Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nala

Taso: 9.

Hoidokit: Leonardo, Hunter, Eternal, Arashi, Kiiraudtee ja Smoke Champange

Astutukset:
Papillion-Smoke Heart
Papillion-Fleak
Eternal-Patience
Eternal-Mila
Papillion-Fleak (varsominen)
Minnie Mouse-Khasim (varsominen)
Delaney-Colors of the rainbow (varsominen)
Hunter-Bodak
Leonardo-Baridi Ya Maua
Arashi-Mwambma Ya Jangwa
Borgeous-Brilla
Smoke Champange-Engblom
Smoke Champange-Honey Amber
Antiblaze-Baridi Ya Maua (varsominen)
Arashi-Black Makarova
Loituma's Song-Flocked (varsominen)
Dschinghis-Raksha (varsominen)

 Ajokortti      23.12.2016  15.3.2017
 26.03.2017  30.5.2017  24.9.2017  31.10.2017  6.12.2017  29.12.2017  3.1.2018     4.1.2018     7.1.2018 14.1.2018  15.1.2018   16.1.2018 17.1.2018  17.1.2018  18.1.2018 18.1.2018  19.1.2018  20.1.2018 29.1.2018  30.1.2018  31.1.2018 30.1.2018 2.2.2018   4.2.2018 11.2.2018  maalis-,touko, joulu -17

Varusteet:
Jousi
Nuolikotelo
Ajopiiska
Juoksutuspiiska
Turvaliivi
Musta turvakypärä
Poolomaila
Kilpi
Miekka
Keihäs
Lasso
Haarniska
Lännenratsastuspukusetti
Limet heijastinhenkselit
Esteratsastuspukusetti
Ruskeat olvisukat
Tummansininen moonlight-huppari
Tummansininen kisapaita
Musta kisatakki
Ruskeat hapsuchapsit
Ruskeat jodhpurit
Mustat ratsastussaappaat
Tummansiniruskeat kokopaikkaiset ratsastushousut

Yhteiset:
Ravisetti
Hyönteisspray
Selvitysspray
Kavioöljypurkki
Satulasaippua
Valjasrasva
Juoksutussetti
Kapsoni

Letityskuminauhapussi
Herkkukeksipaketti, maku: kurpitsansiemen
Mintunmakuinen herkkukeksipaketti
Punaiset ravikärryt
Punaiset kilpakärryt

Vaunut
Valjakkovaljassetti
Punainen silatyyny
Kaulanaru
Valkoinen vikellyspatja
Musta vikellysvyö
Valkoiset kiinteät sivuohjat
Kylmäyskääreet
Pääpanssari
Hiihtoratsastusvaljaat
Herkkukeksi paketti, maku: kaura
Pesuhanska

Pesuaine
Haavaspray
Häntäpinteli
Pallo kahvalla
Jalkapallo
Jumppapallo

Leonardo:
Ajosuitset silmälapuilla
Lime harjalaatikko
Lime harjapaketti

Limemusta riimunnaru salmiakkikuviolla
Lime nylonriimu
Limemusta fleeceloimi
Limemusta walker-loimi
Mustat aachensuitset
Pelhamkuolain
Musta rungoton satula
Lime yleishuopa
Limet etujalansuojat
Limet takajalansuojat
Limemusta estehuopa
Satulavyö vatsapanssarilla
Musta estesatula
Limemusta korvahuppu
Lime ristirintaremmi
Limemusta rintaremmi joustolla
Musta nylondelta
Gag kuolain
Gag-hihnat
Lime häntäremmi
Mustat meksikolaiset
Musta nahkariimu
Limet pintelit

Hunter:
Musta hoitosetti
Musta riimunnaru
Musta nylonriimu
Musta walker-loimi
Mustat matkaratsastussuitset
Musta matkaratsastussatula
Musta yleishuopa
Musta ketjunaru
Musta nahkariimu
Musta naruriimu
Mustaharmaaruudullinen sadeloimi
Mustaharmaa ulkoloimi
Musta hikiloimi
Musta hyönteisloimi
Musta kaulakappale
Mustat neoprensuojat
Musta satulalaukku

Musta lätkäsatula
Musta häntäheijastin
Mustat Orbitless-suitset
Musta villaloimi
Musta korvahuppu

Musta suora rintaremmi
Musta geelipatja

Eternal:
Tummansininen hoitosetti

Tummansininen riimunnaru
Tummansininen ketjunaru
Tummansininen nylonriimu
Musta nahkariimu
Tummansinimusta talliloimi
Tummansininen walker-loimi
Mustat englantilaiset suitset
Hopeinen ketjupanta
Tummansininen hapsupanta
Tummansininen korvahuppu
Musta laukkasatula
Tummansininen yleishuopa
Tummansiniset pintelit
Tummansiniset jalustimet 
Satulavyö joustolla
Musta lätkäsatula
Musta rintaremmi joustolla
Musta nahkadelta
Tummansininen pehmustesetti suitsiin/riimuun
Tummansiniset kuljetussuojat

Tummansiniset kumibootsit
Tummansiniset jalkaheijastimet
Tummansininen suitsi-/riimuheijastinsetti
Tummansininen pehmuste satulavyöhön
Tummansiniset pehmusteet satulahuopaan
Tummansininen ristirintaremmi
Tummansininen turpaverkko
Musta nylondelta
Tummansiniset kumitutit
Mustat kumiset nahkaohjat
Tummansininen ötökkäloimi 
Tummansininen hikiloimi
Tummansininen ulkoloimi
Tummansininen toppaloimi
Tummansininen heijastinriimu
Otsapanta hevosen nimellä
Tummansininen sadeloimi

Tummansinimustaruudullinen fleeceloimi
Tummansininen heijastava ratsastusloimi
Mustat micklem multibridle-kuolaimettomat
Kolmipalakuolain
Tummansiniset neoprensuojat
Tummansininen häntäheijastin
Oliivikuolain
Tummansininen timanttiotsapanta
Tummansininen geelipatja

Arashi:
Keltainen ketjunaru
Keltainen walker-loimi
Keltainen hikiloimi
Keltainen ötökkä
loimi
Keltainen
 kaulakappale
Kankisuitset
Musta koulusatula
Keltainen kouluhuopa
Keltaiset pintelit
Keltainen hoitosetti
Keltainen nylonriimu
Keltaiset turvajalustimet
Keltainen romaani

Kiiraudtee:
Musta nahkariimu

Kultainen hoitosetti
Kultainen yksivärinen riimunnaru
Mustat turparemmittömät
Musta yleissatula
Kultainen yleishuopa mustilla reunoilla
Kultainen talliloimi
Kultainen hikiloimi
Kulta-mustaraidallinen naruriimu
Mustat yhdistelmäsuitset
Musta cross-rintaremmi
Musta satulavyö vatsapanssarilla
Musta ruoho-ohja
Orikuolain
Kultainen korvahuppu
Musta gramaani
Kultaiset jännesuojat mustilla tarroilla
Mustakultainen rungoton satula 
Kultaiset turvajalustimet

Smoke Champange:
Ruskea hoitosetti
Ruskeabeige salmiakkikuvioinen riimunnaru
Ruskea nylonriimu
Ruskea nahkariimu
Ruskeabeige naruriimu
Ruskeat englantilaiset suitset 
Ruskeat kumiset nahkaohjat
Hissikuolain
Ruskea lätkäsatula
Ruskea rungoton satula
Satulavyö joustolla
Ruskea turparemmi tukiraudoilla

Beige geelipatja
Ruskea suora rintaremmi
Beiget pintelit

Rahat: 6797vr, 4 lahjakorttia

Vieraskirja  1  2  3  4  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Nala

15.02.2018 07:56
Keskiyö
Hämärän tullen lasken pääni tyynyyn.
Kuu luo kalpeaa valoaan verhojen välistä,
se luo kuvajaisia seinälle.
Hiljaisuus valtaa huoneen.
Päivän tehdyt työt pyörivät mielessä,
mutta mieli vie myös miettimään huomisen seikkailuja.
Suljen silmät.

Ympärillä ihmisiä ja hevosia.
Kuuluu kuulutus, on meidän vuoromme.
Astumme radalle, kello kilahtaa.
Shayne liitää kepein askelin.
Teemme parhaamme ja nautin täysin rinnoin.
Pian suorituksemme on ohi ja jännitys valtaa minut.

Kuuluu kuulutus.
Palkintojenjakoon kutsutaan vain parhaat.
Yllätyksekseni kuulen nimemme.
Viides palkinto, neljäs, kolmas.
Emme siis sijoittuneet.
Sitten seuraa ensimmäinen palkinto:
Nala ja Shayne!
Yleisö hurraa, mutta minä en käsitä mistään mitään.
Otan vastaan kullanvärisen pokaalin ja suitsiin kiinnitetään suuri ruusuke.
Sitten minulle ojennetaan kukkakimppu ja hevosen päälle puetaan voittoloimi.
Voitimme!

Herään lintujen lauluun.
Pikkuhiljaa laskeudun unimaailmasta tähän hetkeen.
Kuu ei enää luo valoaan,
aamu on alkanut sarastamaan.

Sanat: 130

Vastaus:

90vr :)

Nimi: Nala

13.02.2018 07:52
Turvan kosketus

Nuo silmät,
ne saavat minut hymyilemään.
Aavistuksen kaarevat korvat,
kääntyneinä eteenpäin.
Se kuuntelee, on valmis palvelemaan.
Laajenevat ja supistuvat sieraimet hevosen nuuhkiessa.
Tuttu lämpö,
silkkisen turvan kosketus.
Tuttu hörähdys,
tuttavallinen pään tökkäisy.
”Hei vain, minäkin pidän sinusta”.
Sormet liukuvat pitkin otsaa,
hamuavat mustaa otsaharjaa,
liukuvat korvien kärkiin.
Niin viaton,
niin täydellinen.
Rakas kellanvaalea hevonen.
Olisipa se omani,
mutta näin on hyvä.
Hunter.

Sanat: 62

Vastaus:

50vr
Sait kuvattua hienolla tavalla lyhyttä tapahtumaa :D Näitä sun runoja on kiva lukea!

Nimi: Nala

11.02.2018 17:24
Orava

Punarautias kiitää,
liitää yli esteiden.
Kura lentää kavioista,
häntä liehuu tuulessa.
Risueste,
pensaseste,
orava.
Pystyynnousu,
putoami nen.
Huuto, juoksu.
Orhi kiitää,
liitää pitkin rataa.
Minä juoksen,
ähkin kivusta,
jalkaan koskee.
Ohjat, ote.
Kehotus pysähtyä.
Paniikki loppuu,
rautias pyytää anteeksi.
Kurre loikkii,
luikkii mäntyyn.
Nousen selkään.
Viiltävä kipu,
heikottaa.
Silmissä sumenee,
vajoan alas.

Valkoinen katto,
outo haju,
nenää kirvelee.
Ihmiset häärii,
näen tutut kasvot, äiti.
Helpotus,
kehotus jäädä.
Väsyttää,
suljen silmät.
Huomenna pääsen pois.
Kaikki on hyvin.

Sanat: 75

Vastaus:

80vr
Sait tehtyä tähän tosi kivan juonen! :D

Nimi: Nala

11.02.2018 07:29
Parivaljakko
Kira ja Shayne tulivat yllättävän hyvin toimeen – ainakin niin kauan kun Shayne kunnioitti Kiran johtaja-asemaa. Olin aamusta käynyt molempien kanssa kentällä: ne saivat jumppapallon potkittavakseen. Yllättävää kyllä oreille ei tullut mitään kinaa ja ne potkiskelivat palloa hyvän tovin. Niillä näytti olevan hauskaa. Minusta tuntui, että Shayne luotti Kiraan. Siksipä ajattelin tänään valjastaa molemmat valjakoksi vaunujen eteen! Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Kira oli kuulemma kokenut konkari show-ajossa, joten sen ei pitäisi arastella minkäänlaisia kärryjä. Me olimme Shaynen kanssa menneet viimepäivinä paljon parellia, olin jopa raahannut kentälle kärryt ja vaunut, joiden ympärillä teimme erilaisia tehtäviä. Ori oli tottunut niihin ja olimm myös harjoitelleet peruuttamista aisojen väliin ja myös niissä kiinni olemista. Muutaman askeleen olimme myös ottaneet, joskin niin, ettei vaunuilla ollut ketään. Yrittämisen puutteesta minua ei ainakaan voinut syyttää. Minusta tuntui, ettei hevonen juurikaan epäillyt minkäänlaista varustusta löydettyään luottamuksen minuun. Se oli saanut monet kerrat todeta, että minä olen turvallinen ihminen. Etenimme Shaynen kanssa hyvin varovasti, ehkä jopa liian varovasti nähden siihen, ettei se ollut yhtä pelkoinen kuin vaikka Hunter oli ollut. Shaynen luonteeseen kuitenkin kuului ärhäkkyys: epäluulo uusia ihmisiä kohtaan ja määräämisen halu. Näitä olimme työstäneet viime viikkoina.

Jolanda oli tullut auttamaan minua vaunujen kiinnittämisessä. Hän kiinnitti Kiraa minun kiinnittäessä epäluuloisen näköistä Shayneä.
”Rauhassa”, sanoin orille, joka alkoi selvästi hermostumaan. Onneksi Kira oli vieressä täysin rauhallinen ja tähysteli etuvasemmalle. Pikkuhiljaa varustamisen edetessä Shaynekin rauhoittui huomatessaan, että Kira oli tyyni. Kun saimme varmistettua, että kaikki oli kunnolla kiinni, Jolanda auttoi vielä minua taluttamaan hevoset kentälle. Hyppäsin vaunuihin ja otin ohjat käsiini. Kira antoi lähtömerkin ja lähti kävelemään. Shayne otti pari epäröivää askelta varausuten siihen, että vaunut tulisivat sen päälle. Koska niin ei käynyt, se uskalsi olla hieman rennommin.

Uskomatonta, ravasimme! En olisi uskonut, että molemmat hevoset olisivat ensimmäisellä kerralla käyttäytyneet näin hyvin kärryjen edessä. Olimme ajelleet pitkin kenttää, kokeilleet jyrkkiä ja loivia käännöksiä, pyhädyksiä ja peruutuksia, jotta hevoset saivat kunnolla totutella vaunujen painoon ja kääntyvyyteen. Shayne olikin ollut odotettua rohkeampi vaunujen edestä, sen täytyi johtua Kirasta. Isompi ori näytti mallia ja oli hyvinkin rennosti Shaynen vierellä. Tokihan tennesseenwalkerin kokemus oikein huokui siitä. Uskalsin ottaa ravia vain vajaat kaksi kierrosta kunnes kehujen saattelemana hidastin takaisin käynnille.

”Ajattelin mennä vielä pari kertaa orien kanssa parivaljakkoa ennen kuin uskallan laittaa Shaynen yksin kärryjen eteen”, vastasin Coralin kysymykseen. Meillä olisi vielä paljon tehtävänä orin kanssa. Pitäisi päästä ratsaille ja ajamaan. Kiran kanssa olin edistynyt hyvin nopeasti, mutta Shayne tuottikin odotettua enemmän työtä. Toisaalta se ei haitannut minua, pidin siitä, että oli haastetta.

Sanat: 407

Vastaus:

130vr

Nimi: Ilona

10.02.2018 18:11
Onnea 9 tasosta! Mielestäni kirjoitat ihan sika hyviä tarinoita, saan niistä paljon inspiraatiota. Muuten, milloin olet liittynyt?

~Ilona

Vastaus:

Sori kun vastaan Nalan puolesta, mutta hän liittyi 22.12.2016. :D

Nimi: Nala

10.02.2018 10:33
Vesilätäköt
Lumi oli alkanut sulamaan ja kevät oli lähestymässä! Lämpötila oli ollut jo pari päivää nollassa tai sen yläpuolella. Hevosilla oli paljon energiaa, jopa laiskimmat ponitkin tuntuivat heränneen ”talvihorroksestaan”. Ratsastin Kiran kanssa kentällä. Kentän pohjasta näkyi suurin osa ja loput olikin sitten pelkkää loskaa. Kentän keskellä oli jättiminen vesilätäkkö. Samatha oli katsonut minua hieman kieroon kun olin ilmoittanut meneväni ratsastamaan kentälle.
”Sinne kuravelliin?”, oli nainen kysynyt otsa kurtussa. Olin pyörinyt viimeisen viikon pitkin maneesia, joten tunkkainen sisäilma alkoi jo tehdä minua hulluksi. Minun täytyi päsätä raikkaaseen ulkoilmaan.

Hevosen kaviot lätisivät märällä kentän pinnalla. Kannustin sen laukkaan ja kuraa roiskui ympäriinsä! Minäkin sain osani, mutta se ei haitannut, kerrankin aioin nauttia kuravellistä! Hevosen jalat ja mahanalunen olivat ihan kuralla.

LOISKIS! Kuului valtava loiskahdus minun pudotessa hevosen selästä lätäkköön. Tunnin lopuksi olin ajatellut ”pestä” enimmät kurat pois vesilätäkössä. Ratsastimme keskelle lätäkköä ja Kira sai hepulin. Se nousi pytyyn, jolloin minä lensin alas. Kömpiessäni ylös nokkuen vettä katsoin oria, joka hyppeli lätäkössä kuin varsa kevätlaitumella. Kira huljutti turpaansa vedessä ja otti muutamia ilopukkeja. Näin lähestyvän Katatun, jonka naamalla oli sellainen ilme, että voisi tallin luulla olevan tulessa. Kiiruhdin nappaamaan kiinni hevosen ohjista, sillä näytti uhkaavasti siltä, että se halusi piehtaroida. Ja sehän ei käy, varusteet päällä!
”Oletko kunnossa?!” Katatu huusi kiitäen aidan välistä kentälle.
”Joo, olen kyllä”, en voinut enää pidätellä nauruani. Olinhan halunnut temmeltää kurassa oikein kunnolla – Kira antoi siihen oivan mahdollisuuden.
”Löitkö pääsi?” Katatu kysyi epäillen.
”En”, sanoin. Sitten tajusin, mitä nainen haki takaa:
”Ei minuun sattunut”, jatkoin. En voinut olla nauramatta sille, miltä Kira näytti kun se oli loikkinut lätäkössä.
”No hyvä! Sydämeni varmaan pysähtyi kun näin sinun putoavan, luulin, että tässä on jäätä”, Katatu kauhisteli. Kira teki naiselle selväksi sen, että tämä todellakin oli vettä: hevonen nimittäin dippasi päänsä veteen ja ravisteli sen suoraan Katatun päälle. Käkätimme yhdessä päättäen sitten lähteä puunaamaan Kiraa – ja itsejämme.

Harjauspuomin edessä maassa oli aikamoinen lammikko kuravettä. Olin saanut kaikki varusteet pois hevoselta ja nyt Katatu lähestyi vesiletkun kanssa. Joutuisin hevospyykin jälkeen pyykkäämään vielä varusteita, jotka olivat yltä päältä kurassa. Noh, juuri tätähän minä olinkin toivonut! Ehkä kävisin vielä kierimässä kentän mudassa? Sitten viimeistään saisin kunnon huudot kotona. Hmm… tai ehkä sittenkin sen sijaan menen tallipihassa olevaan lumikasaan kierimään; silloin saisin ainakin suurimman osan liasta irti.

Sanat: 374

Vastaus:

130vr
Saat Uittaja-merkin! :D

Nimi: Nala

10.02.2018 08:35
Hei! Kiitos kaikille onnitteluista ja kehuista! Oon tosi iloinen, että tykkäätte mun tarinoista! <3
Psst. Menkää myös onnittelemaan Miisaa, hän on myös 9 tasolla!

Vastaus:

Onnittelut ja kehut myös mun puolesta! :D

Nimi: Iitu

10.02.2018 07:19
Omg Nala! Olet jo tasolla 9! Mun mielest sä kirjotat ihanaan tyyliin ja muutenkin oot niin kiva ihminen tallilla (:!

Nimi: Nala

09.02.2018 17:02
Yhteys
Shaynen kanssa oli tullut viikonloppuna takapakkia. Olimme juuri löytämässä luottamusta. Harjoittelimme kentällä parellia kunnes yhtäkkiä kentän laidalla kasvavan koivun jäinen ja luminen oksa oli katkennut räsähtäen. Hyinen oksa oli tullut lumen saattelemana suoraan orin selkään. Shayne syytti mitä ilmeisemmin siitä minua, sillä se oli painunut nurkkaan surkean näköisenä. Nytkin laitumelle kävellessäni näin, miten se luimaisi korviaan nähdessään minut ja vetäytyi tarhan nurkkaan murjottamaan.
”Jaaha, tästä tuleekin pitkä iltapäivä”, totesin. Asetin tallihuoneesta pöllimäni viltin keskelle laidunta ja istuuduin alas. Pari uteliasta hevosta, muiden muassa Kira tuli ihmettelemään. Minut tutkittiin läpikotaisin: hupun alta, kengät, lettini, taskut, jokainen mahdollinen paikka. Minulla oli mukana herkkupaketti, jonka hevoset tietysti haistoivat. Annoin uteliaille hevosille kaikille yhden herkun ja huomasin Shaynen. Se oli varovasti lähestynyt meitä. Ori nuuhki ilmaa, haistoi varmasti herkut. Silittelin Kiraa, joka näytti nauttivan.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Shayne otti vihdoin askeleen. Olin istunut maassa jo hyvän tovin ja kaikki muut laitumen hevoset olivat jo käyneet tutkimassa minut. Ensimmäisen, epävarman askeleen jälkeen se otti toisen, mutta katseli minua sitten tuimasti. Sitten ori lähti kiertämään, se kiersi taakseni, niin, että näin siitä vain hitusen silmäkulmastani. Piirtelin lumeen kuvioita ja en ollut huomaavinanikaan hevosta. Keskityin katselemaan muiden hevosten touhuja. Yllättäen tunsin jonkun hamuavan huppuani.
”Hei poika”, kuiskasin lempeällä äänellä. Hevosen huulet siirtyivät hierovalla liikkeellä alemmas selkääni pitkin. Avasin rauhallisesti herkkupaketin, joka oli edessäni viltillä.
”Haluatko”, ojensin kättäni hieman sivulle. Hevonen tuli viereeni ja otti herkun. Se rouskutti sen nopeasti ja hamusi kättäni saadakseen lisää. Parin herkun jälkeen se teki jotain yllättävää: shampanjanvärinen ori asettui makuulle viereeni! Silittelin sitä varovasti samalla syötellen herkkuja. Vähä vähältä se toi päätä lähemmäs, kunnes lopulta se asetti sen syliini. Puhelin sille rauhallisesti ja kehuin sitä silitellen sen poskea ja leukaa. Ori venytti välittömästi päätään.
”Onko siinä hyvä kohta? Rapsutanko enemmän?”, tunsin, miten ori rentoutui puhaltaessaan pitkään lämmintä ilmaa ulos.

Vietimme monen monta minuuttia laitumella, kunnes jalkani alkoivat väsymään hevosen pään painosta.
”Nousisitko?” kysyin taputtaen hevosen kaulaa. Liikuin hieman saadakseni sen nostamaan päänsä. Nousimme molemmat ylös ja taputin hevosta kaulalle.
”Olet kyllä komea ori”, sanoin juoksuttaen kättäni kaulaa pitkin harjan alla. Nostin viltin ja ravistelin enimmät lumet pois.
”Tulisitko talliin?” kysyin hevoselta lähtien kävelemään portille. Se seurasi minua ja näin myös Kiran, joka lähti tulemaan kohti porttia. Otin portille jättämäni riimunnarun ja kiinnitin sen haynen riimuun. Avasin portin.
”Sinä et tule nyt”, sanoin Kiralle, joka yritti tukkia samasta raosta. Isompi ori jäi hieman hämmästyneen näköisenä seisomaan laitumelle. Tulisin hakemaan sen heti, kun olin vienyt Shaynen karsinaansa. Kävelimme laitumelta talliin riimunnaru löysänä – Shayne oli lauhkea kuin lammas.

Sanat: 414

Vastaus:

200vr
Tämä oli aivan ihana tarina, varmaan yksi lemppareistani! :3 Tykkäsin hirveästi siitä, miten kuvailit Shaynen tekemisiä. <3

Nimi: Maisa

07.02.2018 08:04
Onnea Nala! Oot jo yhdeksännellä tasolla!

Nimi: Nala

07.02.2018 07:32
Kiitos sanoistasi Miisa! Kiva kuulla että inspiroin sinua. :)
Mäkin luen välillä sun tarinoita, kirjoitat mielestäni kivalla tavalla.

Nimi: Miisa S.

06.02.2018 21:59
Moi Nala!

Oot ehkä mun lempihoitaja tältä tallilta, kirjotat tosi hyvin ja haen usein inspiä sun tarinoista!
Kiitos tästä
~Miisa S.

Nimi: Nala

03.02.2018 15:14
Kurssiviikonloppu osa 3
Kelloni soi tasan puoli kuudelta. Ehdin pukea vaatteet ylleni ennen kuin Katatu koputti oveen. Vetäisin sen auki:
”Huomenta!”
”Ai sinä oletkin jo hereillä”, nainen sanoi hymyillen.
”Tule ottamaan aamupalaa, siitä riittää sinullekin”.
Syötyämme menin pukemaan ulkovaatteet ja riensiin talliin Katatun edeltä. Sytyttelin valot ja toivotin hevosille hyvää huomenta. Hain ruokintalistan suunnistaen ruokavarastoon. Aloin mittaamaan ruokia kippoihin.

”Nyt haetaan muutama ulkona yöpynyt hevonen syömään”, Katatu sanoi ottaen naruja koukusta. Olimme jakaneet kaikkiin karsinoihin aamuruoat. Minä otin Shaynen narun, olin joutunut jättämään orin yöksi ulos, koska se ei ollut rauhoittunut millään. Laitumellakin se oli riehunut kuin kaistapää, joten jouduimme siirtämään toiseen tarhaan tai tuomaan viereisten tarhojen hevoset sisälle. Kävelimme Katatun kanssa tarhoille. Näin Shaynen, joka makasi maassa.
”Shaynee”, huhuilin avatessani alalangan. Näin korvan liikahtavan, mutta hevonen jatkoi kyljellään makaamista. Kävelin hevosen luo ja ihmettelin, miksei se noussut. En uskonut, että se luottaisi minuun vielä niin paljon, että vetelisi sikeitä minun seisoessa metrin päässä.
”Hei poika”, kurkottauduin hevosen kaulan päälle.
”Mikä on”, maiskutin hieman, mutta ori ei tehnyt elettäkään. Sydämeni tuntui pomppaavan ulos rinnasta.
”Katatu!” huusin hädissäni.
”Mikä on?” hän saapui paikalle taluttaen Kometia.
”Shayne ei nouse!” rääkyin.

Elinlääkäri Mari tuli Shaynen karsinasta. Nousin pikaisesti käytävän lattialta ja pommitin häntä kysymyksillä. Shaynellä ei ollut mitään vakavaa, jokin puutostila kai. En oikein saanut selvää, koska hän käytti jotain lääketieteellisiä sanoja enkä tiennyt kaikkien vaivojen nimistä, että mistä Mari puhui.
”Antakaa orille tätä kivennäissekoitusta ja D-vitamiinia jatkossa päivittäin niin se pärjää”.
”Tarvitseeko se lepoa?” kysyin.
”Ei, se sai nyt tarvitsemansa kivennäiset ja vitamiinit ja on jo oma itsensä”, Mari kertoi. Sain selville, että orin eilinen kiukuttelu ja ärtymys johtui juurikin puutostilasta; vähän kuin ihminen on todella väsyneenä ärtyinen.

”Autatko esteradan rakentamisessa kentälle?” Katatu kysyi kun olin harjaamassa Shayneä.
”Kurssia varten siis”, hän jatkoi.
”Ai niin, kyllä, tietenkin!” takeltelin ja tulin ulos karsinasta. Kurssi alkaisi yhdeltätoista ja minä ehtisin ennen sitä vaikka juoksuttamaan jotakin hevosta.

Aamupäivästä olin käynyt taluttamassa Shayneä aluksi maastossa ja olin sitten mennyt maneesiin sen kanssa. Olin testaillut sille sen varusteita. Olin nimittäin kuullut Katatulta, että hevosta voi alkaa ahdistamaan uudet varusteet ihmisen seurassa, johon se ei ole tottunut. Hän oli ollut oikeassa: Shayne oli arastellut varusteita, etenkin geelipatjaa, joka tuntui sen mielestä varmaankin niljakkaalta. Pinteleiden kanssa oli myös tekemistä: ori nosteli jalkojaan kuin olisi kävellyt jääkylmässä vedessä.

”Ovatko kaikki paikalla?” Katatu kysyi kentällä olijoilta.
”Joo, kaikki ykkösryhmään kuuluvat”, joku vastasi. Olimme jo aloittaneet alkukäynnit. Olin kuin olinkin ottanut Leonardon, vaikka olin aiemmin ajatellut Kiraa. Akhalteke oli kuitenkin ollut pahalla päällä niin en ollut uskaltanut ensimmäiselle ratsastukselle raahata sitä tupaten täynnä olevalle kentälle. Ehkä voisin ottaa sen toiselle tunnille? Ehtisin varmaan juoksuttaa siltä enimmät energiat ensin pois.
”Laukka”, käävi käsky. Nostimme vuoronperään laukan pääty-ympyröillä, joihin meidät oli jaettu. Eternalin laukka oli ihanan pyörivää ja askeleet pieniä verrattuna Arashiin, jolla olin ratsastanut eilen.

Ylitimme muurin Katatun huudahduksen mukaan ”fantastisesti”. Taputin oria kaulalle ja hidastin raviin. Saisimme kuulemma kerran vielä hypätä radan, sitten olisi loppukäyntien aika. Jono liikkui koko ajan eteenpäin ja pian olikin jo meidän vuoromme. Tein pienen voltin pidätelläkseni Eteä ja kannustin sen sitten laukkaan. Ylitimme ensimmäiseen pystyesteen vaivatta, mutta toisena olevalla sianselällä orin kavio kopsahti puomiin. Sarjalta pudotimme yhden esteen, mutta loput esteet pääsimme pudottamatta.
”Hyvä, taputahan sitä kunnolla, se hyppäsi hyvin”, Katatu kehottti. Tein työtä käskettyä. Loppukäynneiksi laskeuduin selästä, löysäsin suitsien hihnoja ja satulyvyötä. Ori venytteli suutaan. Loppukäyntien aikana toisen rymän ratsukot alkoivat tulemaan kentälle.
”Toinen tunti on kolmen maissa, ratsastetaan maneesissa ja harjoitellaan teitä ja laukanvaihtoja. Pidetään edelleen sama ryhmäjako, joten muistakaa sitten olla ajoissa”, Katatu sanoi. Lähdimme kävelemään tallille päin.
”Ehtisittekö käymään maastossa?” Miisa kysyi.
”Joo, olinkin ajatellut yhteistä maastoreissua!” sanoin ilahtuneena. Nyt saisi Leonardokin liikuntaa. Ehtisin maastoilun jälkeen käydä myös juoksuttamassa Kiraa ennen tuntia.

Sanat: 606

Vastaus:

300vr
Saat esteratsastaja-merkin. :)

Nimi: Nala

02.02.2018 17:29
Vikuripää osa 2
”Huh huh”, sanoin kun pääsimme karsinaan. Viimeinen koulutunti oli ollut todella rankka, sen näki jo siitä, että Ara puuskutti ja oli ihan hiessä. Kello oli jo kahdeksan. Ehtisin kuitenkin käydä Shaynen kanssa vielä lenkillä. Hmm… Tai ehkä minä voisin käydä irtohypyttämässä sitä maneesissa, ulkona oli jo pimeää. Aloin purkamaan Aran varustusta ja hain varusteita viedessäni sille hikiloimen.
”Nyt saat loppuviikonlopun vapaata. Ainakin ratsastuksesta”, sanoin orille. Ara oli tehnyt hyvää työtä, joten se saisi nyt levätä.

Katsoin Shayneä, joka pudotti jokaisen esteen. Sitten se kielsi janousi pystyyn kopauttaen puomit alas jaloillaan. Viimeiselle esteelle se kääntyi takaperin ja potkaisi takajaloilla sen kumoon. Sitten se lähti pukittaen laukkaamaan takaisinpäin. Minulla oli täysi työ kun yritin ottaa sitä kiinni, sillä pelkäsin sen kompastuvan puomeihin riehuessaan. Ei mennyt ihan putkeen tämä irtohypytys. Kun sain vauhkon orin kiinni ja napsautin narun riimuun ja kiskaisi kovaa ja nousi pystyyn. Olin varautunut siihen, joten en menettänyt otettani. Kiskaisin narusta lujasti ja sain hevosen pysähtymään. Se katsoi minua hyvin vihaisena kuopien maata. Pidin kasvoni peruslukemilla ja lähdin taluttamaan sitä. Heti selkäni käännettyä tunsin tuuppauksen selässäni ja saman tien Shayne kiskaisi takistani. Odotin repeytymisen ääntä, mutta takkini ei repeytynyt. Toruin oria ja yritin saada sitä käyttäytymään. Juoksuttaessa se oli käyttäytynyt ihan hyvin, vaikka seilailikin sinne tänne, eikä juossut ympyrällä. Vielä hetken taisteltuani päätin, ettei tästä tule mitään. En haluaisi luovuttaa, mutta Shayneä ei saanut mitenkään hallintaan: se viskoi päätään, pukitteli, yritti näykkiä ja potki välillä kohti seinää ja yritti nousta pystyyn pari kertaa onnistuenkin. Komensin sitä kovempaan ääneen ja lähdin taluttamaan sitä kohti laidunta. Ensi kerralla pitäisi käyttää orikuolainta, ilman sitä ei mistään tule vielä mitään.

”Shayne oli tänään ihan mahdoton”, totesin Iitulle, joka joi mehua tallihuoneessa. Juttelimme hetken tämänpäiväisestä koulukurssista ja hoitohevosistamme. Sitten Iitua tultiin hakemaan ja talli oli tyhjä. Kipaisin talolle etsimään Katatua. Soitin ovikelloa ja nainen tuli avaamaan oven.
”Ai hei, etkö sinä ole vielä lähtenyt?”
”En. Aion jäädä yöksi. Milloin hevosille jaetaan iltaruoat?” kysyin tomerasti.
”Olin juuri tulossa talliin, odota niin vedän saappaat jalkaani.

Silmäni lupsuivat minun harjatessa hampaitani. Katatu oli pyytänyt minua vierashuoneeseen yöpymään ja olin suostunut. Tallihuoneessa voisi olla hieman kylmä näin talvella kun lämmitys reistaili pakkasten takia. Huuhtelin suuni ja tassuttelin talon poikki vierashuoneeseen, jossa oli minulle pedattu sänky. Matkalla sanoin hyvät yöt keittiössä iltapalaa syövälle Katatulle.
”Haluatko, että herätän sinut aamulla kun menen ruokkimaan hevosia?” hän huikkasi vielä.
”Joo, herätä vaan”, sanoin, mutta laitoin silti herätyksen puoli kuudeksi. Sitten painoin pääni väsyneenä tyynyyn ja nukahdin melkein saman tien.

Sanat: 405

Vastaus:

240vr
Kivan erilainen tarina. :)
Tässä olisi voinut olla hieman enemmän kuvailua, toki ymmärrän ettei aina jaksa/voi kuvailla! ;D

Nimi: Nala

02.02.2018 17:07
Kurssielämää osa 1
Viikonloppuni tulisi olemaan kiireinen; olin osallistunut koulu- ja esteratsastuskurssille. Kouluratsastuskurssi olisi perjantaina ja siihen heti perään estekurssi lauantai-sunnuntai. Olin ottanut tavarani, mukaanlukien yövaatteet mukaan, sillä yöpyisin tallilla viikonlopun yli. Näin saisin treenattua hevosteni kanssa kurssien lisäksi. Koulukurssille olin tietysti menossa Arashille, olisi hyvä kuulla palautetta ratsastuksestani. Estekurssille olin poikkeuksellisesti valinnut Eternalin. Näiden lisäksi treenaisin ainakin Kiran ja Shaynen kanssa ja kävisimme ehkä porukalla maastossa. Istuin tallihuoneessa ja kuulin, että tallin ovi aukesi. Menin katsomaan kuka se olin. Ovesta käveli Sanna, joka toimi tallilla kengitysseppänä.
”Ai hei, tervehdin.
”Hei”.
”Tulitko kengittämään kaikki hevoset?”, utelin.
”Ei, minut pyydettiin tarkistamaan ja kengittämään Kirka, sillä siltä on kuulemma lähtenyt kenkä.
”Aa, aivan. Voinko auttaa jotenkin?”
”Kyllä itseasiassa. Kirka on ilmeisesti laitumella, enkä tiedä missä. Voisitko sinä hakea sen samalla kun minä valmistelen?”, Sanna kysyi.
”Joo, tottakai!”, hihkaisin ja riensin hakemaan lainanarua.

”Hyvä poika”, taputin suurta puoliveristä kaulalle. Kirka käveli vierelläni rennon oloisesti. Se oli juuri mutustellut laitumella heiniä ja oli rauhallinen syötyään mahansa täyteen. Nyt se olisi helppo kengittää. Ori arasti hieman yhtä jalkaa, josta kenkä puuttui.
”Laitanko sen tähän?” kysyin Sannalta kun olimme tallissa.
”Joo. Saat lyhentää naruja, että se pysyy paremmin paikoillaan”. Kiinnitin Kirkan molemmilta puolilta ja lyhensin naruja, ettei se pääsisi liikkumaan ainakaan paljoa eteen tai taaksepäin.
”Kiitos. Ehtisitkö vielä jäädä auttamaan minua?” Sanna kysyi.
”Mikä ettei. Minusta on mielenkiintoista nähdä, miten kengittäminen tapahtuu”.
Sannan tarkistaessa jalkaa ja kaviota minä tutkiskelin kengitysvälineitä.
”Antaisitko siitä ne kaksi kenkää, sovitan kumpi on Kirkan kokoa”, nainen osoitti kahta pakin päällä olevaa kenkää.

Tallilla oli melkoinen vilske kun kurssille osallistujia alkoi keskipäivällä kerääntyä. Minä olin karsinassa harjaamassa Kiraa, jotta se tottuisi minuun kun Katatu tuli talliin.
”Hei vaan kaikille. Ovatko kaikki kurssilaiset täällä?” Katatu piti nimenhuudon.
”Nyt kun kaikki ovat paikalla jaan teidät kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä lähtee tasalta maneesiin ratsastamaan ja toinen ryhmä tulee tunnin päästä”. Ryhmät jaettiin ja minä kuuluin toiseen ryhmään. Minulla olisi siispä puolitoista tuntia aikaa. Voisin ihan hyvin käydä pyörähtämässä kentällä Kiiraudteen kanssa.

”Sooh!” Kira otti muutamia sivuaskeleita ja meinasi nousta pystyyn. Ori luimisti ja katsoi minua hyvin tuimasti. Katsoin sitä ilmeettömästi ja suljin kentän portin. Olin käynyt asettelemassa kentälle pressun, muutaman tolpan ja yhden renkaista kasatun esteen. Koittaisin maastakäsittelyn avulla löytää hevosen luottamusta. Ensin kuitenkin juoksuttaisin sitä.

”Nosta nyt jalkaa”, sanoin kärsivällisesti. Olimme kävelleet puomille ja Kira oli pysähtynyt juuri puomin eteen. Nypin narusta ja hevonen nosti vastahakoisesti toisen etujalan puomin yli.
”Hyvä!” huudahdin kuin pikkuvarsaa kehuessa. Sitten tuli toinen etujalka ja loputkin jalat. Kira oli saanut tutkia ja lähestyä pressua jo useampaan kertaan, joten nyt olisi aika kävellä sen päälle. Niimpä ohjasin hevosen pressulle. Kun pysäytin sen keskelle pressua, otti se pari sivuaskelta muljauttaen silmiään. Otin taskusta namipalan ja houkuttelin sillä Kiran takaisin keskelle.

”Ja yks, jaaa kaks!”, pujottelimme tolppien välistä ravissa. Kira olii alkanut löytämään rytmiä työskentelyyn. Se oli huomattavasti yhteistyöhaluisempi kuin alussa, mutta näin silti, miten sitä ei olisi kiinnostanut pätkääkään toistaa samoja tehtäviä kerta toisensa jälkeen.
”Hyvä on, lopetetaan”, vilkaisin kelloani. Herran jestas! Se oli jo kymmentä vaille! Nyt tuli kiire. Talutin hevosen ripeäti laitumelle ja juoksin talliin. Hain satulahuoneesta Arashin kamppeet ja menin karsinalle.

Olin kuin olinkin päässyt ajoissa maneesiin. Nousin puuskuttaen selkään. Olin vielä minuutti sitten juossut pitkin tallia etsimässä Arashin romaania, jonka olin laittanut väärään paikkaan.
”Jahas, täällä on jo yksi hengästynyt ratsastaja, vaikka tunti ei ole edes alkanut”, Katatu sanoi nauraen. Lähdimme ratsastamaan. Alkukäyntien jälkeen teimme loivaa kiemurauraa ja muita verrytteleviä juttuja. Arashi oli hieman itsepäisellä päällä; se heitteli päätään ja sitä ärsytti selvästi joku. Pysähdyksissä ori kuopi maata ja oli hieman hermostunut.
”Mikä on?” kysyin hevoselta. Katatukin näytti kummastuneelta, tämä ei ollut Arashin tapaista. Mieleeni juolahti, että satula oli huonosti. Ratsastin keskelle ja laskeuduin. Katatu tuli katsomaan.
Avasin satulavyön ja koitin, olisiko geelipatjan alla jotain. Käteni osui johonkin kovaan, terävään. Vetäisin pahvisen hintalapun esiin!
”Voi räkä!” sanoin nypätessäni lapun irti.
”Ei ihmekään jos tuntui vähän epämukavalta”, Katatu totesi auttaen satulan suoristaisessa.

”Sitten raviin. Jatkakaa tehtävää, eli päädystä suoraan keskelle ja pohkeenväistö uralle”.
Teimme työtä käskettyä.
”Nyt halukkaat saavat jäädä harjoittelemaan piaffea ja passagea, ne jotka eivät osaa tai halua opetella, voivat aloittaa loppuravit. Minä olin tietenkin heti ensimmäisenä passage-piaffe -jonossa. Saimme hyvää, rakentavaa palautetta ja vinkkejä liikkeiden suorittamiseen. Tällä tunnilla olin saanut ehdottomasti paljon hyödyllistä palautetta!

Myöhemmin kun istuimme kaikki kurssilaiset tallihuoneessa Katatu kertoi, että meillä olisi myöhemmin illalla toinen tunti, jossa harjoiteltaisiin haastavempia liikkeitä. Siihen oli vielä monta tuntia aikaa ja olin taas kakkosryhmässä, joten Arashi ehtisi hyvin levätä siihen mennessä.

Sanat: 733

Vastaus:

300vr
Oikein hyvä tarina! :)
Saat kouluratsastaja-merkin!

Nimi: Nala

31.01.2018 18:38
Syksyn lehdet
Selasin läppärille tallentamiani, viime syksynä otettuja kuvia. Kansio oli täynnänsä värikkäitä kuvia. Hevoskuvien seassa oli maisemakuvia ja muutamia kuvia, joissa näkyi lehtikasoissa makoilevia tallilaisia.
"Mikä tämä on", klikkasin auki yhden epäselvän kuvan. Kuvan auetessa purskahdin nauruun. Siinä Leo ja Samat ja seisoivat lehtikasassa. Samatha oli ollut auttamassa ja pitänyt hevosia kiinni. Kuvassa Leo venytti kaulaansa ja Haukotteli Samatha matkiessa ilmettä. Käkätin molempien ilmeelle ja päätin lähettää kuvan tallin ryhmään. Syksy oli kyllä upea vuodenaika.

Muistelin, miten olimme laukanneet Leonardon kanssa pitkin lehtien peittämää kujaa, sekä niitä maastoreissuja, joilla saimme ihailla ruskaa. Minulla oli ihania muistoja viime syksyltä; jo siksi, että se oli ensimmäinen syksyni tallilla, mutta myös siksi, että aloin hoitamaan Eternalia. Olimme hhypänneet maastoesteitä lämmissä syysilmassa värikkäiden puiden huojuessa tuulessa. Olin maannut lämpimällä nurmella ja olimme pelleilleet lehtikasoissa tallilaisten kanssa haravoimisen lomassa. Lehtiä oli ollut niin kengissä kuin paidan alla kasoissa pelmastamisen jälkeen.

Selasin kuvia muistojen palatessa mieleeni. Tuossa olin minä Eten selässä mekko päällä. Seisoimme suuren lehtikasan takana koivun pihlajan alla. Päässäni oli pihlajanoksista ja -marjoista tehty kranssi. Kuva oli niin ihana, että minun oli pakko laittaa se taustakuvakseni, vaikka syksy olikin vielä kaukana. Ensin keskittyisin kevääseen ja sitten kesään. Eläisin päivä kerrallani ja treenaisin ahkerasti.

Sanat: 198

Vastaus:

Ihana tunnelma <3
100vr + saat Syksyfiilistelijä- merkin!

Nimi: Nala

31.01.2018 15:48
Löytyykö luottamus?
Olin viettänyt pari hyvää päivää Shaynen kanssa. Nyt minusta tuntui, että ori alkoi pikkuhiljaa luottamaan minuun. Ähelsin satulahuoneessa pujottaessani tukiraudallista turparemmiä oriin suitsiin. Meillä olisi tänään parellitunti.
”Kylläpä on pitänyt tehdä tiukat”, mummisin yrittäessäni kiristää uuden uutukaista remmiä – reiät olivat mielestäni liian pienet soljelle. Hetken yrittämisen jälkeen se kuitenkin luiskahti paikalleen. Keräilin Shaynen tavarat ja raahasin ne karsinan luo.
”Hei poika”, tervehdin avatessani ovea. Hevonen katsoi minuun ilmeettömänä. Kiinnitin narun riimuun ja talutin hevosen käytävälle, jossa sain sen kiinni molemmilta puolilta. Otin pölysuan ja annoin hevosen nuuhkia sitä. Se nuuhkaisi tasan kerran ja jatkoi sitten tympeän näköisenä seisomista. Aloin harjaamaan.

Hoitaessa hevoseni oli ollut kiltti ja rauhallinen, mutta päästyämme kentälle, jossa oli myös kaksi muuta ratsastajaa sekä Katatu Shaynen käytös muuttui. Se luimisteli ja puhahteli.
”Äh, ja minä kun luulin, että se aikoo käyttäytyä hyvin”, tuhahdin.
”Ei se mitään. Muistakaa muut sitten pysytellä hevosinenne kauempana Shaynestä ettei tuli mitään konflikteja”, Katatu ohjeisti muista hoitajia asettaessaan traktorinrenkaasta tehtyä ”pöytää” keskelle kenttää.
”Voisinko juoksuttaa tältä enimmät energiat pois?” kysyin muutaman turhauttavan kierroksen jälkeen. Shayne häsäsi koko ajan eikä keskittynyt mihinkään.
”Kyllä se käy, tuossa portin pielessä oli juoksutusliina jos oikein näin”.
Kävin hakemassa liinan ja juoksutin oria muiden kävellessä ja juostessa hevostensa rinnalla. Juoksutin Shayneä täysillä, jotta se sai purkaa ylimääräisen energiansa.

Ja näin! Voin todeta Shaynen seisovan onnistuneesti pöydällä! Kauan se veikin aikaa, että sain hevosen renkaalle saati pysymään siinä. Annoin sille muutaman herkun ja kehuin. Kentällä oli erilaisia tehtäviä, joita saimme kukin omaan tahtiimme testata. Seuraavaksi siirryimme kohtaan, jossa sai totuttaa hevosta keppiin, jonka päässä oli muovisuikaleita. Shayne oli hyvin epäileväinen sitä kohtaan ja pyrki hakemaan turvaa jostain. Se ei kuitenkaan löytänyt kaipaamaansa turvaa mistään, koska se ei luottanut vielä minuun. Puhuin sille kuitenkin koko ajan rauhoittavasti ja näytin, ettei esineestä ole vaaraa. Sain kuin sainkin hevosen hieman rauhoittumaan.
”Hyvä, en kiusaa sinua enempää”, sanoin kun shampanjanvärinen ori kosketti turvallaan keppiä. Siirryimme seuraavalle pisteelle, jossa oli putken alitus.

”Sehän meni loppujen lopuksi hyvin”, Katatu sanoi tunnin jälkeen.
”Joo, olen viettänyt sen kanssa paljon aikaa, joten luulempa, että se jo hieman luottaa minuun”, totesin. Vein Shaynen tarhaan syömään heinää ja autoin sen jälkeen siivoamaan kentän. Kyllä se siitä, ennen kuin huomaisin, Shayne luottaisi minuun.

Sanat: 364

Vastaus:

200vr

Nimi: Nala

30.01.2018 19:51
Kira – arvonsa tunteva ori
Saavuin karsinalle, jossa kullanvärinen ori jyrsi ruoka-astiaa.
”Lopeta”, komensin pehmeällä äänellä. Palkkioksi sain mulkaisun. Otin hevosen käytävälle ja aloin normaaliin tapaani harjaamaan sitä. Pian kuului kopsahdus.
”Kira, ei”. Ori oli kaatanut harjalaatikon jalallaan. Siirsin sitä kauemmaksi. Jatkoin harjaamista. Päätä harjatessani ori pärskäisi naamalleni.
”Kiitti vaan”, sanoin pyyhkiessäni naamaani hihaan. Harjasin hevosen nopsasti loppuun ja puhdistin kaviot. Sitten aloin hakemaan varusteita. Palatessani takaisin Kira oli jotenkin kummassa saanut toisen riimunnarun irti ja seisoi poikittain käytävällä. Laitoin hevosen takaisin kiinni ja nostin satulan selkään. Kira pärskähti ja hengitti syvään puuskahtaen. Se venytti kaulaansa eteenpäin ja liikahti kuin sanoakseen: ”Onko pakko? Enkö voisi jäädä päiväunille?”.

Kira seisoi ilottomasti maneesissa. Maassa oli useita puomeja, joita aikoisimme ratsastaa. Kiristin vielä satulavyötä, joka kiristyi monta reikää!
”Jaahas, pullistelitko sinä?” kysyin muka toruvaan äänensävyyn. Otin ohjat käteen ja nousin selkään. Samassa ori otti pari nopeaa askelta eteenpäin vetäen pään taivaisiin: ”Ai nousetko sinä oikeasti selkään?! Kuka luulet olevasi? Annoinko minä luvan?!”. Tein muutaman napakan pidätteen jotta sain toisenkin jalan jalustimeen. Sitten ohjasin oikeaan kierrokseen.

Laukkasimme jo ties kuinka monetta kierrosta ja hevonen puuskutti voimakkaasti. Ori kantoi päätään alempana, mitä olin tottunut, koska sillä oli gramaani. Mieleeni juolahti, että olikohan se liian kireällä. Toivottavasti ei, täytyisi varmistaa asia myöhemmin Katatulta. Tulimme vielä kerran molemmilla pitkillä sivuilla olevat puomisarjat.
”Hyyyvä poika”, taputin Kiraa kaulalle oikein antaumuksella ja hidastin sen käynnille. Annoin pitkät ohjat ja vaihdoin suuntaa. Loppukäyntien jälkeen menin kaartoon ja laskeuduin selästä. Kiran selkä oli hieman hiessä, joten päätin pestä hevosen. Vein sen suoraan pesupaikalle ja aloin riisumaan varusteita. Vein jo osan varusteista satulahuoneeseen ennen kuin avasin hanan. Vesi suihkusi kastellen hevosen harjan. Kira näytti nauttivan viilentävästä vesisuihkusta. Se pärskähti ja venytteli. Lastasin pikaisesti suurimman osan vesistä pois ja vein hevosen sitten karsinaan kuivumaan. Kävin vielä laittamassa varusteet paikoilleen ennen kuin lähdin tallilta.

Sanaat: 295

Vastaus:

110vr

Nimi: Nala

30.01.2018 08:38
Puro
Vesi solisi purossa ja linnut lauloivat. Metsä humisi raikkaassa kevättuulessa. Liu’utin kättäni pitkin Hunterin kellertävää kaulaa. Ori hörähti ja laski hieman päätään rentoutuen. Hengitin syvään raikasta ilmaa: havupuiden sulaneet havut ja märän maan tuoksu olivat varmoja kevään merkkejä. Ratsastimme kohti metsäaukiota, jolla ei ollut enää merkkiäkään puolimetrisestä lumikinoksesta, joka siellä oli ollut vielä viikko sitten. Aukion pohja oli tasattu, alue oli soikionmuotoinen. Olin kuullut paikasta Samathalta, hän kävi täällä usein ratsastamassa. Täällä sai olla kaikessa rauhassa eikä tarvinnut pelätä autotien melua. Aukion pohjalla oli lähinnä hiekkaa ja havunneulasia. Paikka paikoin siinä kasvoi myös varpuja ja joitain pieniä pensaita. Pystyin erottamaan punertavasta maasta selvästi kavioiden muodostamia uria, jotka risteilivät sinne tänne.
”Mitäs sanot, otetaanko pari kierrosta?” kuiskasin ojentautuen hitusen eteenpäin. Hevosen korvat nousivat pystyyn, otin kunnon istunnan ja ohjat tuntumalle. Sitten annoin laukkapohkeet muutaman pidätteen jälkeen. Hunter lähti laukkaan kuin tykin suusta. Nousin kevyeen istuntaan ja nojauduin kaulalle. Tunsin pienen tuulenviiman humisevan korvissani, aivan kuten puiden latvoissa. Erään koivun oksalla istuneet pikkulinnut lehahtivat lentoon. Kaviot tömisivät kosteahkolla metsän pohjalla meidän laukatessa.

”Prr”, laskeuduin istumaan takaisin satulaan. Hunter hidasti raviin ja pärskähti. Vaihdoimme ravissa suuntaa. Uskalsin antaa hieman pidemmät ohjat ja ori venyttikin heti kaulaansa. Pian hidastimme käyntiin ja lähdimme ratsastamaan pienen puron vieressä kiemurtelevaa polkua pitkin takaisin kohti tallia. Tämä oli kyllä ihana paikka, täytyisi kiittää Samathaa sen näyttämisestä. Puro vieressämme kapeni ja leveni vuoronperään. Siinä oli pieniä niin kutsuttuja koskikohtia ja kivikkoja. Ratsastimme löysin ohjin ja näin jäniksen hyppelemässä pellolla. Sen turkki oli jo alkanut muuttumaan takaisin ruskeaksi. Jostain kuului harakoiden räkätys, joka vuoroin yltyi, vuoroin vaimeni: niillä oli kai pesänrakennusriita. Kauempana polulla näin pienen hiiren, jolla oli suussaan syksyltä jäänyt pihlajanmartarypäs – se oli löytänyt herkuteltavaa lumien sulettua.

Astelimme pientä, kapeaa siltaa, joka vei puron yli suurelle pellolle. Pian pellolle kasvaisi mehevää heinää hevosille syötäväksi. Ennen kuin huomaisimmekaan olisi jo kesä. Kannustin Hunterin viimeisen kerran laukkaan ja näimme edessämme lähestyvän tallirakennuksen sekä laitumet.

Sanat: 313

Vastaus:

110vr
Saat Kevätfiilistelijä- ja maastoratsastaja -merkit! :)

Nimi: Nala

29.01.2018 17:56
Moonlight-hupparin ja kisapaidan väriksi haluaisin tummansinisen! Heijastinhenkseileihin väriksi lime, ratsastushousuille tummansiniruskea.
Polvisukat, hapsuchapsit ja jodhpurit saisi laittaa ruskeiksi ja kisatakin mustaksi. (:

Vastaus:

Asia selvä! :)

Nimi: Nala

29.01.2018 17:25
Kaupassa
Kello kilahti meidän astuessa sisään. Minä, Cynthia ja minun äitini kantoapuna.
”Hei”, myyjä tervehti ystävällisesti.
Harjat, riimunnaru ja riimut – nappailin ovensuusta tuttuun tapaan koriini perusvarusteita. Väreiksi valikoitui ruskeaa. Seuraavaksi suitset. Hetken suitsia tutkailtuani valitsin ruskeat englantilaiset suitset. Kuolainhyllyn ohitse kävellessäni jouduin pähkylöimään, mitkä kuolaimet olisivat riittävät. Päädyin ottamaan hissikuolaimet ja löysin sivummalta myös kumiset nahkaohjat – niistä saa parhaan otteen, eikä ne lipsu kädestä jos hevonen kiskoo.

Mukaan lähti muun muassa myös satula, oikeastaan kaksi, mahdollisimman kevyitä ja mukavia malleja.
”Oletko pian valmis?” Cynthia kysyi. Hän oli jo kassalla maksamassa omia ostoksiaan.
”Ei enää kauaa”, sanoin seisoen satulahuopien kohdalla.

”Onko teille tulossa myyntiin geelipatjoja?” kysyin myyjältä.
”On, niitä pitäisi tulla suunnilleen viikon sisällä.
”Ok, eli en osta sitten satulahuopaa”, sanoin lappaen ostoksiani pöydälle. Pitäisi kuitenkin tulla takaisin, vaikka olin ajatellut ostaa kaiken kerralla. Toisaalta Arashille ja Kiralle pitäisi ostaa lisää varusteita, mutta nyt minulla ei ollut riittävästi, eikä äiti suostunut ottamaan tililtäni rahaa. Pitäisi hankkia se pankkikortti pikimmiten!

”Ääh, unohdin ostaa korvahupun!” tuhisin meidän ajaessa kotipihaan.
”Ostat sitten ensi kerralla. Eikös sinun pitänyt ostaa vielä jotain geeliä?” äiti kysyi.
”GeeliPATJAN! Se tulee satulan alle”, selitin äidille miljoonatta kertaa.
”Joo, joo”, hän sanoi hajamielisesti. Minun pitäisi tehdä ostoslista, koska unohdin aina jotain!

Sanat: 200

Sori tuli vähän myöhässä.

Vastaus:

100vr
Kivaa vaihtelua tälläinen tarina! :D Kivasti keksitty, että ostosten teosta voi kirjoittaa tarinan. ;)

Nimi: Nala

27.01.2018 06:56
Kohtaaminen
Kävelin itku kurkussa tallille. En voinut vieläkään uskoa, että olin luopunut Herefordista. Luovuin myös Muumista, sitäkin tulee ikävä, vaikken ehtinytkään hirveästi oriin vielä kiintymään. Tallille oli muuttanut uusia, aivan ihania hevosia. Olin ihastunut täysin niistä kolmeen; Kirka, Kira ja Shayne. Kyynelsilmin olin tehnyt päätöksen vaihtaa Ford ja Muumi Kiraan ja Shayneen. Kirkasta pidin myös kovasti, mutta en halunnut vaihtaa enempää hevosiani.

Lähestyessäni tallia kuulin hirnuntaa. Jännitys kasvoi ikäväni alta. Kiiraudtee, eli Kira oli aivan upea akhaltekinhevonen! Se on korkeampi ja enemmän akhaltekimäisempi kuin Hunter. Shayne puolestaan oli tennesseenwalker, kokonimeltään Smoke Champange. Molemmat oreista olivat hieman tulisia tapauksia, juuri sellaisia mistä minä pidän!

Siinä se seisoi. Tunsin kyyneleen karkaavan poskelleni. Se on upea! Näin shampanjavärisen, asennossa seisovan orin, joka kantoi häntäänsä korkealla. Katatu oli harjaamassa sitä harjauspuomilla. Pyyhkäisin nopeasti kyyneleen pois ja moikkasin naista.

Suustani pääsi hihitys.
”Mitä?” Miisa kysyi.
”Katso nyt niitä”, osoitin Hunteria ja Kiraa, jotka olivat viereisissä tarhoissa.
”Tsiisus kuinka pieni Hunter on. Se on tollanen hiiren näköinen raukkis kun taas Kira on kunnioitusta herättävä ja varmaankin ulkomuodoltaan täydellinen tekki!”, tunsin omantunnon kolkuttavan heti mollattuani Hunteria.
”No niimpä! Miten voikin olla kaksi noin erilaista hevosta samaa rotua.” ”Toisaalta, onhan niissä yhteneväisyyksiäkin”, Miisa pohti. Tutkailin hetken molempia ja täytyi minunkin myöntää, että oli Hunterissa jotain samaa kuin Kirassa.

Jostain kuului kimeä hirnahdus. Olimme Miisan ja Coralin kanssa kävelemässä etsimään Shayneä. Sitten näimmekin kyseisen orin, korvat luimussa ja hampaat irvessä patistamassa Downhilliä. Puutuimme tilanteeseen Domin luikkiessa hieman nolona kauemmas.
”Heipä hei”, mumisin Shaynille, joka kääntyi nyt katsomaan minua tuimasti. Sitten se otti pari laukka-askelta kohti meitä tyttöjä, jotka olimme aidalla. Miisa ja Coral perääntyivät, mutta minu pysyin aidalla. Shayne pysähtyi niin, että sen turpa oli viiden sentin päässä naamastani. Se pärskähti. Hyih, räkää naamalleni. Pyyhin roiskeet hihaani ja tuijotin oria ilmeettömästi. Hetken kuvittelin, että se näytti hieman hölmistyneeltä. Sitten se veti päänsä ylös, nousi pystyyn ja kääntyi takajaloillaan toiseen suuntaan. Se pukitti ja ravasi häntä kaarella, muka loukkaantuneena toiselle puolelle tarhaa hätyyttämään uteliaita lajitovereita, jotka olivat tulleet väliaidalle katsomaan.
”Olipas ensitapaaminen”, totesin, vaikka olin jo tavannut Shaynen Katatun hoitaessa sitä. Tiesin, että pysymällä lujana olin osoittanut, että minun kanssani ei pelleillä. Miisaa ja Coralia ori voisi sen sijaan hätyyttää jatkossakin, sillä se tiesi voittaneensa heidät.

”Moi”, sanoin Cynthian vastatessa puheluuni.
”Moi, no, millaisia hevoset olivat?”
”Aivan ihania! Mutta asiaan, haluaisitko tulla tänään shoppailemaan kanssani? Siis hevosvarusteita tietty!”
”Joo, tavataan kaupan pihalla kuudelta? Ok?”
”Ok. Nähdään!”, suljin puhelimen. Ääh, minulla ei varmaankaan olisi tarpeeksi rahaa. Pitäisi anella vanhemmilta… Ristin sormeni ja menin kysymään asiaa.

Sanat: 413

Vastaus:

150vr

Nimi: Nala

23.01.2018 17:43
Musta meri
Laiva kuljetti hevosia. Hevosten lisäksi laivalla oli vain muutama ihminen pitämässä niistä huolta. Minä olin niistä yksi.

Vallankumouksen alkamisesta on tasan vuorokausi. Olomme käyvät tukaliksi, meidän on pakko paeta. Tunnemme olevamme vaarassa, etenkin hevosemme ovat. Lähiympäristössä on ollut ammuskelua ja kuulin, että tankit ja sotajoukot ovat tulossa lännestä, ne asettuisivat meidän suurille maillemme. Meidät otettaisiin sotavangeiksi ja hevoset pakotettaisiin sotilaiden ratsuiksi. Yön tullen pakkasimme tärkeimmät tavaramme ja veimme hevoset merenrantaan. Siellä oli laiva meitä hakemassa. Yön turvin lähdimme, mukanamme vain kaikkein tärkein, vain sen verran, että pääsisimme alkuun meren toisella puolella.

Etukannelta kuului pelokkaita hörähdyksiä. Pieneen aitaukseen pakotetut hevoset velloivat ja hakivat suojaa toisistaan. Kaikki laivan kannella huojui aallokon takia. Loin katseen yötaivaalle: aamunkoitossa olisimme perillä uudessa, tuntemattomassa maassa, siihen ei menisi enää montaa tuntia. Kävin rauhoittelemassa hevosia, eräs pilkukas oli erittäin hermostuksissaan ja tartutti sitä myös muihin. Sain kuitenkin hevoset edes hieman rauhoittumaan. Sitten kävelin laivan laidalle ja katselin mustaa merta.

Jostain takaamme alkoi kuulumaan tykkien ääntä.
”Nyt se on alkanut”, herra Lincoln sanoi. Siellä ammuttiin tykeillä, tapettiin ja tuhottiin. En enää nähnyt rantaa, josta olimme lähteneet. Minun tulisi ikävä lapsuudenkotiani, ja niin varmasti hevostenkin. Uudessa maassa olisimme kuitenkin turvassa ja voisimme asettua aloillemme. Olin kysynyt herra Lincolnilta, että voisimmeko palata sodan loputtua. Hän oli kertonut, että pahat ihmiset tuhoavat kotimme ja maan, niin, ettei siitä jää enää mitään jäljelle. Meillä ei olisi enää kotia, ei paikkaa, johon mennä. Emme voisi palata.

”Tumma meri velloi ja laiva keinui sen mukana.
Pieni perheemme matkasi kohti uutta maata,
kohti uutta alkua.
Ei rihkamaa, mutta suvun ylpeys; kasvattihevoset mukanamme.
Aallot iskivät yli laidan,
mustaa vettä valui kannelle,
se levitti lonkeronsa kunnes haihtui.
Aamun koitteessa näkyi vastaranta;
kaunis, vehreä maa.
Siitä tulisi uusi kotimme.”

Suljin muistivihkoni ja laitoin sen taskuuni. Olisi aika antaa hevosille heiniä. Kömmin luukusta ruumaan ja otin yhden heinääpaalin. Kannoin sen ylös ja aloin repimään hevosille heiniä. Osa oli hyvin nälissään, osa ei kyennyt meren myllerryksessä syömään. Minun kävi eläimiä sääliksi, ne joutuivat seisomaan tuntikausia ahtaassa, aitojen rajaamassa pilttuussa. Mutta niin oli paras, ne eivät vahingoittaisi itseään kaatuessaan huojuvassa laivassa tai putoaisi mereen. Jäin istumaan kannelle ja katsoin menosuuntaan, tulevaisuuteen. Odotin aamua ja sitä, että näkisin uuden maan.

Silmäni olivat alkaneet lupsua katsellessani meren myllerrystä. Pääni nytkähti alaspäin. Ei, nyt en saisi nukkua. Ryhdistäydyin ja menin laivan keulaan tähystämään. Siellä näin sen, näin vastarannan! Juoksin kertomaan herra Lincolnille ja ensimmäistä kertaa pienen elämäni aikana näin hänen hymyilevän.
”Menepäs herättämään Annie ja John, jotta hekin näkevät tämän”, herra sanoi. Tein työtä käskettyä. Pian olisimme turvassa!

Sanat: 414

Vastaus:

210vr
Kivan mielikuvituksellinen tarina. :)

Nimi: Nala

20.01.2018 16:44
Varastettu poni - osa 2
”Katatu, oletko täällä?” huhuilin astuessani talliin. Käytävät olivat vielä tyhjiä ja hevoset rouskuttivat aamuheiniä karsinoissaan. Muutama utelias pää nousi katsomaan, että kuka oli tullut häiritsemään niiden ruokarauhaa. Kello ei ollut vielä mitään, olisin varmasti ensimmäinen hoitaja tallilla.
”Täällä, tallihuoneessa”, kuului vastaus. Kävelin reippaasti tallihuoneeseen.
”Mitä sinä näin aikaisin täällä teet?” hän kysyi katsoen kelloa.
”Näin taas unta siitä”, sanoin.
”Mistä?”
”Midaksesta”. Keskuudessamme vallitsi hetken hiljaisuus.
”Millaista unta?” Katatu vakavoitui. Aloin nopeasti selittämään untani, vaikken olisi halunut ajatella sitä yhtään enempää.
”Luuletko sen olevan merkki jostain?” Katatu kysyi.
”Luulen. Tai siis olen varma. Johdattihan se meidät viime kerrallakin varkaiden jäljille”.
”Pitäisikö meidän käydä katsomassa maatilalla? Jos se johdattaisi meidät taas uuden varkauden jäljille?” Nyökkäsin.
”Mitkä hevoset otamme?” kysyin.
”Pystytkö sinä ratsastamaan?” Katatu kysyi. Olisin tahtonut sano ei, että emmekö voisi mennä autolla. Mutta tiesinhän minä, metsä oli todella vaikeakulkuinen, puut kasvoivat vieri vieressä.

Istuin tukevasti Muumin selässä. Minua pelotti, että uneni kävisi toteen. Ratsastin ihan Katatun kannoilla, sillä pelkäsin, että eksyisin hänestä. Hän puheli niitä näitä ja sai pelkoni kaikkoamaan. Pian pystyinkin jo ajattelemaan tätä normaalina ratsastusretkenä.

”Täällä on käynyt joku” Katatu totesi tarkoittaen jälkien kirjoa, joka maassa vallitsi. Raunioista pystyssä oli vain pieni tallirakennus. Ei, ei se sittenkään ollut talli.
”Jäljet menevät vajaan”, hän sanoi. Aivan, se oli siis vaja. Se olisikin kyllä ollut liian pieni talliksi.
”Jätetään hevoset tähän”. Laskeuduimme selästä ja jätimme hevoset vähän matkan päähän. Kävelimme kohti vajaa, jalkani tärisivät. Vapisin. Olin varma, että vajassa vaanisi vaara, jos Midas olisi siellä! Aion huutaa Katatulle, ettei avaisi ovea, mutta hänen kätensä oli jo ovenrivassa. Olisin halunnut sulkea silmäni ja juosta pakoon, mutta en pystynyt. Puristin käteni nyrkkiin niin, että rystyseni muuttuivat valkoisiksi. Astuimme vajaan, Katatu edellä.
”Mitä ihmettä?” kuulin naisen kysyvän.
”Mitä”, yritin nähdä Katatun takaa pieneen vajaan.
”Poni!” huudahdin. Vajassa oli pieni poni, joka oli sidottu johonkin telineeseen.

”Poliisit sanoivat, että yhtäkään ponia ei ole ainakaan ilmoitettu kadonneeksi” Katatu sanoi.
”Jääkö se siis tänne?” kysyin innoissani.
”Eipäs intoilla vielä, ponilla on varmasti omistaja. Meidän täytyy vaan odottaa, että omistaja löytyy”, hän toppuutteli. Niin, ponilla voisi olla rakastava omistaja jossain. Se oli varmasti varastettu. En uskoisi, että noin söpöllä ponilla voisi olla niin julma omistaja, joka jättäisi ponin yksin vajaan keskelle metsää. Nojailin karsinan seinään ja katsoin ponia, joka hotki heiniään karsinssa. Kunpa sen omistaja löytyisi pian ja se pääsisi kotiin.

Istuessani autossa matkalla kotiin katsoin tummalle taivaalle. Mielessäni kiitin Midasta – tuota tarunomaista hevosta, joka oli jälleen johdattanut meidät yhden varkauden jäljille.

Sanat: 405

Vastaus:

220vr
Saat Mielikuvitusmaailma-merkin! :)

Nimi: Nala

20.01.2018 14:11
Midas osa 1
Olin maastossa Muumin kanssa. En aluksi tunnistanut maisemaa – missä oikein olimme? Sitten näin edessäni jotain tuttua: maatilan. Aivan! Täällähän me olemme olleet ennenkin! Silloin olin tosin eri hevosella, Leonardolla ehkäpä. Puut, jotka reunustivat umpeen kasvanutta pihatietä, olivat hyvin vanhoja ja kaartuivat latvoistaan yllemme. Näin sammaloituneita kiviä ja pitkää, vaaleaa heinää siellä täällä. Paikka oli autio. Ratsastimme pihaan ja Muumi pysähtyi. Se laski päänsä alas.
”Väsyttääkö sinua?” Olimme tulleet pitkän matkaa, pieni tauko tekisi kieltämttä hyvää. Etsin katseellani puuta, johon voisin kiinnittää hevoseni. Sen sijaan löysin jotain parempaa: vanhan, sammaloituneen harjauspuomin rakennuksen vieressä. Rakennuksen täytyi olla vanha talli. Kiinnitin orin ja venyttelin. Voisinkohan mennä tutkimaan tallia? Katselin ympärilleni: missään ei ollut ristin sielua meidän lisäksemme. Noh, ei kai kukaan pahastuisi jos vain vähän vilkaisisin. Avasin puisen, painavan oven.

Ovi narisi ja takertui alareunastaan heiniin. Jouduin potkimaan heiniä poikki saadakseni oven auki ja päästäkseni sisään. Vastaani tuli tunkkainen, pölyinen lemu. Talli oli pieni, vasemmalla puolella oli jokin huone, luultavasti satulahuone. Käytävälle päästyäni näin oikealla kaksi karsinaa molemmin puolin. Yhden karsinan edessä oli pieni heinäpaali ja vesiämpäri, joka oli hämähäkinseittien peitossa. Kävelin peremmälle tomuisessa tallissa. Yhdessä karsinassa oli vanhoja lautoja, ja kaksi olivat tyhjiä. Perimmäisen, vasemmanpuoleisen karsinan ovessa oli kyltti. Pyyhin kädelläni pölyt pois. ”M-I-D-A-S, Midas”, luin kuluneista kirjaimista. Kummallista, näytti siltä, että karsinan ovi oli avattu hiljattain, sitä ei nimittäin verhonnut seitit, kuten muiden karsinoiden ovia. Katsoin maahan, lattia ei ollut tältä kohdalta niin pölyinen. Yhtäkkiä tunsin niskassani puhalluksen. Nostin pääni ja kohtasin hevosen silmästä silmään. Sillä sekunnilla heittäydyin taaksepäin kompastuen johonkin, tömähdin vasten karsinan ovea. H-h-hevonen. Hevonen oli suuri ja tumma, se näytti jotenkin tutulta. Kömmin ylös ja pudistelin varovasti pölyjä vaatteistani. Hevonen vain katsoi minuun, se ei näyttänyt pahantahtoiselta, joten lähestyin sitä.
”Oletko sinä Midas?” kysyin. Hevosen silmät valpastuivat ja se nosti päätään. Menin yhä lähemmäs. Hevonen hätkähti ja perääntyi.
”Ei hätää, en minä tee pahaa”, ojensin kättäni aavistuksen eteen ja menin karsinan luo. Silloin näin sen: hevonen oli pelkkää luuta ja nahkaa. Jäätävä tunne valtasi minut.
”Ei… Ei voi olla...” tunsin, miten kyyneleet alkoivat kohota silmäkulmiini. Astuin yhä lähemmäs varmistuakseni, etteivät silmäni pettäneet. Samassa hevonen kavahti pystyyn ja sen kaviot iskeytyivät karsinan seinään. Midas – ainakin luulen, että se oli sen nimi, näytteli hampaitaan. Korvat olivat aivan luimussa ja silmissä oli hullu kiilto. Peräännyin hevosen alkaessa hakata karsinan ovea. Siitä lenteli säleitä. Aikoiko se hyökätä minun kimppuuni? Hevosen saadessa pienen aukon karsinan oveen, en enää jäänyt pohtimaan tilannetta, vaan käännyin kannoillani ja poistuin tallista. Läimäytin oven kiinni perässäni ja otin rauhattoman näköisen Muumin. Salamannopealla liikkeellä ponnistin itseni satulaan ja kannustin hevosen liikkeelle. Juuri sopivaan aikaan, sillä kuulin vanerin ja lankkujen rätisevän, tiesin, että hevonen oli vapautunut karsinastaan.

Laukkasimme pois, pois vaarallisen hevosen luota. Emme voineet laukata kovin nopeasti, sillä tie oli täynnä heinää ja puunvesoja. Ryske oli loppunut. Katsahdin taakseni, enkä nähnyt tummaa hevosta, se ei ollut päässyt pois tallista. Yritin hidastaa Muumia ja kuulin sydäntäsärkevää hirnuntaa. Näin hevosen katsomassa tallin ikkunasta. Sen silmissä ei näkynyt enää pahuus, vaan epätoivo. Se oli surullisin näky, minkä olin koskaan nähnyt. Halusin kääntyä takaisin, mutta Muumi jatkoi laukkaansa.
”Ei, pysähdy! Minun täytyy mennä auttamaan Midasta!” huusin hevoselleni, mutta huutoni menivät kuuroille korville. Minusta alkoi tuntua että pyörtyisin. Hiljalleen vajosin hevosen kaulalle ja liu’uin pois… Pois unestani.

Sytytin yöpöydän lampun ja katselin ympärilleni. Tunsin silmäkulmissani kyyneleitä ja tyynyni oli kostea. Hetken ehdin luulla, että se kaikki tapahtui oikeasti. Mutta ei, ei tapahtunut. Midas. Midas. Makustelin hetken nimeäni. Aivan, nyt muistan! Olin nähnyt siitä ennenkin unta. Silloin se johdatti minut rubiinivarkaiden jäljille. Olin kuullut Katatulta sen tarusta. Miksi Midas oli palannut uniini? Oliko taas tapahtumassa jotain pahaa? Minua jäi kalvamaan tunne ja outo pala kurkkuun. Tiesin, että minun täytyisi tehdä jotain… Mutta mitä?

Sanat: 608

Vastaus:

280vr

Tosi kiva, että "teit jatkoa" Midakseen. :D Olisi kiva tietää tarkemmin myös Midaksen tarina. ;)

©2018 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com