennyt mitä tekisin, mutta yhtäkkiä selkääni iski karmiva pelon tunne kun kuulin askeleita takanani. Käännyin ja näin aseella osoittavan, nuoren pojan, joka huusi minulle. ”Kädet ylös!” Ruskeatukkainen poika huudahti ja laskeutui ratsailta. ”Kuka olet?” Se kysyi tuimasti. ”Olen... Mary Daysio” vastasin pelokkaana. ”Vai niin Mary, mitä teet hevoseni luona ase kädessä?” Se kysyi ihmetellen. ”Ihmettelin yksinäistä hevosta jaa... kun kaivoin laukkuasi löysin aseen ja...” vastasin nolona. ”Niin näit aseen mitä sitten?” Poika kysyi. ”Niin, minä tiesin että olet metsästäjä..” kerroin kiukku kasvoillani. ”Öö... sanoitko minua metsästäjäksi? Öhhöhöm.. olen eläinten pelastaja ja metsästäjien karkoittaja!” Se vastasi hymyillen ja tarttui hevosensa ohjiin. ”Ai oikeastiko? Minäkin teen samaa työtä!” Vastasin silmät suurina. ”Ai, no kiva etten ole yksin” Poika vastasi heilauttaen päätään niin että hänen ruskea hiusryhmäsnä lennähti hellästi ilmaan. ”No minä lähden nyt! Etkä sitten enää kaiva toisten laukkuja!” Se sanoi tuimasti. Hymyilin ja vilkutin iloisena. Mutta tämä jalo, musta tamma ei suostunut liikkumaan. ”Nyt heti liikkeelle!” Poika huudahti ja huitaisi hevosta lassolla lavalle. Hevonen hirnahti kimeästi, muttei liikkunut. ”Onko se sairas?” Kysyin ihmettelevänä. ”Ehkä?” Poika vastasi ärsyyntyneenä. ”Minulla on tila tässä lähellä, jossa voin tutkia sen ja antaa sille ruokaa!” Kerroin pojalle, joka pudisti päätään. ”No jos on kerran pakko?” Se sanoin vetäen hevosen ohjaksista. Viimein kun olimme kahden väsyneen hevosen ja lahden ärtyneen ihmisen kanssa tilallani vein mustan mustangitamman, Shiran Samban karsinaan. Se virkistyi heti juotuaan, muttei ollut vielä ratsastuskunnossa. ”En taida keritä kotiin ennen pimeää” poika huokaisi. ”Voit jäädä tänne!” Sanoin epäröiden. ”No kai minun on pakko, olen muutes Lucas!” Hän esittäytyi. Nyökkäsin ystävällisesti ja menin laittamaan hänelle leposijaa. Onneksi minulla oli yksi vierashuone, joka oli siistissä kunnossa. Tosin sen seinillä oli kuviani ja ja muita yksityisiä asioita, mutten voinut mitään. Asetin pehmeän, vihreän tyynyn keskelle sänkyä kun yhtäkkiä huomasin jonkun koskettavan minua. ”Kiitos!” Lucas sanoi ja laski kätensä olkapäälleni. Ihmettelin hetken, mutten kehdannut lähteä. ”Sinulla on hieno valokuva kokoelma!” Se sanoi hymyillen. ”Joo niin on” sanoin synkästi. Lucas huomasi vaivalloisuuteni ja alkoi kertoa jotain itsestään. ”Asuin Nevadan pohjoispuolella, mutten sietänyt vanhempiani joten muutin” nuori poika sanoi ja katsoi minua ankarasti. ”Miksi muutit?” Kysyin uteliaana. ”He olivat metsästäjiä enkä pidä viattomien eläinten tappamisesta ja nyt olen no, koditon” Lucas kertoi surullisena. ”Ymmärrän, öö.. voit jäädä tänne ainakin täksi yöksi ja katsotaan jos löytäisimme sinulle kodin huomenna” sanoin rohkaisevasti. Niinhän siinä kävi, Lucas oli meillä kokonaisen viikon kunnes muutti pieneen majaan Pihjois-Nevadaan. Olihan se ihan kivaa olla ihmisen kanssa ja jos rehellisiä ollaan niin ikävöin häntä, ikävöin kovasti. Mutta onhan minulla hommia kuin ikävöiminen. Minulla on edelleenkin hepat ja muut eläimet ja koko talo hoidettavana. Jätti hän minulle muutes yhden muiston hänestä. Shiran! Se oli jo liian vanha kulkemaan, eikä hänellä ollut varaa pitää eläkeläishevosia, joten sain Shiran huomaani. Silloin alussa kun se ei liikkunut totesimme sille ähkyn. Ähky on jo saatu pois, muttei loistokuntoa. Mutta joo, keskitytään muuhun. Nyt jatkan teille kertomusta Lucaksesta, joka palasi luokseni yllättäen!... Jatkuuuuuu....!

// jos Miisa.S lukee tätä niin suuret kiitokset sinulle inpistä! En yritä matkia sinua vaan sain vaan niin suuren innon lukiessani sinun tarinaasi! Kiitos Miisa!!!//

Nimi: Jolanda

25.02.2018 09:45
Epäonnea

Kaivoin taskusta kaksi tuoretta porkkanaa. Panda huomasi heti oranssien herkkujen hajun ja lähestyi minua. ”Et sinä näitä vielä saa!” Kerroin ilkikurisena tammalle. Panda katsoi minua epäröiden ja nousi takajaloilleen. ”Ei, ei saa nousta ilman lupaa!” Huudahdin päätäni pudistellen. Panda loi pettyneen katseen minuun ja porkkanoihin. Se astui askeleen taakseppäin ja painoi päänsä alas. Lähdin kävelemään aitauksen toiseen päähän katsoen seuraako Panda minua pienen varsansa kanssa. Seurauksen sijaan Panda asettui sen varsan Mortin eteen ja luimisti korvia minulle. ”Ei mitään hätää, en tee sinun varsallesi mitään” kerroin epäilevälle tammalle. Mortti katsoi ensin äitiään, jonka jälkeen hyppäsi pitkillä jaloillaan luokseni. Mortti hakeutui käsieni alle rapsuteltavaksi, mutta Panda ei pitänyt asiasta. Panda teki vihaisen hirnahduksen varsalleen ja potkaisi ilmaan uhkaavasti. Mortti katsoi ihmetellen äitiään ja hirnahti sille. Kun Mortti ei totellut äitiään niin Panda tuli lähemmäs meitä korvat luimussa ja hampaat näkyvissä. Mortti pieni ei tajunnut tilanteen vakavuutta vaan jäi luokseni. Minä huomasin Pandan vakavuuden ja peruutin askeleita taaksepäin. Mortti ei edelleenkään rajunnut mitä pitäisi tehdä ja lähti seuraamaan minua. ”Pois Mortti! Hus!” Huudahdin ihmettelevälle varsalle. Taputin käsiäni yhteen, jotta Mortti säikähtäisi ja peruuttaisi. Niinhän siinä myös kävi, Mortti peruutti äitinsä luokse ja minä aidan luokse. ”Anteeksi häiriö” sanoin suojelevalle Pandalle ja heitin sille kaksi porkkanan palaa. Lähdin pettyneenä kävelemään tallille päin. ”Mikäs nyt?” Viivi kysyi katsellen pettymystäni. ”Eipä mitään, Panda vain ei siedä minua varsa aikana” kerroin Viiville. ”Aa, okei! On täällä tallilla muitakin pettyneitä” Viivi kertoi. ”Öö... miks?” Kysyin ihmeissäni tutulta hoitajalta. ”No täältä on lähtenyt pari hoitajaa” Viivi sanoi surullisena. ”Eikä! Ketkä?” Kysyin hämmentyneenä Viiviltä. ”Noo, Susan ja Nora” Viivi sanoi huultaan puraisten. ”Ei, voi ei! Mutta heillä oli varmasti hyvät syyt” sanoin Viiville. ”Niin, niin on” Viivi sanoi hymyillen. ”Lähdetäänkö talliin?” Kysyin tytöltä, joka nyökkäsi vastaukseksi.

Vastaus:

80vr

Nimi: Jolanda

23.02.2018 17:31
Tuuli puhaltaa... korvissaa! Tunnen allani lämmön... lämpimän selän. Kuulen..... allani pienet kaviot, jotka juoksevat kovaa! Kuulen hörähdyksen... lempeän sellaisen. Näen silmissäni.... uuden maisemaan ja tutun hevosen. Kosketan sen turpaa... ja tunnen hiljaisen hengityksen. Aijaijaaaa... miksi lähtisin luota paratiisiin. Eläisin vaan kanssa rakkaiden, hevosten.

” Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?.... Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?......”

En luota sun... lähtisi koskaan. Sinä saat mut aina piristymään. Jos lähtisit... juoksisin perääsi. Sinä, sinä olet ylpeyksistäni suurin. Sinä, sinä olet ylpeyksistäni kaunein. En vaihtais sua mihinkään.. ! Sulle kiitollinen oon kaikesta, kaikestaa... Ystäväni täplikäs, mun oot..... ikuisesti....! Sut kaikki haluaa, mut en anna sua mihinkäään! Itkekööt, mutta sä oot mun

Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?.... Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?....

Jos joku sut varastaiis... kuolisin murheeseen. En sua jätä en, en.... Sua rakastaaan, oot antanut niin paljon ja toivottavasti yhteinen tiemme jatkuu kauas. Lalalaa.. lalalaaa oot mun, mun. Rakkain!

Satomille <3

// tälläinen vähän erilaisempi tarina, toivottavasti tykkäsit ;) sori kun on niiin lyhyt :/ //


Vastaus:

70vr
Tämä oli tosi ihana tarina! Kivan erilainen! <3

Nimi: Jolanda

22.02.2018 16:15
Texasin koulutusta

Astelin iloisena uuden hoitohevoseni karsinalle. Kuulin jo kaukaa iloisen, pienen varsan hirnunnan tervehdykseksi. Kun kurkkasin karsinaan näin iloisen silmäparin vilkuilevan minua. ”Hei pikkuinen!” Huudahdin yli söpölle varsalle, joka yritti tunkea syliini. Rapsutin Texasia kaulalta sen hillitsemiseksi. ”Etkö tajua, olet liian iso syliin!” Huudahdin iloisesti varsan kaviot polvillani. ”Voi sinua” hellyyttelin pilkukasta varsaa. Koska en ollut ostanut vielä varsalle harjoja niin lainasin sen emän Satomin harjoja. Aukaisin oranssin harjapakin ja otin sieltä esiin oranssin pehmeän harjan. Näytin sitä ensin Texasille, jonka jälkeen aloin kevyesti harjaamaan sen kaulaa. Texas ei harjasta välittänyt vaan piti sitä epäkäytännöllisenä käden korvikkeena. ”Texas pysy paikoillasi!” Huudahdin pyörivälle pilkkukasalle. Texas kuunteli tarkasti puhumaani ja seisahtui paikoilleen. ”Siinä sitten pysyt” kerroin Texasille. Harjasin sen kaulaa hellästi, mutta tuntuvasti eikä varsa pannut vastaan. ”Noin juuri, hyvä!” Kehuin energiapakkausta. Texas heilutteli ärsyttäväst päätään, joka ikisestä äänestä käytävältä. ”Mitä siellä kuuluu?” Kysyin hörökorvalta, joka kuunteli uteliaana tapahtumia. Nostelin myös kavioita hyvin tuloksin. Koitin hieman putsata niitä kaviokoukulla, mutta sitä tämä pilkukas varsa ei sietänyt. Se potkaisi pienillä kavioillaan ilmaan ja katsoi minua tuimana. Testasin uudestaan, mutta en edelleenkään onnistunut. Sitten aloin nostamaan takajalkoja. Texas antoi nostaa jalan, mutta potkaisi sen pois. ”Lopetetaan kohta, joo!” Kerroin varsalle. Nostelin vielä jalkoja pari kertaa, jonka jälkeen päätin lopettaa. Annoin sille porkkanan palkinnoksi ja annoin sen vähän aikaa levätä. Sillä aikaa menin viemään harjat satulahuoneeseen ja säädin Satomin riimun pienemmäksi Texasia varten. Nappasin mukaani vielä riimunnarun ja porkkanoita, jonka jälkeen lähdin takaisin karsinalle. Texas odotti siellä minua hyvin innoissaan. ”Noniin, rauhoituppas vähän” sanoin varsalle, joka hyppi ympäriinsä. Laitoin oranssin riimun sen päähän ja kiinnitin siihen riimunnarun. Avasin karsinan oven ja ohjasin varsan käytävälle. Talutin sitä huolissani sen energisyydestä. Heti kun avasin ulkooven pieni varsa ryntäsi juoksuun. ”Noh noh, hiljempaa” sanoin innokkaalle orin alulle. Texas pöllyytti innoissaan lunta kavioillaan ja tutki kaikki paikat tallipihasta. Se hyppeli lumikasoissa ja tervehti tarhassa olevia hevosia. Yhtä hevosta se tarkkaili tarkasti. Bulletmadnesia! ”Ei, älä mene sen lähelle!” Huudahdin pienelle ja säälittämättömälle varsalle. Texas ei kuitenkaan kuunnellut, vaikka kuinka vedin narunpäästä. Texas loikkasi Madin viereen ja tervehti sitä iloisesti. Madi huomasi nopeasti turhan häiriötekijän ja lähestyi sitä uhmakkaana. Se teki suuren potkun taakse ja näytti Texasille vaarallisesti hampaitaan. Texas pieni säikähti kovasti ja juoksi nopeasti luokseni. ”Voi sinua raukkaa, mennään sisälle lämpimään!” Kerroin pikkuiselle ja talutin sitä sisälle päin. Heti kun pääsimme karsinan luo Texas kaatui oljille ja nukahti väsyneenä. ”Hyvää yötä pikkuinen” sanoin kuiskaten sen korvaan.

Vastaus:

120vr
Osaat tuoda hevosten luonteita kivasti esiin! :3

Nimi: Jolanda

21.02.2018 14:26


Astuin iloisena tallikäytävälle muiden hoitajien joukkoon. Kuulin tervehdyksiä kaikkialta niin hevosilta kuin ihmisiltäkin. Vedin sisääni rakkaan tallini hajua ja lähdin eteenpäin. Käännyin tallihuoneeseen johtavan oven luo sillä jättäisin reppuni sinne. Avasin tallihuoneen oven ja järkytyin näkymästä. Roskia maassa ja pöydällä, likainen lattia ja hevosten harjoja siellä täällä. Pudistin päätäni ja tartuin seinää vasten olevaan lattiaharjaan. Lakaisin kaikki roskat yhteen kasaan koko huoneesta ja nostin ne roskikseen. Nypin myös pöydällä olevat roskat, jotka päätyivät myös roskikseen. Sen jälkeen järjestin hevosten ja hoitajien tavarat hyllylle siistiin järjestykseen. Ajattelin peseväni lattian myöhemmin, koska minulla ei nyt ollut aikaa. Juoksin hevosteni karsinoihin luokse ja nauroin ahkeroivalle naiselle. ”Älä naura! Tämä on niiin raskasta!” Katata huudahti naurua pidätellen. ”Itsehän palkkion valitsit!” Sanoin naurahtaen Katatulle. ”Niin valitsin, mutta väärin!” Katatu sanoi itseään syyttäen. Katatu huitaisi talikolla suurta lantakasaa raivoissaan ja kaatui karsinan keskelle. En voinut pidättää naurua ja kohtasin myös Katatun närkästyneen naaman. Hän nousi ruskeat läiskät housullaan ja jatkoi talikoimista naama nyrpeänä. Päätin lähteä ennenkuin Katatu peruisi palkintoni. Astelin Velaron karsinan luo omena valmiina kädessäni. ”Hei Poika!” Sanoin täplikkäälle ahmatille karsinan luona. Ojensin käteni eteenpäin ja omena hävisi yhtäkkiä siitä. Aukaisin karsinan oven ja puikahdin nopeasti sisään. Velaro katsoi minua innokkaana herkkujen takia, mutta en voinut lipsua herkkujen annossa. Sen sijaan alkoin rapsuttamaan sen värikästä turkkia. Se kurkotti nautinnollisena kaulaansa ja roikutti alahuultaan. ”Voihan sinua!” Sanoin hauskalle orille. Annoin sille vielä yhden herkun, jonka jälkeen lähdin hommiin. Minulla oli nimittäin maneesin siivoamisvuoro. Vedin tallihuoneessa takin päälleni ja saappaat jalkaan, jonka jälkeen tartuin lähimpänä olevaan talikkoon ja kottikärryihin. Lähdin työntämään harmaita ja isoja kottikärryjä kohti maneesia. Avasin maneesin oven, jolloin hiekkapöly pöllähti vasten kasvojani. ”Phyii…!” Sanoin elämättömälle pölylle. Työnsin kottarit keskelle maneesia ja aloin lapioimaan lantakasoja. Maneesi oli kuin suuri karsina, jota ei ollut kiva siivota. Viimein tartuin talikolla viimeiseen lantaläjään ja nostin sen hikisenä kottikärryyn. ”Huohhh…!” Huudahdin väsyneenä. Peitin talikolla vielä kaviouran ja kavionjäljet. Viimein voin avata maneesin oven ja astua ulos raikkaaseen ilmaan. Rahtasin kottikärryt lantalaan, jonka jälkeen meni talliin lepäämään. Lysähdin tallihuoneen sohvalle ja tyhjensin aivoni lannanluomisesta. Nappasin kännykkäni ja selasin uusia viestejä. Avasin tallitytöt-whatsapp ryhmän ja luin uusimmat viestit. Joku pyysi ratsastamaan, mutta jouduin kieltäytymään väsyyteni vuoksi. Painoin simäni kiinni ja nukahdin tallihuoneen pehmeään sohvaan.

// riittääkö tämä siivooja-merkkiin? ;D //

Vastaus:

150vr
Rittää! :)

©2018 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com