Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Nala

Taso: 10.

Hoidokit: Leonardo, Hunter, Eternal, Arashi, Smoke Champange, Thunder

Astutukset:
Papillion-Smoke Heart
Papillion-Fleak
Eternal-Patience
Eternal-Mila
Papillion-Fleak (varsominen)
Minnie Mouse-Khasim (varsominen)
Delaney-Colors of the rainbow (varsominen)
Hunter-Bodak
Leonardo-Baridi Ya Maua
Arashi-Mwambma Ya Jangwa
Borgeous-Brilla
Smoke Champange-Engblom
Smoke Champange-Honey Amber
Antiblaze-Baridi Ya Maua (varsominen)
Arashi-Black Makarova
Loituma's Song-Flocked (varsominen)
Dschinghis-Raksha (varsominen)
Hunter-Bodak

 Ajokortti      23.12.2016  15.3.2017
 26.03.2017  30.5.2017  24.9.2017  31.10.2017  6.12.2017  29.12.2017  3.1.2018     4.1.2018     7.1.2018 14.1.2018  15.1.2018   16.1.2018 17.1.2018  17.1.2018  18.1.2018 18.1.2018  19.1.2018  20.1.2018 29.1.2018  30.1.2018  31.1.2018 30.1.2018  2.2.2018   4.2.2018 11.2.2018  13.2.2018  24.2.2018
 3.03.2018  3.03.2018  6.3.2018
 6.03.2018  30.3.2018  maalis-,touko, joulu -17

Varusteet:
Jousi
Nuolikotelo
Ajopiiska
Juoksutuspiiska
Turvaliivi
Musta turvakypärä
Poolomaila
Kilpi
Miekka
Keihäs
Lasso
Haarniska
Lännenratsastuspukusetti
Limet heijastinhenkselit
Esteratsastuspukusetti
Ruskeat olvisukat
Tummansininen moonlight-huppari
Tummansininen kisapaita
Musta kisatakki
Ruskeat hapsuchapsit
Ruskeat jodhpurit
Mustat ratsastussaappaat
Tummansiniruskeat kokopaikkaiset ratsastushousut

Yhteiset:
Ravisetti
Hyönteisspray
Selvitysspray
Kavioöljypurkki
Satulasaippua
Valjasrasva
Juoksutussetti
Kapsoni

Letityskuminauhapussi
Herkkukeksipaketti, maku: kurpitsansiemen
Mintunmakuinen herkkukeksipaketti
Punaiset ravikärryt
Punaiset kilpakärryt

Vaunut
Valjakkovaljassetti
Punainen silatyyny
Kaulanaru
Valkoinen vikellyspatja
Musta vikellysvyö
Valkoiset kiinteät sivuohjat
Kylmäyskääreet
Pääpanssari
Hiihtoratsastusvaljaat
Herkkukeksi paketti, maku: kaura
Pesuhanska

Pesuaine
Haavaspray
Häntäpinteli
Pallo kahvalla
Jalkapallo
Jumppapallo

Leonardo:
Ajosuitset silmälapuilla
Lime harjalaatikko
Lime harjapaketti

Limemusta riimunnaru salmiakkikuviolla
Lime nylonriimu
Limemusta fleeceloimi
Limemusta walker-loimi
Mustat aachensuitset
Pelhamkuolain
Musta rungoton satula
Lime yleishuopa
Limet etujalansuojat
Limet takajalansuojat
Limemusta estehuopa
Satulavyö vatsapanssarilla
Musta estesatula
Limemusta korvahuppu
Lime ristirintaremmi
Limemusta rintaremmi joustolla
Musta nylondelta
Gag kuolain
Gag-hihnat
Lime häntäremmi
Mustat meksikolaiset
Musta nahkariimu
Limet pintelit
Mustat yhdistelmäsuitset

Musta cross-rintaremmi
Musta satulavyö vatsapanssarilla
Musta ruoho-ohja
Orikuolain
Musta gramaani

Limet jännesuojat mustilla tarroilla
Mustakultainen rungoton satula 

Hunter:
Musta hoitosetti
Musta riimunnaru
Musta nylonriimu
Musta walker-loimi
Mustat matkaratsastussuitset
Musta matkaratsastussatula
Musta yleishuopa
Musta ketjunaru
Musta nahkariimu
Musta naruriimu
Mustaharmaaruudullinen sadeloimi
Mustaharmaa ulkoloimi
Musta hikiloimi
Musta hyönteisloimi
Musta kaulakappale
Mustat neoprensuojat
Musta satulalaukku

Musta lätkäsatula
Musta häntäheijastin
Mustat Orbitless-suitset
Musta villaloimi
Musta korvahuppu

Musta suora rintaremmi
Musta geelipatja

Eternal:
Tummansininen hoitosetti

Tummansininen riimunnaru
Tummansininen ketjunaru
Tummansininen nylonriimu
Musta nahkariimu
Tummansinimusta talliloimi
Tummansininen walker-loimi
Mustat englantilaiset suitset
Hopeinen ketjupanta
Tummansininen hapsupanta
Tummansininen korvahuppu
Musta laukkasatula
Tummansininen yleishuopa
Tummansiniset pintelit
Tummansiniset jalustimet 
Satulavyö joustolla
Musta lätkäsatula
Musta rintaremmi joustolla
Musta nahkadelta
Tummansininen pehmustesetti suitsiin/riimuun
Tummansiniset kuljetussuojat

Tummansiniset kumibootsit
Tummansiniset jalkaheijastimet
Tummansininen suitsi-/riimuheijastinsetti
Tummansininen pehmuste satulavyöhön
Tummansiniset pehmusteet satulahuopaan
Tummansininen ristirintaremmi
Tummansininen turpaverkko
Musta nylondelta
Tummansiniset kumitutit
Mustat kumiset nahkaohjat
Tummansininen ötökkäloimi 
Tummansininen hikiloimi
Tummansininen ulkoloimi
Tummansininen toppaloimi
Tummansininen heijastinriimu
Otsapanta hevosen nimellä
Tummansininen sadeloimi

Tummansinimustaruudullinen fleeceloimi
Tummansininen heijastava ratsastusloimi
Mustat micklem multibridle-kuolaimettomat
Kolmipalakuolain
Tummansiniset neoprensuojat
Tummansininen häntäheijastin
Oliivikuolain
Tummansininen timanttiotsapanta
Tummansininen geelipatja

Arashi:
Keltainen ketjunaru
Keltainen walker-loimi
Keltainen hikiloimi
Keltainen ötökkä
loimi
Keltainen
 kaulakappale
Kankisuitset
Musta koulusatula
Keltainen kouluhuopa
Keltaiset pintelit
Keltainen hoitosetti
Keltainen nylonriimu
Keltaiset turvajalustimet
Keltainen romaani

Thunder:
Musta nahkariimu

Kultainen hoitosetti
Kultainen yksivärinen riimunnaru
Mustat turparemmittömät
Musta yleissatula
Kultainen yleishuopa mustilla reunoilla
Kultainen talliloimi
Kultainen hikiloimi
Kulta-mustaraidallinen naruriimu
Kultainen korvahuppu
Kultaiset turvajalustimet

Smoke Champange:
Ruskea hoitosetti
Ruskeabeige salmiakkikuvioinen riimunnaru
Ruskea nylonriimu
Ruskea nahkariimu
Ruskeabeige naruriimu
Ruskeat englantilaiset suitset 
Ruskeat kumiset nahkaohjat
Hissikuolain
Ruskea lätkäsatula
Ruskea rungoton satula
Satulavyö joustolla
Ruskea turparemmi tukiraudoilla

Beige geelipatja
Ruskea suora rintaremmi
Beiget pintelit

Rahat: 14 027vr, 5 lahjakorttia

Vieraskirja  1  2  3  4  5  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Viestisi tarkastetaan ennen julkaisua
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Nala

18.04.2018 08:04
Kyllä se käy. (:

Nimi: Katatu

18.04.2018 07:57
Hei! Maisa haluaisi astuttaa Bodakin Hunterilla, käykö se?

Nimi: Nala

06.04.2018 06:44
Vesiraja
Lammen pinta oli tyyni. Makasin hiekkarannalla Eternalin hamutessa paitaani. Nostin käteni sen turvalle ja silitin sen poskia. Ori näytti erityisen kauniilta näin alhaalta päin. Siirsin otsaharjan pois kauniiden, tummien silmien päältä. Ete heilautti päätään kuin sanoen: ”mennäänkö jo?!”. Nousin ylös pidellen yhä kiinni ohjista. Ponnistin hevosen selkään puunrungon päältä. Runko osittain sortui ponnistukseni voimasta, mutta ainakin pääsin selkään. Hiekka suorastaan kimmelteli auringossa ja vesi liplatteli etäämmällä olevia kiviä vasten. Painoin pohkeenni hevosen kylkiin, joka lähti käskystä liikkeelle. Ohitimme vesirajan ja suuntasimme syvemmälle. Olimme onnekkaita, että tallin lähellä oli näin ihana uittopaikka. Harmi vain, etten ollut saanut ketään lähtemään kaveriksi. Toisaalta, oli kiva viettää aikaa ihan kahdestaan hevosen kanssa. Ilma oli lämmin ja tuulta ei ollut. Päivä oli ollut rauhallinen ja tyyni jo valjetessaan. Aamulla tullessani tallille, hevoset olivat olleet säyseitä ja syöneet ruohoa.

”Loisk, loisk”, Eternal loiski vedessä. Ratsastimme juuri takaisin rantaan. Olin uskaltautunut uimaan peräti lammen puoleenväliin. Vedessä uiminen oli todella hyvää lihaskuntoharjoitusta meille molemmille. Hevonen käyttäytyi kaikin puolin rauhallisesti, eikä sillä tuntunut olevan liikaa edenrgiaa. Päätin kuitenkin, että otamme pari reipasta laukkaspurttia vesirajaa pitkin. Kannustin orin laukkaan ja vesi roiskui päällemme. Olisin halunnut huutaa ”jiihaa!”, kuten lännentytöt elokuvissa. Kasvoilleni nousi leveä hymy minun nojautuessa yhä eteenpäin ja tarratessa harjaan. Tämä se vasta oli elämää.

Sanat: 206

Vastaus:

100vr

Nimi: Nala

05.04.2018 19:36
Copycat
”Dum, dum, dum, dumm”, musiikki raikasi ja Arashi asteli kootussa käynnissä sen tahtiin.
Puristin käsiäni enemmän nyrkkiin saadakseni käynnin vielä kootummaksi musikin edetessä.
Vaahto tipahteli orin suupielistä ja kannukset kimaltelivat auringonvalossa.
Biitin kiihtyessä nostimme ravin ja ratsastimme pohkeenväistön keskihalkaisijalta oikealle sivulle.
Yleisössä vallitsi jännityksen ilmapiiri. Onnistuisivatko he? Kukaan tuskin uskalsi hengittää.
Arashi pisti parastaan ja nostimme kootun laukan. Laukka oli pyörivää ja sopivan tempoista laukkakahdeksikkoa varten. Nyt katse oikeaan suuntaan ja laukanvaihto.
Ohjelman toinen käyntiosio kiemuroineen ja puoliympyröineen.
Nosto käynnistä laukkaan, laukanvaihdot.
Hevonen puuskutti uhkaavasti, mutta vielä olisi edessä passage ja piaffe. Jännitin istuinlihaksiani ja käsiäni saaden hevosen hidastamaan. Hipaisu kannuksilla ja oikeat avut, niin saavutimme passagen.
”Yks, kaks, kol, nel...”, laskin päässäni askeleita piaffesta pysähdykseen.
Lopputervehdys ja ohjien irti päästö. Yleisö taputti ja nojauduin hengästyneenä orin kaulalle.
Olimme onnistuneet kür-esityksessämme.

Sanat: 131

Inspiraation tähän tarinanpoikaseen sain Copycat (Nightcore-versio) -biisistä, joten siitä nimi jos ihmettelit.

Vastaus:

80vr
Kivan erilainen tarina! :D

Nimi: Nala

05.04.2018 19:36
Kiusaajat
Pari vuotta ennen Moonlightiin tuloani harrastin ratsastusta. Kävin eräällä pienehköllä tallilla säännöllisesti tunneilla. Olin arempi ja hiljaisempi kuin muut, siksipä tallilla minua kauemmin olleet, taitavemmat tytöt ottivat minut silmätikuksi. Nuo tytöt keksivät pilkattavaa milloin mistäkin: pienistäkin ratsastusvirheistäni, siitä että en saanut kerran suitsia päähän yhdelle kiukuttelevalle hevoselle, naamani pisamista, ratsastusvaatteistani… Lista on loputon. En tuntenut niitä tyttöjä, enkä ollut tehnyt heille mitään. En edes käynyt samoilla tunneilla kuin he, olin aloittelijoiden ryhmässä. He olivat edistyneempien ryhmässä, mutta tulivat usein katsomaan aloittelijoiden tuntia vain keksiäkseen uusia pilkkaamisen aiheita. Kiusaaminen jatkui vajaan vuoden, kunnes olimme talliporukalla yötä tallilla. Minun tavaroitani oli piiloteltu ja hammasharjani viety hevosen juomakuppiin. Ratsastuksenopettajani oli onneksi paikalla ja hän alkoi puhuttelemaan paikalla olijoita. Hän sai tytöt tunnustamaan tekonsa. Nukkumaan mennessä tunsin kiitollisuutta ja sain itsevarmuutta ratsastuksenopettajan pitämästä puhuttelusta. Samalla sain näpääytettyä kiusaajiani. Se ei kuitenkaan kannattanut, olisi pitänyt vain hyväksyä tilanne kun nostin hammasharjan limaisesta vedestä. Kiusaaminen yltyi niin pahaksi, että lopetin lopulta ratsastamisen tuolla tallilla.

Kaikki muistoni palautuivat tajuntaani nyt kunniakehässä. Katseeni oli osunut katsomoon. Kuuluttaja oli juuri kuuluttanut minut ja Thunderin kisojen kiistattomiksi voittajiksi. Olin pannut merkille kaksi tyttöä katsomossa, joiden suut loksahtivat auki kun kisojen voittaja julistettiin. Vuosien jälkeen jouduin jälleen kohtaamaan kiusaajani. Tunsin ikävän piston sydämessäni, mutta kannustin hevosen kuitenkin kunniakierrokselle.
”Onko kaikki hyvin?” Miisa kysyi kun laskeuduin Thunderin selästä. Hän otti hevosen ohjat. Nojasin polviini.
”Huimaako sinua?” Miisa jatkoi. En tiennyt, mitä pitäisi sanoa. Olin valmis purskahtamaan itkuun, mutta en voisi nyt. Takellellen selitin Miisalle tilanteen ja hän katsoi mulkaisten tyttöjä, jotka olivat siirtyneet aidan viereen supattelemaan.

”Hei Nala”, tutun kuuloinen ääni kuului takaani minun avatessa Thunderin pinteleitä. Kuulinko oikein, vai oliko äänessä ivaa? Käännyin, vaikka tiesin jo, mitä odottaa. Kiusaajani seisoivat karsinan ovella. Olivatko he tulleet ivaamaan minua? Eivätkö he voi jättää minua rauhaan?!
”Kuule...”, toinen tytöistä aloitti. Vedin syvään henkeä valmistautuen siihen, mitä seuraavaksi tulisi.
”Me käyttäydyttiin tosi tyhmästi sua kohtaan silloin ennen. Nähtiin tänään, miten voitit. Kiva, että jatkoit ratsastusta vaikka me oltiin niin idiootteja”, tyttö jatkoi. Tätä en ollut osannutkaan odottaa. Suoristin selkääni ja jatkoin pintelin käärimistä sanomatta mitään.
”Meistä sä oot tosi hyvä ratsastaja. Ja täytyy myöntää, että olet hyvä pari Thunderin kanssa!”, toinen entisistä kiusaajistani puolestaan sanoi.
”Kiitos… Kai”, sanoin epäillen. Siirryin viimeisen pintelin pariin.
”Voitaisko me hyvittää meidän teot jotenkin?”. Mietin asiaa hetken ja pudistin sitten päätäni. Vihdoin avasin suuni: ”Luuletteko, että voin noin vain antaa anteeksi sen kaiken, mitä minulle teitte? Ettekö yhtään tajua, että pilasitte monta vuotta, jolloin en edes uskaltanut ratsastaa kun olin niin huono! Musersitte itsetuntoni. Ei asiat korjaannu vain pienell anteeksipyynnöllä.” Kyynel vierähti silmäkulmaani, mutta en enää edes välittänyt.
”Haluan kuitenkin antaa teille mahdollisuuden”, jatkoin. Uskoin siihen, että ihmiset voivat muuttua. Toivottavasti he myös pitäisivät sanansa.

Sanat: 445

Tämä tarina oli kuvitteellinen, halusin kokeilla vähän erilaista aihetta tällä kertaa. :-D

Vastaus:

250vr
Tämä oli hyvä tarina, sait tuotua siihen hyvin myös surullisuutta

Nimi: Nala

30.03.2018 08:50
Viikingit
Arashilla oli päässään naruohjilla varustettu beige naruriimu. Selässä oli talja ja kummallinen satula. Mutta entäpä mitä minulla oli ylläni?! Näin itseni suuresta, kultareunusteisesta peilistä: päässäni minulla oli metallinen kypärä, josta sojotti taaksepäin kaksi siivenmuotoista metalliosaa, hartioillani lepäsi jonkinlainen viitta ja olin sonnustautunut taljaan. Kirves ja suuri kilpi nojasivat tukista tehtyyn hoitopuomiin, jossa hevoseni oli kiinni. ”Mitä ihmettä?” ajattelin yrittäen riuhtoa kypärää päästäni. Se ei irronnut vaikka miten riuhdoin.
”Miehet ratsaille!” kuului jostain huuto. Sitten läheisestä teltasta syöksyi samalla tavalla sonnustautunut, mutta minua ainakin viisi kertaa suurempi parrakas mies. Sieltä täältä tuli samaa pukukoodia noudattavia meihiä, jotka nousivat hevosten selkään. Huudot ja hevosten hirnahdukset täyttivät ilman.
”Vauhtia tyttö!” eräs mies komensi minua. Olin aikeissa kysyä, mitä minun pitää tehdä ja ennen kaikkea missä himputissa olin. Ja miksi olin sonnustautunut näin hassusti. En ehtinyt avata suutani kun isokokoinen mies oli heivannut minut Arashin selkään. Hän irrtotti Aran, joka lähti juoksemaan muiden hevosten perässä. Kaviot tömisivät tantereessa.
”Odota!” huusin hevoselle, joka ei ottanut käskyäni kuuleviin korviin. Laukatessani metsikössä kuvittelin näkeväni Moonlightin tallin hevosia siellä täällä: Barok Equador, Flocked ja muutama muu. Miksi kaikilla muilla oli raskasrakenteiset hevoset ja minä rymistelin metsässä puoliverisellä? Eivätkä shiretkään mielestäni olleet kovin kummoinen valinta tälläiseen maastoon. Mitä ihmettä oli meneillään?

”Hyökätkää!” iso mies huusi osoittaen kirveellään outoa oliota. Hänen hevosensa nousi takajaloilleen ja lähti rynnistämään kohti petoa.
”Mikä tuo on?” kysyi kummissani, mutta kukaan ei kuullut kysymystäni. Olion pää oli aivan kuin koulukirjoissa näkevieni viikinkiveneiden keuloissa olevat keulakuvat. Viikinkejä! Tieto lävisti aivoni kuin salama. Nämä olivat viikinkejä! Kiskaisin lujasti Arashin ohjista, jolloin se hämmentyi ja hidasti raviin. Kiskaisin uudelleen ja sain sen pysähtymään. Käänsin sen varmuuden vuoksi tulosuuntaan. Katsoin taaksemme, viikinkilaumaa ja kummallista otusta Arashin steppaillessa levottomana. Tihrustin tarkasti nähdäkseni otuksen paremmin ratsukoiden syöksähdellessä ohitsemme. Se muistutti lohikäärmettä, jolla oli jonkinnäköiset sarvet ja vahva häntä. Kooltaan se oli hyvin massiivinen. Kun se aukaisi suunsa oletin tuliaaltoa, joka kärventäisi meidät kaikki. ”Hyvästi maailma”, ehdin ajatella. Sen sijaan kuulinkin rääkäisyn, ilmeisesti jonkun osuessa aseellaan otukseen.
”Tämän täytyy olla unta, täytyy olla unta”, hoin ääneen sulkien silmäni. Yritin lipua pois unimaailmasta, mutta se ei onnistunut.
”Mitä sinä teet?!” kuulin huudon vierrestäni. Samassa meidät kiskaistiin mukaan.
”Ei, ei en halua, päästä minut!” huusin kypäräpäiselle miehelle, joka oli tarrannut Arashia ohjista. Lähestyimme petoa täydessä laukassa. Tyydyin kohtalooni ja kohotin kirveeni valmiina iskuun. Suljin silmäni…

Ja heräsin.
”Luojan kiitos”, sanoin ääneen ja hautasin kasvoni käsiin. Tunsin, miten sydän pamppaili rinnassani. Vilkaisin yöpöytääni: siinä oli historian kirja, sillä olin lukenut kokeeseen ennen nukkumaan menoa. Viimeisimpänä olin lukenut viikinkiajasta. ”Ei ihmekään, että se tuli uniin. Tyhmä kirja”, ajattelin. Katsoin kelloa: kymmentä vaille seitsemän. Oli aika nousta.

Sanat: 430

Vastaus:

250vr, saat taruolento -merkin! :3

Nimi: Nala

29.03.2018 20:02
Hankilaukka
Pellolle oli satanut valtava kerros lunta. Siitä huolimatta uhkasimme lunta Eternalin kanssa. Oli keskipäivä ja aurinko loi keväisiä säteitään lumipeitteelle. Kiskaisin satulavyön kunnolla kireälle ennen orin irrottamista harjauspuomista. Talutin ratsuni pellonreunaan ja nousin selkään. Ratsastimme alkukäynnit pellon reunaan traktorilla aurattua väylää pitkin. Eternal oli kuuliainen ja reipas, oma itsensä. Kun olin varma, että hevonen oli kunnolla lämmennyt ja olimme menneet kaikki askellajit läpi, annoin sille pienen käyntitauon. Sen jälkeen nostin hevosen laukkaan ja ohjasin sen lumeen. Lunta oli lähes hevosen polviin asti, joten se joutui ottamaan suuria askeleita. Suuriliikkeinen laukka keinutti minua selässä. Saavuttaessamme pellon toista laitaa Eternal alkoi kompuroimaan. Sitten se menetti tasapainoinsa ja ennen kuin ehdin tehdä yhtään mitään, kaatui ori polvilleen. Sen turpa viisti lumessa. Liusuimme eteenpäin hevosen saadessa takajalkansa tukevasti liikkeeseen. Muutaman askeleen jälkeen Ete sai myös etujalkansa nousemaan. Ete liukasteli vielä muutaman askeleen pysähtyen sitten pärskimään. Katsoin jälkiä takanamme: näytti siltä kuin joku olisi sukeltanut lumeen. Noh, niin periaatteessa kävikin. Kurkotin itseni hevosen sivulle ja eteen nähdäkseni, ettei polvissa näkynyt vaurioita. Lunta oli onneksi ollut niin paljon ja se oli kevyen pehmeää, niin olimme selvinneet vaurioitta. Sydämeni lyönnit alkoivat hiljalleen tasaantua ja Etekin alkoi tajuta mitä tapahtui. Ori veti korvat luimuun ja heitti yhden napakan pukin. Sitä selvästi ärsytti tilanne.
”Nöyryyttävä tilanne, eikö?” kysyi orilta taputtaen sen kaulaa. Hevonen katsahti minuun ja huiskaisi hännällään ärtyneesti. Käskin hevosen käyntiin. Rämmimme lumikinoksesta auratulle väylälle. Ratsastaessamme eteenpäin yritin rauhoitella itseäni; Eternal oli vain menettänyt tasapainoinsa. Yrittäisimme uudestaan kun molempien hengitykset olisivat tasaantuneet, tällä kertaa laukkaisimme hieman rauhallisemmin. Hevonen ei onneksi ontunut tai arastellut muutenkaan jalkojaan.

”Se meni hienosti!” kehuin hevosta hidastaen raville. Syöksähdimme eteenpäin auratulla väylällä.
”Prrr, nyt saa rauhoittua”, pidätin hevosta. Ete heitti pukin, mutta siirtyi sitten käyntiin. Se oli kaatumisen jälkeen ilmaissut selvästi ärsyyntymystään pienellä tottelemattomuudella. Ratsastaisimme nyt pellon pitkän sivun tallille ja menisin sen jälkeen talliin tarkistamaan hevosen huolella. Olisin tarkistanut sen mahdollisilta pieniltä naarmuilta heti kaatumisen jälkeen, mutta sitten en olisi todennäköisesti päässyt takaisin selkään, koska pellolla ei ollut mitään, minkä päältä olisin voinut ponnistaa.

Hevonen oli selvinnyt ilman nirhauman nirhaumaa. Tunsin itseni hyvin huojentuneeksi antaessani sille vielä porkkanan. Ajattelin kuitenkin kertoa Katatulle tapahtuneesta, jotta hän voisi seurata, ettei hevoselle ilmene mitään myöhemmin. Nyt ehtisin käydä juoksuttamassa Shaynen. Menin kuvankauniin hevosen karsinalle ja nappasin käteeni karsinan ovessa roikkuvan juoksutusliinan. Karsinassa nousi pikaisesti hevosen pää pelokkaan ilmeen keran. Tajutessaan ovella olevan tutun ihmisen, Shayne rauhoittui ja hörähti hellästi.
”No hei poika”, sanoin hymyillen suu korvissa. Avasin oven ja napsautin lukon kiinni riimuun. Talutin hevosen pyöröaitaukseen, sillä ulkona oli kiva keli. Pyöröaitaus oli aurattu huolella, joten kompuroimisvaaraa ei pitäisi olla. Shayne oli poikkeuksellisen rauhallinen, eikä välittänyt edes Bulletmadnessistä, joka uhitteli tarhan portilla meidän kävellessä ohi. Aitaukseen päästyämme ohjasin hevosen ympyrälle, jolla se kulki kerrankin kuin lauhkea lammas. Olipa kiva, kun se oli kerrankin näin rento.

”Pör, pörr”, jutustelin Thunderille harjatessani sitä. Thunderilla oli jännä tapa pörähdellä ja höristä harjauksen aikana. Minusta se oli ihanaa: hevonen oli ilmeisesti hyväksynyt minut ystäväkseen. Otin harjapakista kaviokoukun ja siirryin vasemman etukavion luo. Muutama karva varisi kasvoilleni; karvanlähtöaika oli lähellä. Kävin kaviot huolella läpi. Sitten otin pari askelta kauemmas hevosesta ja syynäsin sen korvanpäistä hännänpäähän. Poistin muutaman roskan hännästä ja totesin hevosen olevan putipuhdas. Talutin Thunderin karsinaan ja puhdistin vielä käytävän. Sitten lähdin kotiin. Astuessani ulos vedin kaulahuivia paremmin naamani eteen. Tänään olin kävellen matkassa.

Sanat: 544

Tälläinen pikainen tarina tällä kertaa, en ehtinyt kirjoittaa kovin huolellisesti. ):

Vastaus:

300vr :)

Nimi: Nala

25.03.2018 13:00
Viikonloppu maalla
Olin tullut perheeni kanssa viikonlopuksi isovanhempien luo. Mummi ja ukki asuivat pienessä maalaiskylässä vanhalla maatilalla. Olimme pestautuneet äidin ja isän kanssa kunnostamaan rakennuksia. Isä hoitaisi ukin kanssa rakennusten korjaamisen ja kaikkein painavimpien esineiden siirtämisen. Minä ja äiti siivoaisimme ja järjestäisimme. Mummi lupasi auttaa ja tehdä myös ruoat meille kaikille. Kun nurkat oli siivottu ja korjattu kunnolla, minä äidin ja mummin kanssa maalaisimme paikat idän ja ukin korjatessa kattoa. Isovnhempani olivat olleet eläkkeellä vasta muutaman vuoden ja nyt he halusivat ottaa muutamia kotieläimiä – vuohia ja sen sellaista. Mutta ensin paikat pitäisi järjestää asuinkelpoisiksi eläimille. Käärin ruutupaitani ylipitkät hihat ja laitoin ylimmän napin kiinni. Katsoin itseäni peilistä; näytin paidassa ja vanhoissa farkuissa ihan maalaiselta, vain olkihattu puuttui! Hymyilin kuvalle ja hyppelin portaat alas.
”Oletteko valmiita?” kysyin muilta. Isä veti parhaillaan saappaita jalkaan ja mummi sitoi päähänsä huivin.

”Mikä tämä on?” kysyin äidiltä riiputtaen kummallista esinettä kädessäni.
”Se on vanha kahvimylly”, äiti sanoi ja lopetti hetkeksi hommansa. Ojensin kahvimyllyn hänelle, äiti pyyhkäisi sitä ja siitä tipahti jokin osa.
”Jaahas, roskalavalle vain”, äiti sanoi ja ojensi kapistuksen takaisin minulle. Heitin kahvimyllyn romuläjään muiden roskien sekaan, veisimme ne lopuksi roskalavalle. Siirryin vanhan pilttuun nurkkaan, jonka laudat repsottivat joka puolelle. Olimme vanhassa navetassa, joka oli toiminut viimeiset kymmenen vuotta romuvarastona. Katsahdin romupinoa: sen huippu hioi jo ikkunankorkeutta. Pudistin päätäni ja tartuin vanhaan mattoon, jonka päällä oli viiden sentin pölykerros ja varmasti sata kerrosta hämähäkinseittiä.

Jätin työni kesken kun ulkoa kuului kavionkopsetta. Juoksin ulos navetan ovesta nähdäkseni ratsukon. Tie kulki suhteellisen läheltä navettarakennusta. Näin suomenhevosen, joka ravasi. Sen selässä oli nuori, joskin minua pari vuotta vanhempi tyttö. Vilkutin heille ja tyttö nyökkäsi minulle hymyn saattelemana. Menin takaisin navettaan.
”Elina ja Rositako siellä menivät?” mummi kysyi minun tullessa sisään.
”Hevonen oli suokki ja sen selässä oli vähän minua vanhempi tyttö”, selitin.
”Kyllä, hehän siellä. Elina asuu tuossa naapurissa, heillä on pari hevosta”, mummi sanoi osoittaen metsän suuntaan. Taloa ei näkynyt puiden läpi, mutta ilmeisesti matka ei ollut pitkä. Voisinkohan käydä katsomassa myöhemmin? Ehkä, nyt kuitenkin täytyi jatkaa urakkaa!

”Valmista! Mennäänkö kahville?” äiti kysyi pyyhkien muka hikeä otsaltaan. Oli seuraava päivä ja aurinko oli ehtinyt kivuta korkealle taivaalle. Maalausurakka tuli juuri päätökseensä ja kaikki paikat oli korjattu ja siivottu.
”Ei vielä”, mummi sanoi kaivellen yhtä pussia. Äidin hymy hyytyi ja hän oli aikeissa kysyä jatkokysymyksiä. Minä odotin kärsivällisesti ja yritin nähdä, mitä mummi kaivoi pussista. Hän asettin navetan oveen puisen Tervetuloa-kyltin. Kyltissä oli kuvattu pieni, punainen maatila ja sen edessä eläimiä: hevosia, possuja, lampaita ja kanoja.
”Nyt on valmista”, mummi sanoi liittäessään kätensä yhteen. Menimme kaikki yksissä tuumin sisälle kahvipöytään. Olimme totisesti ansainneet palkkion.

”Minne sinä menet?” isä kysyi nojatuolilta luoden kysyvän katseen minuun.
”Käyn vain pienellä kävelyllä, en viivy kauaa”, sanoin, sillä tiesin, että lähtisimme takaisin kotiin parin tunnin kuluessa. Vedin ulko-oven perässäni kiinni ja juoksin pihan yli tielle. Lähdin hölkkäämään tietä seuraten peltoa kohti metsää. Jos vaikka tapaisin Elinan. Metsäpätkä ei ollut kovin pitkä ja pian näinkin mutkassa sijaitsevan talon ja hevoslaitumet sen pihassa. Hidastin juoksuni kävelyksi ja aloin tähyämään hevosia. Pian näinkin, että pihassa varustettiin jotain hevosta. Tunnistin tytön ja hevosen pian: ne olivat Elina ja Rosita, jotka olin eilenkin nähnyt.
”Mooi, saanko tulla?” huhuilin saapuessani tienpäähän. Elina käännähti ja hymy levisi hänen kasvoilleen.
”Joo, tule vain”, hän laski harjan maahan ja pudisteli kätensä housuihin. Sitten hän tuli minau vastaan ja ojensi kätensä.
”Olen Elina”, hän sanoi.
”Nala. Isovanhempani asuvat tuossa naapurissa ja ajattelin tulla tervehtimään. Näin teidät eilen. Minäkin pidän hevosista ja harrastan ratsastusta” jaarittelin.

”Tässä on Ressu ja tuo liinaharja on Väinö”, Elina esitteli heidän hevosiaan. Heillä oli kolme suomenhevosta.
”Ihania”, huokaisin Väinöksi esitellyn hevosen tullessa tervehtimään meitä.
”Onko sinulla omia hevosia?” tyttö kysyi.
”On, kaksi. Lisäksi olen hoitajana Moonlightin tallilla, siellä minulla on useampi hoitohevonen”, kerroin.
”Niinkö, haluaisitko kertoa niistä lisää?” Elina kysyi kiinnostuneena.

”Noniin, hei sitten! Tulethan taas moikkaamaan kun olet täällä?” Elina sanoi noustessaan Rositan selkään. Olin saanut osallistua tamman varustamiseen, he olivat lähdössä maastoon.
”Joo, totta kai! Toivottavasti nähdään pian, heippa!” toivotin heille lähtiessäni itse kävelemään takaisin isovanhempien maatilalle.
Sanat: 659

Toivottavasti ei haittaa kun ei ole pitkään aikaan tullut tarinoita hoitohepoista.

Vastaus:

300vr

Ei haittaa ;D

Nimi: Nala

17.03.2018 07:13
Skotlanti
Luku 2: Taru Kelpiestä
Laskeva aurinko värjäsi taivaanrannan punertavaksi. Koputin Liljan oveen ja hän tuli heti avaamaan.
”Oletko valmis?” kysyin vilkaisten kelloa. Hän nyökkäsi ja lähdimme alakertaan.
”Mennään ensin katsomaan sitä taulua”, Lilja sanoi. Suostuin, sillä en voinut saada tarpeekseni sen katselemisesta. Äiti ja isä istuivat alhaalla kahvipöydässä, mutta viis veisasin heistä. Menimme puolijuoksua salamyhkäiselle käytävälle katsomaan taulua.
”Kuvittelenko vain, vai oliko hevosen pää kuvattuna aiemmin sivulta?” Lilja kysyi tutkaillen taulua.
”Odotas...” sanoin kaivaen puhelimeni esiin. Etsin aiemmin päivällä ottamani kuvan. Vertasimme sitä tauluun. Aivan totta: taulussa olevan hevosen pää oli nyt kääntyneenä enemmän katsojaa kohti. Vertasimme kuvaa kaikista mahdollisista kuvakulmista, mutta Kelpien pää näytti kääntyneen.
”Eikös merileväkin näytä tummuneen?” Lilja kysyi.
”Se voi johtua eri valaistuksesta”, sanoin mietteliäänä. Vietimme vielä hetken etsien kuvastani ja taulusta eroavaisuuksia, mutta emme löytäneet niitä. Sitten menimme kahvilan poikki ovelle.
”Älkää viipykö kovin kauan, pian tulee pimeä”, isä sanoi.
”Joo, joo, käymme vain pikaisesti”, intin.

”Hyrr, onpa kylmä viima”, hytisin meidän juostessa pitkin nummen poikki johtavaa polkua. Saavuimme poukamalle, jossa kohosi suuria, pylväsmäisiä kiviä. Vesi näytti näin illalla huomattavasti tummemmalta.
”Mitenköhän saisimme Kelpien houkuteltua esiin?” Lilja kysyi mietteliäänä. Katselin hetken ympärillemme ja näin uhrialttarin, josta opaskin oli hieman kertonut.
”Meillä pitäisi olla joku uhrilahja”. Lilja kaivoi hetken taskujaan:
”Tässä, nappasin kahviosta omenan mukaan”. Asetimme omenan alttarille ja odotimme. Mitään ei tapahtunut. Istuuduimme hietikkoon odottamaan mystisen jokihevosen ilmestymistä.

”Äh, antaa olla”, puhahdin turhautuneena.
”Ei Kelpietä ole olemassakaan”, Lilja totesi hieman harmissaan meidän lähtiessä kävelemään poispäin. Takaamme kuului loiskahdus. Käännyimme katsomaan: vesi oli alkanut pyörteillä. Vilkaisimme toisiamme innostuneina. Auringon viime säteiden vaipuessa nummien taakse jokin liikkui vedessä. Olimme ihan hipihiljaa. Vedestä nousi suuri, levän peitossa oleva hevonen. Se käveli alttarille ja vesi seurasi sitä. Levät tipahtelivat rantahietikolle. Pidätimme hengitystämme. Kelpien silmät olivat valkeat ja jotenkin pelottavat, siksi vältin katsomasta niihin. Tai no, minun täytyy myöntää, että hevonen oli kokonaisuudessaan pelottava, ei pelkästään silmistä. Sen kaviot näyttivät hyvin voimakkailta ja levät olivat kietoutuneet jalkojen ympärille, kuin ne eivät haluaisi irrottaa siitä. Kelpie otti omenan ja seisahtui. Näin tummanvihreät levät sen harjassa. Sitten se katsoi meihin ja vesi kohahti ylöspäin. Vesi ryöppyi Kelpien ympärillä. Aivan kuin merilevät olisivat kiskoneet sen takaisin poukamaan! Vedet palasivat poukamaan yhtä äkisti kuin olivat sieltä tulleetkin ja pinta oli jälleen aivan tyyni. Ainut, mikä Kelpiestä jäi jäljelle, oli muutama levä rantahietikolla.
”Huh, W-wau”, Lilja huokaisi. Kelpie oli siis sittenkin olemassa.

Sanat: 385

Vastaus:

220vr :)

Nimi: Nala

11.03.2018 13:38
Skotlanti
Luku 1: Kelpie

Siellä täällä kohosi linnoja, vanhoja, suuria kartanoita ja mitä merkillisempiä kivirakennelmia. Laajat nummialueet kumpuilivat vehreinä. Kapeat tiet kiemurtelivat mäkien rinteitä ylös ja alas ja pienen puron yli kulki pieni, kaunis kaarisilta.

Olin matkalla perheeni kanssa, olimme majoittuneet Kelpien majataloon. Majatalo oli hyvin kaunis ja se sijaitsi pienen poukaman ja joen lähistöllä. Edellisenä iltana majatalon isäntä oli kertonut majoituspaikan historiaa vieraille ja minä olin jäänyt kiinnostuneena kuuntelemaan. Kelpie – suomalaisittain vetehishevonen eli jokihevonen on vanhojen uskomusten hevonen, joka seisoo virrassa. Kelpie oli skottilainen nimitys sille. Entisaikoina poukamassa oli tarujen mukaan elänyt vihanomainen Kelpie, jota asukkaat olivat joutuneet rauhoittelemaan. Paikalle oli rakennettu paljon asutusta, mikä oli ilmeisesti suututtanut taruhevosen. Nykyisin nummella oli raunioiden lisäksi vain pari hassua tönöä ja tämä majatalo. Nykyiset asukkaat kantoivat poukamaan säännöllisesti uhrilahjoja lepytelläkseen Kelpietä. Isäntä oli lisäksi kertonut mitä vauhdikkaampia tarinoita ympäröivistä nummista, mutta minä olisin halunnut kuulla taruhevosesta enemmän. Minun oli kuitenkin tukahdutettava uteliaisuuteni. Miten mahtavaa, jos Kelpie olisi oikeasti olemassa! Voisinkohan nähdä sen?

”Oletteko käyneet tuolla käytävällä? Siellä on valtavasti kelttiläisiä piirteitä!” isä touhotti palattuaan pöytäämme pieneltä tutkimusretkeltään. Minua ei voinut vähempää kiinnostaa mitkään vanhat homeiset säkkipillit tai patsaat! Tuhahdin isälle merkitsevästi. Isän kasvoille levisi kuitenkin viekas ilme:
”Niin ja Nala, olihan siellä kuva myös siitä sinun Kelpiestäsi”, sanoi isä omahyväisenä. Mitä minä tässä vielä istuin! Pinkaisin ylös niin, että tuoli meinasi kaatua.
”Soh, soh, jarrutas vähän senkin pillastunut hevonen, minä tulen myös katsomaan”, äiti sanoi.

Suuressa, lähes lattiasta kattoon ulottuvassa taulussa oli kuvattuna valtava, tumma hevonen, joka seisoi takajaloillaan. Sen hampaat näkyivät ja silmät olivat pohjattomat, jotenkin pelottavat. Voisin jopa kuvitella, että ne hehkuivat. Hevonen seisoi vedessä ja se oli verhoutunut merileviin.
”Vau, ompa hieno”, ihastelin tutkiskellen taulun kehyksiä. Ne olivat kullanväriset ja hyvin koristeelliset.

”Joko mentäisiin?” äiti kysyi. Olin tutkiskellut taulua ainakin kymmenen minuuttia, sillä halusin muistaa siitä jokaisen yksityiskohdan.
”Odota, otan siitä vielä kuvan”, sanoin. Sitten juoksin äidin perään ja menimme koko perhe huoneeseemme valmistumaan päivän retkeen. Menisimme kiertämään yhden luontoreitin. Mikä parasta, se kulkisi poukaman ohi! Aloin heti huoneeseen päästyäni etsiskelemään vaelluskenkiäni.
”Bling!”, puhelimeni antoi äänimerkin. Viesti oli Moonlightin ryhmään.
”Ootteko jo nähneet Donkeyn ja Inkálán?” Viivi kysyi. Tallille oli siis tullut uusia hevosia. Menin nopeasti katsomaan ne kotisivuilta: valkea welsh ja ruunikko brumby – olivatpa ne söpöjä!

”Oletko pian valmis?” isä kysyi. Vedin repun selvääni ja totesin olevani valmis. Menimme portaat alas, ala-aulaan, jossa oppaamme odotti. Silmäilin muita retkelle lähtijöitä: kaikki olivat keski-ikäisiä, tylsän näköisiä ihmisiä. Retkestä oli siis luvassa todella tylsä! Saisin kuunnella miesten puhuvan ties mistä politiikasta ja naisten kauhistelevan polun kivisyyttä. Juuri kun olin luopumassa toivosta, liittyi joukkoon suunnilleen minun ikäiseni, vaaleahiuksinen tyttö. Hymyilimme toisillemme ja opas tarkisti kaikkien retkelle ilmoittautuneiden olevan mukana. Sitten lähdimme ulos ovesta, pitkin autotietä, kunnes käännyimme sivupolulle, joka kulki nummialueen poikki kohti jokea – se olisi ensimmäinen etappimme.

”Jännää, minäkin harrastan ratsastusta!” Liljaksi itsensä esitellyt suomalaistyttö kertoi. Olin hakeutunut hänen seuraansa kyllästyttyäni kuuntelemaan isän huonoa englannin ääntämystä hänen puhuessa jonkun saksalaisen kanssa upeista maisemista. Jatkoin puhumista Liljan kanssa, mutta kun saavuimme joen ylittävälle sillalle, hiljenimme kuuntelemaan, mitä oppaalla oli sanottavana. Luulin jo, ettei hän mainitsisi sanallakaan Kelpietä, mutta hän olikin säästänyt parhaan jutun viimeiseksi: myrskyisinä öinä Kelpien sanotaan uivan joessa ja nostattavan siihen hurjat aallot! Seuraavaksi lähdimme tutustumaan johonkin pieneen metsäplänttiin, mutta minä en ollut siitä niin kiinnostunut vaan jatkoin jutustelua tytön kanssa:
”Näitkö sen taulun, joka oli yhdellä käytävällä?”.
”Kyllä. Eikö se olekin hieno! Olisi jännää, jos Kelpie olisi oikeasti olemassa”, Lilja haukkoi henkeään.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen saavuimme poukamalle. Sen rantaan oli rakennettu pienenpieni uhrialttari. Mitäköhän uhrilahjoina käytettiin? Ehkä opas kertoisi sen pian meille. Opas jaaritteli maisemasta, poukaman vedestä ja paikalla alun perin asuneista ihmisistä. Lopulta hän pääsi itse asiaan: tämä paikka oli Kelpien koti. Se uinui poukaman pohjassa. Opas jopa varoitti meitä menemästä liian lähelle vettä, ettei Kelpie veisi meitä mennessämme. Joskin hän naurahti – hän ei ainakaan uskonut taruun. Kun muutama mummeli sai tarpeekseen kuvien ottamisesta, lähdimme kuvankauniista paikasta takaisin kohti majapaikkaa.
”Mitäs sanot, tullaanko illalla takaisin?” Lilja sanoi jännitystä äänessään.

Sanat: 649

Vastaus:

Ihana tarina! :o <3
300vr

Nimi: Nala

05.03.2018 19:03
Tallipäivä
Aamukaurat annetaan,
sitten osa loimitetaan.
Hus hus hevoset tarhaan,
karsinoita siivoamaan!
Karsinoiden jälkeen on käytävien lakaisu,
ehkä kahvitkin keitetään.

Päivällä ratsastetaan,
puhdistetaan maneesia.
Sitten jaetaan päiväheinät ja haetaan osa sisälle.
Pidetään tunteja,
puhdistetaan tarhoja ja kenttää.
Joskos aikaa löytyisi varsojen ja vaikeiden hevosten koulutukselle,
hoitohevosia unohtamatta.

Illalla tuodaan hevosia sisälle,
ratsastetaan lisää.
Lopuksi tarkistetaan varusteet,
viimeisenä jaetaan ruoat.
Ennen kuin valot sammuvat, tarkistetaan, että kaikki on kunnossa.

Sanat: 67

Vastaus:

50vr
Tämä runo oli kyllä hauska pieni kertomus! :D

Nimi: Nala

05.03.2018 16:52
Vesieste
”Hunter!” huudahdin laitumen portille saavuttuani. Hevonen nosti päänsä ja otti muutaman käyntiaskeleen kohti minua. Sitten se nosti laukan ja laukkasi korvat hörössä minua kohti.
”Voi kun oletkin söpö!” sanoin sille sapsuttaen ja halaten sitä. Ori hörähti tyytyväisenä minun pujottaessa sille riimun päähän. Loimi kahisi meidän kävellessä talliin. Kävellessämme ponitarhan ohi joku shetlanninponi hirnahti muutaman kerran kimakasti ja lähti häntä kaarella kipittelemään aidan viertä. Tallipihalle päästyämme näimme tallilaisia, jotka lastasivat muutamaa hevosta traileriin. Joku uusi hoitaja avasi meille tallin oven. Kiitin häntä ja talutin Hunterin sen omaan karsinaan.

Olin maneesissa Hunterin kanssa. Keskellä kenttää oli pienehkö, pressujen ja puomien avulla luotu ”este”, joka oli täynnä vettä. Hunter pelkäsi sitä hirveästi. Kun jännitys ei vieläkään tuntunut antavan periksi, menimme toiseen päätyyn, johon olin levitellyt vanhan pressun paloja. Hunter ei tuntunut pelkäävän niitä ollenkaan, vaan otti yhen suuhunsa ja heilutti sitä.

Sidoin riimunnarun toisen pään kiinni naruriimuun – nyt minulla oli ohjat. Hunter oli vihdoinkin uskaltautunut kävelemään ja jopa kerran ravaamaan – joskin hyvin epäluuloisesti vesiesteen yli. Nyt ponnistin itseni korokkeelta orin selkään. Lähdimme liikkeelle. Olin ollut tällä tavoin selässä jo viime kerralla. Kävelimme pari rauhallista kierrosta ja ylitimme vesiesteen onnistuneesti. Taputin hevosta kaulalle. Voisimmekohan jo koittaa ravia? Ehkä ei, jätetään se ensi kerralle.

”Menetkö sinä itse karsinaasi?”kysyin Hunterilta kun olin avannut maneesin ja tallin välioven. Hevonen vaikutti rauhalliselta ja tottelevaiselta, joten päästin sen irti. Se lähti ravaamaan ja ajattelin tehneeni virheen; en saisi sitä enää kiinni! Lähdin melkein jo juoksemaan sen perään, mutta sitten näin, että se menikin omaan karsinaansa heinäkasan ääreen.
”Huh”. Kävelin orin karsinalle ottamaan riimun pois ja lukitsemaan oven. Ujutin sille vielä porkkanan palkkioksi kaltereiden välistä.

Sanat: 265

Vastaus:

100vr :)

Nimi: Nala

05.03.2018 16:50
Thunder
Siinä se seisoi, korkeana edessäni. Ai mikäkö? No uusi hoitohevoseni Thunder! Väriltään se oli musta ja sillä oli päässään valkea merkki – kumpi lienikään, piirto tai läsi. Takajaloissa oli sukat ja vasemmassa etujalassa ruunusukka. Harja oli lyhyt ja nätti, juuri sopiva sykeröille. Mukanani oli kaurasanko, jonka nyt ujutin aidan ali uteliaan näköiselle orille. Tutkailin hevosta kavioista korvankärkiin asti. Orin kaviot olivat hieman kuivan näköiset – ne kaipaisivat öljyä.

Suin Thunderin loppuun ja puhdistin vielä kaviot. Sitten laitoin sille yleissatulan ja turparemmittömät suitset, jotka olivat jääneet Kiralta. Menisin kuitenkin ostamaan orille kunnon kouluvarusteet heti kun ehdin. Napsautin riimunnarut irti ja talutin hevosen maneesiin. Suljin oven perässäni ja talutin ratsuni kaartoon. Laskin jalustimet ja ponnistin selkään. Olin kuullut Katatulta, että Thunderilla oli pomputtavat askeleet. Orin kanssa saisinkin hyvää treeniä istuntaani. Sovitin toisenkin jalkani jalustimeen ja painoin jalkani hevosen kylkiin, lähdimme liikkeelle. Ohjasin hevosen oikeaan kierrokseen. Thunderin askeleet eivät olleet kovin pomputtavat käynnissä, mutta aloin silti hakemaan oikeaa istuntaa ja hyvää ryhtiä. ”Kantapäät alas, selkä suoraksi, käsivarsien kulma”, kertasin mielessäni.

Sain hevosen kokoamaan laukkaansa jonkin verran. Koottuihin askellajeihin tarvitsisin mitä luultavimmin paremmat varusteet. Laukassa minun täytyi toden teolla keskittyä, etten pomppinut satulassa kuin perunasäkki. Tämä laukkapätkä oli varmaankin elämäni pomppuisin. Ravasimme laukan jälkeen vielä hetken. Thunderin ravi oli todella kevyttä ja liidokasta. Vaikka Thunder oli raskasrakenteisempi kuin Arashi, ratsastustuntuma siihen oli kuitenkin huomattavasti kevyempi. Hidastin orin käyntiin ja harjoittelimme vielä hetken pohkeenväistöjä. Kun olin tyytyväinen, aloitimme loppukäynnit.

Sanat: 232

Vastaus:

100vr

Nimi: Claudiaaa

04.03.2018 18:30
Onnee! Tasosta 10 nala

Nimi: Nala

04.03.2018 14:02
Varsat
Olin viimein edennyt hoitajan urallani sen verran, että pääsin auttelemaan tallitöissä enemmän. Tänään olin luvannut auttaa Samathaa varsojen kanssa. Totuttelisimme niitä riimuihin, harjoihin ja kaikenlaisiin mahdollisiin tavaroihin.
”Käydään ensin katsomassaa varsat, joilla ei ole hoitajaa. Oletko aiemmin tutustunut varsoihin?” Samatha kysyi meidän kävellessä varsalaitumelle.
”En itseasiassa ole, en tiedä yhtäkään nimeltä, mutta muutaman ulkonäöltä.
”Ok. Eli tässä on Lóga, Loca, Lulamoon, Star King, Mortti ja tuo friisiläisvarsa on Rafael”, Samatha esitteli varsoja, joista osa tuli uteliaana luoksemme, mutta muutama jäi kauemmas.
”Niin, ja tuo tuolla kaukana on Gilda”, Samatha osoitti kirjavaa cobbivarsaa, joka oli vetäytynyt mahdollisimman kauas meistä. Olin jo aiemmin ihastunut Lulamooninn ulkonäköön, mutta nyt näin lähemmin tarkasteltuna huomasin myös Rafaelin. Sillä oli kauniit päänmuodot ja se oli oikein sopusuhtainen friisiläisvarsa. Siitä kasvaisi takuulla upea hevonen! Potkimme hetken laitumella palloa varsojen kanssa ennen kuin otimme kaksi vanhinta erilliseen, pieneen tarhaan. Siellä tutustutimme niitä ensin harjoihin ja harjailimme niitä varovasti. Loca tuntui nauttivan harjaamisesta, mutta Gilda arasteli joka paikasta.

Pitelin Star Moonin riimusta kiinni, ennen kuin Samatha kertoi, että voin ottaa sen pois. Silitin varsaa kaulalle ennen kuin se lähti pukkilaukkaa karkuun. Pian se kuitenkin tuli takaisin ja nuuski päässään ollutta kummallista hökötystä vielä kerran.
”Nyt viedään Rafael ja Bardi talliin, Rafaelilla on tapana karata, joten se pitää ottaa narun päähän”, Samatha neuvoi. Sovimme, että minä otan Rafaelin, joten pujotin sille riimun päähän antaessani sille leipäpalan. Äkättyään, että oli vankina narun päässä se nousi takajaloilleen ja riuhtaisi narusta. Minulla oli kuitenkin vankka ote.

”Oletpa sinä jääräpäinen varsa”, totesin yrittäessäni taluttaa Rafaelia. Se ei välittänyt edellään kävelevästä emästään vaan yritti kaikin keinoin päästä irti.
”Se on Bulletmadnessin poika”, Samatha sanoi naurahtaen.
”No ei ihme! Isäänsä tullut”, totesin päätäni pudistellen. Laskin, että varsa nousi kaksitoista kertaa takajaloilleen ennen kuin pääsimme karsinaan.
”Huh, olipa se urakka”, naurahdin muka hikeä pyyhkien. Sitten menimme tallihuoneeseen juomaan kaakaota ja valmistautumaan hevosten ruokintaan.

Sanat: 306

Vastaus:

120vr
Tämä oli ihana tarina! :3

Nimi: Nala

04.03.2018 07:14
Kartano
Olimme päivän sankareita, minä ja Eternal.
Kuvausryhmä räpsi kuvia,
poseerasimme kartanon edessä.
Olimme tähtiä.
Laskeudun selästä,
Ete laski päätään.
Ojennan porkkanan,
ori ottaa sen kiitollisena.
Salamavalot räiskyivät,
kameramiehet ottavat kuvia.
Takana harmahtava kartano,
tammipuiset, suuret ovet.
Mukulakivitie johtaa suoraan kivisille portaille,
haalea, vihertävä katto luo väriä maisemaan.
Huolitellut pensaat, vehreä nurmi,
siellä ruseka hevonen sykeröineen, mikä sen kauniimpaa?
Ojennan käden kohti hevosen otsaa,
soljutan sormeni vapaana hulmuavan harjan välistä.
Pieni, valkea tähti päässä,
turvalla pilkku,
tummat silmät ja sirot korvat.
Eternal oli niin sopusuhtainen, ja kaunis.
Hiljalleen kuva lipuu mielestäni,
herään uuteen päivään.
Nousen ylös, ”täältä minä tulen Eternal”.

Sanat: 99

Vastaus:

70vr

Nimi: Nala

03.03.2018 18:58
Temppuja
Viimepäivinä emme olleet Leonardon kanssa tehneet oikein muuta kuin harjoitelleet pystyynnousua ratsastajan kanssa. Aluksi Katatu ja Samatha olivat olleet apunamme, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun olin yksin harjoittelemassa Leon kanssa. Suunnitelmissa oli harjoitella muutaman kerran pystyynnousua ja sen jälkeen tekisimme vähän maastakäsittelyä.

Pyöritin hieman raipan nuppia ja hevonen peruutti viskaisten päätään. Lopetin liikkeen ja ori pysähtyi. Korvat kääntyivät tarkkaavaisesti eteenpäin. Peräännyin pari metriä ja annoin vasta sitten Leonardolle luvan tulla luokseni. Otin taskustani namin ja annoin sen orille. Sitten harjoittelimme kumarrusta pari kertaa. Saatoin vain kuvitella, mutta minusta tuntui, että hevosesta oli tullut paljon notkeampi. Kai se vähän olikin, sillä se kumarsi nyt jo huomattavasti syvempään kuin viime viikolla. Kukapa olisi uskonut, että me löytäisimme temppujen tekemisestä yhteisen kivan Leonardon kanssa!

”Ylös!” sanoin ja tein tarvittavat liikkeet hevosen pystyyn saamiseksi. Nojauduin kaulalle ottaen siitä kiinni Leon noustessa pystyyn.
”Hyvä, takajaloille nousu riittää tältä päivältä”, kehuin hevosta. Ravasimme hetken ympäriinsä maneesissa pujotellen muutamia kartioita, jotka olivat jäänne agilitytunnilta, joka maneesissa oli ollut ennen meidän vuoroamme. Lisäksi nurkassa oli traktorinrengas, josta oli tehty eräänlainen pöytäeste. Voisimme harjoitella sitä vielä tunnin päätteeksi. Nyt kuitenkin kokeilisimme kumarrusta muutaman kerran selästä käsin. Tässä hommassa täytyi olla vielä raippa apuna, joten otin yhden tolpannokkaan jättämäni raipan. Kävelimme kentän keskihalkaisijalle ja pysäytin hevosen. ”Nyt tarvitaan painoa, istuntaa, ohjia, hieman pohkeita sekä raippaa”, kertasin mielessäni.

Kaviot kopsahtelivat vasten puulevyn pintaa. Leonardo nousi renkaalle etujalkojensa varassa. Keksin vielä lisän tähän tehtävään: laitoin narun hevosen kaulalle ja näytin kädellä merkin:
”Seis”, sitten peräännyin ja tutkiskelin taskujani. Heti kun Leo meinasi lähteä liikkeelle, komensin sitä napakasti. Lopulta palasin sen luo ja pyysin sitä eteenpäin, niin että kaikki jalat olivat renkaan päällä. Se sai herkun ja luvan laskeutua alas. Maiskutin ja lähdin juoksemaan hevosen ravatessa perässäni. Pujottelimme kartiot ripeästi palaten sitten renkaan luo. Leonardo ylitti sen rauhallisesti.
”Hienosti, hyvä poika”, lässytin sille.
”Mitäs sanot, lopetetaanko tähän?”, Leonardo nyökytteli päätään, aivan kuin se olisi ymmärtänyt, mitä sanoin.

Sanat: 315

Vastaus:

250vr
Saat Temppuilija ja Agility-merkit!

Nimi: Nala

03.03.2018 12:21
Hurjapäät
Vihdoinkin paljon odottamamme paremmat kelit olivat saapuneet! Nyt pääsisimme Kiran kanssa pellolle. Edellispäivänä olimme pitäneet talkoot ja käyneet talliporukan kanssa kasaamassa maastoesteitä pellolle. Rata olisi varmaankin vain väliaikainen ja me aioimme ottaa siitä kaiken ilon irti! Kiristin satulavyön vielä yhdellä reiällä ja otin sitten riimun pois kaulalta. Riimun lukko kilahti osuessaan riimun renkaaseen. Riimu heilahti narun päässä roikkumaan alaspäin harjauspuomista. Menimme korokkeen luo ja käänsin Kiran niin, että pääsin vasemmalta puolelta selkään. Ratsastimme kohti peltoa. Kiralla oli päällään kaikki mahdolliset härpäkkeet: yhdistelmäsuitset, cross-rintaremmi, vatsapanssari, ruoho-ohjat ja jännesuojat. Olimme valmiita maastoestetreeneihin!

Metrin korkeuteen ennen ratsastusta korottamani putkieste lähestyi kovaa vauhtia. Hevosella oli hirveästi energiaa! Yritin hieman hillitä vauhtia, mutta Kira vain lisäsi vauhtiaan. En voinut tehdä muuta kuin mukautua hyppyyn, koska pidätteet eivät menneet läpi. Ylitimme esteen ja yritin ohjata Kiraa loivasti oikealle, mutta sen sijaan se meni vasemmalle ja hyppäsi vinosti paaliesteen yli! Laskeuduttuaan se lisäsi entistä enemmän vauhtia. Nojauduin hieman eteenpäin, jotten putoaisi. Jouduin nyppäämään pari kertaa todella napakasti ohjista ja kääntämään orin pään oikealle. Sieluuni sattui kun jouduin näin ikävästi repimään hevosta. Onneksi se hidasta raviin ja lopulta pysähtyi.
”Anteeksi, että vedin suustasi, mutta ei noin voi ryöstää!” saarnasin hevoselle odottaessani sykkeeni tasaantumista. Päätin ottaa nopean laukkaspurtin kauempana esteistä, joskos Kiralla ei sitten olisi niin paljon energiaa. Kannustin hevosen täyteen laukkaan ja nojauduin kaulan ylle. Otin napakan otteen harjasta ja myötäilin laukkaa.

”Olet sinä sitten mahdoton”, totesin hevoselle, joka meinasi taas ryöstää. Sain sen kuitenkin hallintaan ja jatkoimme radan hyppäämistä. Tällä kertaa ratsastaisin sen näännyksiin, ettei seuraava kerta olisi samanlaista häsäystä. Vaikka olimme juosseet pitkin peltoa ja hypänneet korkeitakin esteitä ja olin juoksuttanut Kiran ennen ratsastusta, minusta tuntui, että energia sen kuin lisääntyi koko ajan.

Lopulta tunsin, miten hevonen alkoi puuskuttaa ja askeleet tuntuivat raskaammilta. Olisiko niin, että se väsyi viimeinkin? Mieleni teki hihkaista kun laukkasimme vielä yhden laajan ympyrän. Hidastin raviin ja hevosen alkaessa pärskiä hidastin sen käyntiin. ”Jes!” hihkaisin mielessäni. Annoin orille hieman pidemmät ohjat. Tämän jälkeen pesisin sen kunnolla lämpimällä vedellä ja kuivattelisin sen kunnolla, ettei se vilustu. Pakkasta oli onneksi enää vain muutama aste: kevät oli selvästi tulossa.

Laskeuduin alas Kiran korkeasta selästä ja irrotin riimun ja narun harjauspuomista. Ehtiessäni löysäilin muutaman remmin ja talutin Kiran sitten suoraan lämpimään talliin pesupaikalle. Irrotin riimun narusta ja nakkasin narun kauemmas. Laitoin riimun kaulalle ja kiinnitin hevosen molemmilta puolilta. Sitten avasin suitsien hihnat ja irrotin ruoho-ohjat. Liu’utin suitset pois sen päästä ja katsoin, miten hevonen venytteli suutaan antoisasti. Kävin nopeasti viemässä suitset ja ohjat varustehuoneeseen samalla kun hain hikiviilan ja loimen. Palattuani otin satulan ja rintaremmin pois jättäen ne hetkeksi maahan. Otin myös suojat pois ja vein irrotin sitten satulahuovan ennen kuin vein kaikki paikoilleen. Satulahuopa joutaisi pesuun, sillä se oli ihan hikinen ja karvoissa. Toin Kiran eteen pelletti-vitamiini sekoituksen, joka oli ollut turpoamassa ja löysäsin riimunnaruja, jotta se ylettyi niihin. Ori venytteli kaulaansa ja ravisti päätään. Sitten se alkoi syömään. Vihdoin avasin hanan ja suihkutin lämmintä vettä hevosen päälle. Pesemisen jälkeen kävelyttäisin sitä hieman maneesissa ilman loimea, jotta se kuivuisi. Sitten laittaisin loimen päälle ja jättäisin sen karsinaan syömään.

Sanat: 503

Vastaus:

290vr
Sait tuotua tässä hienosti hevosen luonteen esiin!

Nimi: Nala

03.03.2018 12:18
Juoksukäynti
Maiskautin saadakseni oriin lisää vauhtia. Olin tullut maneesiin ratsastamaan Shaynen kanssa. Aioin ratsastaa orilla ihan kunnolla ensimmäisen kerran. Tokihan minä olin sillä aiemminkin ratsastanut, mutta nyt vasta menisimme kunnon treenit. Ainakin alkukäyntien aikana ori oli ollut hyvin rento, mutta energinen. Aloin tekemään pidätteitä. Kaksi pysähdystä pitkille sivuille ja voltti lyhyillä sivuilla. Hevonen oli hyvin kuulolla eikä tallista kuuluvat äänet näyttäneet haittaavan sitä.

Painoin pohkeet kylkiin saadakseni Shaynen raviin. Se nosti ravin vasta napakan maiskautuksen jälkeen. Verryttelimme hieman ravissa ja otimme sitten laukkaa. Laukka oli ihanan pyörivää keinutuolilaukkaa. Teimme vain yksinkertaisia tehtäviä: ympyröitä ja ravissa voltteja. Energianpurkamisen jälkeen siirryimme takaisin käyntiin. Nyt testaisimme nelitahtikäynnin ja juoksukäynnin. Orin käynnistä huomasi, ettei se ollut normaalia käyntiä, hevonen käveli luonnostaan hieman nelitahtikäyntiä musituttavaa käyntiä. Pyrkisin saamaan sen nyt puhtaaseen nelitahtikäyntiin.

Sentään, miten mukava nelitahtikäynnissä olikaan istua! Kiersimme uraa täydellisessä nelitahtikäynnissä. Jalat osuivat vuoron perään, eri tahdissa maahan ja Shayne liikutti päätään askelten tahtiin. Löysäsin ohjia ja taputin oria kaulalle kehuen sitä. Kävelisimme muutaman kierroksen ennen kuin kokeilisin juoksukäyntiä. Olin katsonut monia videoita tennesseenwalkereiden askellajeista ja lukenut artikkeleja. Lisäksi Katatu oli opettanut ja näyttänyt, miten hevosen saisi suorittamaan ne. Tallin tennesseewalkereilla ei käytetty ketjuja eikä korokkeita. Kokosin ohjat ja kertasin mielessäni Katatun ohjeita. Hiljalleen Shayne kiihdytti vauhtiaan ja siirtyi juoksukäyntiin. Meiltä meni muutama kierros sopivan rytmin löytämiseksi. Orin häntä lepatti sen ottaessa pitkiä askeleita takajaloillaan. Etujalat eivät nousseet hirveän korkealle, mutta ero ”normaaleihin” hevosiin oli kyllä huomattava. Jatkoimme vielä muutaman kerroksen ennen kuin hidastin normaaliin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Taputin hevosta ja kehuin sitä. Olin onnistunut odotettua paremmin, tai sitten olin vain olettanut sen olevan vaikeampaa. Kävelimme muutaman kierroksen ja laskeuduin sitten selästä löysäten satulavyötä ja suitsien hihnoja. Talutin hevosta vielä muutaman kierroksen, jotta se sai palautua.

Sanat: 283

Vastaus:

100vr
On hienoa, miten osaat kertoa niin tarkasti asioista, jotka eivät ole niin "tunnettuja"/tuttuja (nämä askellajit esim.)

Nimi: Nala

03.03.2018 07:46
Tallilla Sofian kanssa
Sofia oli pitkästä aikaa tullut kanssani tallille. Tarvitsisin todellakin apua, sillä aioin vikeltää Arashin kanssa! Viime viikkojen ankara koulutreeni saisi hetkeksi väistyä kevyemmän tekemisen edestä. Vikellyksen jälkeen kävisin ratsastamassa Kiralla – varmaankin esteitä. Sofia oli luvannut kuvata meitä. Päivän päätteeksi menisimme luonnollista hevosmiestaitoa; ottaisin Shaynen ja Sofia Eternalin. Aioin hieman perehdyttää ystävääni lajin saloihin. Hunter olisi ollut paras vaihtoehto kokemattomalle, koska harrastin sen kanssa LH:ta. Tiesin kuitenkin orin pelkäävän vieraita, joten ajattelin, että Ete olisi tähän väliin parempi.

Alkuverryttelyiksi olikin Sofia mennyt Arashin selkään. Hän teki parhaillaan maailmanympärysmatkaa satulassa.
”Vaihdetaan suuntaa ja minä tulen sitten selkään”, ohjeistin. Puolenvaihdoin jälkeen ponnistin itseni selkään ja venyttelin hetken lihaksiani. Sitten nousin varovasti polvilleni ja seisomaan. Minusta tuntui melkein, että olen puiden latvojen tasalla! Arashi oli niin korkea ja vieläpä seisoin sen selässä. Juttelimme samalla kun tein erilaisia harjoituksia selässä.
”Minusta tuntuu, että vyö on hieman löysällä, voisitko tarkistaa asian?” sanoin. Minusta tuntui, että vikellysvyö valui vasemmalle. Tarkistimme tilanteen: vyö oli yhdellä reiällä liian löysällä. Onneksi huomasin sen ajoissa, ennen kuin aloin harjoittelemaan hyppyjä selkään pitämällä kiinni vyöstä. Ehkä kohta roikkuisin hevosen kyljellä pää alaspäin!

**Skip**
”Katso näin”, sanoin Sofialle ja heilautin käsiäni. Leonardo nousi jaloilleen.
”Vau”, ystäväni huokaisi. Olimme viettäneet monia iltoja puhuen siitä, miten yritin opettaa Leolle temppuja.
”Voitko näyttää myös kumarruksen?” ystäväni hihkuin innosta. Tein työtä käskettyä. Kumarrus hapuili vielä hieman ilman piiskaa, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi jonkinlaisen kumarruksen.
”Hyvä poika”, taputin hevosta. Sitten lähdimme hakemaan Kiraa – kohti estetuntia!

**Skip**
”Niin halusitko nähdä niitä kuvia?” Sofia kaivoi jo puhelinta taskustaan.
”Joo”, vastasin tomuttaen pölyä pois hanskoistani. Tunti Kiran kanssa oli sujunut vähän niin ja näin: ori oli tavalliseen tapaansa häsännyt ja ollut vähän kuumuva. Odotimme parhaillaan parempia kelejä, jolloin pääsisimme kunnolla hyppäämään maastoesteitä ja juoksemaan energiat pois hevoselta: reilun tunnin estetreeni ei tuntunut riittävän. Välillä minusta tuntui, että minulta loppui kunto ennen kuin hevoselta. Katsoin kuvia kameralta, niistä oli tullut tosi kivoja, vaikka hevonen ei ollutkaan näyttänyt parasta puoltaan tänään. Kuvien selaamisen jälkeen hörppäsimme vielä lasit vettä ja lähdimme sitten hakemaan Eteä ja Shayneä.

Sanat: 333

Tässä tälläinen lyhyt kooste päivästämme :D

Vastaus:

120vr
Tälläiset koosteet olisi kivoja myös jatkossa! :D

Nimi: Nala

03.03.2018 07:03
Agilityä?
Leo nousi keinulle. Temppujen lisäksi olimme harjoitelleet sen kanssa vähän agilityä viime aikoina. Olin innostunut lajista seurattuani Miisan ja Iitun agilitytreenejä ja päättänyt koittaa itsekin. Vaikkei minulla ollut hoidokkinani lajiin soveltuvaa pikkuponia, se ei minua estänyt! Voihan lajia harrastaa leikkimielisesti myös friisiläisen kanssa, kuten minä tein! Tietysti jos aikoisin kisata lajissa, sitten täytyisi olla joku sopivampi rotu. Mutta en kuitenkaan aikonut kisata, joten tämä riitti minulle. Rakastin tutustua uusiin lajeihin, se toi mukavasti vaihtelua myös hevosten arkeen! Huomasin ainakin Leosta, jotta se jaksoi keskittyä paremmin uuden, mielekkään puuhan ansiosta myös esteillä.

Loikka aaltoesteen yli ja puikahdus tolppien välistä – maali! Vielä kerran! Annoin orille herkun ja ohjasin sen sitten takaisin radan alkuun.
”Kling!” äännähdin matkien muka kellon ääntä. Lähdimme liikkeelle, kohti ensimmäistä estettä, joka oli keinu. Leo oli jo tottunut siihen, mutta ei vieläkään ylittänyt sitä tyylipuhtaasti. Seuraavaksi oli kiihdytys laukkaan ja putkiesteen ylitys, sitten nopea hidastus ja nousi lavan päällle. Sinne pysähdys, jonka jälkeen suora tie kapeasta, pressun yllä olevasta puomikujasta. Koska minä kävelin puomien ulkopuolella, oli Leonardolla mennyt tovi jos toinenkin tajuta, että sen kuului kävellä sisäpuolella. Ennen pujottelua oli kaksi estettä ja radan kruunasi aaltoeste. Hevosen pujahdettua maalia tarkoittavien tolppien välistä alkoi loputon kehujen ja lässytyksen aalto. Lopuksi keskityimme vielä hetken harjoittelemaan kumarrusta. Jouduin yhä avittamaan hieman piiskalla, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa hioitui. Oli oikea ihme, että Leonardosta oli kuoriutunut temppuileva hevonen! Ajattelin seonneeni kun sain päähäni opettaa sille pari temppua, luulin, ettei se ikinä oppisi. Se oli kuitenkin yllättänyt minut ja saanut minut entistä innostuneemmaksi!

Sanat: 249

Vastaus:

100vr

Nimi: Nala

02.03.2018 17:08
Mamba ja Patience
Katselin tammoja, jotka laidunsivat Sofian kotilaitumella. Ne olivat samalla laitumella Sofian oman ruunan kanssa. Kun olin huomannut, että ne olivat tulleet myyntiin, olin päättänyt ostaa ne. Eihän minulla ollut kotona tiloja, mutta sovimme, että ne voivat tulla asumaan Sofian luo, Napin kavereiksi. Oikeastaan olimme ostaneet tammat yhdessä Sofian kanssa, ne olivat meidän yhteisiä. Tiesin, ettei minulla ole paljon aikaa kaksikolle hoitohevosten takia. Enhän minä omia hevosia tarvinnut. Oli silti ihanaa, että minulla oli vihdoin ikiomina kaksi hevosta! Pikaisten kauppojen takia en valitettavasti ollut ehtinyt tutustua niihin kunnolla. En tiennyt niistä paljoakaan. Olinkohan ostanut sian säkissä? Ryhdistäydyin ja suoristin selkäsi. Hus tuollaiset ajatukset! Vaikka kävisikin niin, että ne eivät olisi minulle sopivia hevosia, tiesin, että serkkuni olisi hyvin halukas tarjoamaan niille hyvän kodin. Nyt vain toivottaisiin parasta! Keräsin riimunnarun kerälle ja ujuttauduin langan ali laitumelle.

Viime päivinä olin viettänyt tavattoman paljon aikaa omien hevosteni kanssa. Patience muistutti rauhallisuudellaan minua Arashista. Mambankin selässä olin jo pari kertaa käynyt. Patience oli useamman kerran ollut narun päässä mukana kun sain käydä ratsastamassa Napin maastossa. Sofia oli ollut jo viikon kipeänä, joten olin suorastaan asunut heillä ja hoitanut hevosia.

Illalla istuin huoneessani. Tänään olin käynyt pellolla laukkaamassa Patiencella ja juoksuttamassa Mambaa. Vaikka olin viettänyt molempien kanssa paljon aikaa, minusta Mamba tuntui jotenkin etäiseltä. Edistystä oli kuitenkin tapahtunut: kun toimme sen tänne, tamma perääntyi karsinan peränurkkaan ja vietin sen lähellä monta tuntia, ennen kuin sain sen syömään ja juomaan. Molemmat tammat luottivat jo minuun ja meillä meni hyvin. Miksi minusta sitten tuntui, että jotain puuttui? Suljin kirjan, jota olin juuri äsken lukenut. Raahauduin sängylle ja heittäydyin makuulle. Suljin silmäni ja mietin, mietin pääni puhki. Näin mielessäni välähdyksiä siitä, kun Mamba oli juossut paniikissa minua karkuun, tunneista, joita vietin sen karsinan ääressä, ensimmäisestä maastoreissusta ja siitä, kun se ensimmäisen kerran ravasi iloisesti hörähtäen luokseni. Se oli ihana hevonen, ne molemmat olivat. Miksi minulla siis oli tälläinen tunne? Eivätkö ne olleet riittävän hyviä minulle? Patiencessa ei ollut minulle haastetta, mikäli en kouluttaisi sitä pidemmälle. Toivonpikahdus sammui heti: eihän minulla ollut aikaa ryhtyä siihen. Mamba loi omat haasteensa, mutta toisaalta joinain päivinä olin niin väsynyt tallilta tultuani jos olin jo tapellut koko päivän niskuroivan Kiran kanssa tai muuta hoidokit oliat keksineet jotain jäyniä. En osannut nauttia ajasta omien hevosteni kanssa samalla tavalla kuin hoitohevosteni kanssa.

Iltapuuhien jälkeen vedin pyjamahousut ja -paidan päälle. Puikahdin peiton alle ja sammutin lampun. Ehkä seuraava viikko olisi parempi. En kuitenkaan haluaisi luopua hevosista. Silti minusta tuntui, etten ollut oikea omistaja niille.


Sanat: 408

Anteeksi kun nyt tulee vähän hutaistuja tarinoita (ja runoja), jostain syystä en pysty syventymään kirjoittamiseen tarpeeksi. ):

Vastaus:

190vr
Saat Kouluttaja-merkin
Eipä mitään, eihän sitä nyt aina pysty "keskittymään" tarpeeksi ;)

Nimi: Nala

02.03.2018 16:37
Ylös, ylös, jaloille!
Leonardo – tuo uljas friisiläinen oli oppinut.
Heilautan käteni ylös merkiksi,
musta seuraa tarkasti ja nousee!
Nousee pystyyn kahdelle jalalle,
heittää päätään ja sitten kaviot tömähtävät maahan.
Lumi pöllähtää ja minä taputan.

Ensimmäinen temppu, kaiken alku.
Harjoitus tekee mestarin, niin ne sanovat.
Kiiruhdan talliin, täytyy kertoa kaikille.
”Leonardo oppi nousemaan pystyyn käskystä!”
Kauan siihen meni, mutta lopputulos oli ehdottoman palkitseva.

Tarkkailen jälleen oria, joka kävelee kohti minua.
Nostan kämmenen merkiksi, pysähdy.
Musta ottaa vielä pari askelta ennen kuin tajuaa.
Stop.
Se katselee, kuuntelee.
Kädet heilahtavat ylös, kaviot viuhovat ilmassa.
Kehun hevosta jälleen hyvin tehdystä työstä.

Toistoa, toistoa.
Nyt se sujuu, mutta vaatii yhä keskittymistä.
Opettelemme tämän kunnolla ja sitten kumarretaan.
Se on temppu numero kaksi.

Sanat: 114

Vastaus:

90vr :)
Saat Runoilija-merkin!

Nimi: Nala

02.03.2018 16:04
Mitä on kouluttaminen?

Alussa oli hieman ilkeä, pahatapainen ori (Leo).
Alussa oli hyvin pelokas, arka hevonen (Hunter).
Alussa oli määräävä, pomotteleva hevonen (Kira).
Oli myös hevonen, joka ei luottanut (Shayne).

Nyt on hyvätapainen, mutta energinen ori.
Nyt on rakastava, luottava, uskollinen hevonen.
Neljäs on alkanut luottaa, selkäänkin päästään pian.
Yksi on vielä hiukan agressiivinen.

Paljon työtä se vaati, ja tuo työ jatkuu yhä.
Työ luottamuksen rakentamisessa ei lopu koskaan.
Sitä pitää vaalia kuin vastasyntynyttä.
Kouluttaminen ei ole opettamista, ei pakottamista.
Kyse on luottamuksesta.
Kun luottaa, on valmis tekemään mitä tahansa jonkun vuoksi.
Olethan kiltti hevosille, niin he ovat sinulle.
~Luota ja tule luotetuksi.

Sanat: 100

Tässä joku tälläinen hassu, pikainen runo. XDD

Vastaus:

50vr

Nimi: Nala

23.02.2018 07:52
Kuka tekee likaiset työt?
Kaikki hevoset oli viety tallista ulos, joten tartuin luutaan. Olimme juuri selvinneet Kittyn, Viivin ja Maisan kanssa karsinoiden puhdistusoperaatiosta. Meillä oli kulunut kolmistaan vähintäänkin tunti siivota kaikki karsinat. Nyt käytävä oli kuin hävityksen jäljiltä: purua siellä täällä. Aloin harjaamaan käytävää pääovelta päin. Huiskin purut karsinoihin. Pölyä nousi ylös ja se kiemurteli sieraimiini. Aivastin pariin otteeseen.
”Terveydeksi”, talliin tuleva Maisa sanoi. Jatkoin käytävän lakaisemista.

”Ei”, nappasin kiinni luudan, joka oli kaatumaisillaan veteen. Olin päässyt pesupaikalle saakka ja päätin pestä lattian, sillä siihen oli kerääntynyt kuraa. Osa siitä oli pinttynyt kunnolla lattiaan kiinni, joten jouduin hakemaan lattiaharjan ja jynssätä koko pesupaikan sillä.

Pyyhin pestyn naamani tallihuoneen pyyhkeeseen. Urakka tallissa oli tullut valmiiksi: karsinat siivottu, käytävä lakaistu, pesupaikka puhdistettu. Vielä piti tarkistaa, oliko maneesissa, kentällä, raviravalla tai pyöröaitauksessa lantaa. Yleensä ratsastajat muistivat ne kerätä tuntinsa jälkeen, mutta joskus ne unohtuivat. Niin ja sitten olisi vielä tallihuoneen ja satulahuoneen lattioiden lakaisu! Hörppäsin vesilasin tyhjäksi ja jätin lasin tiskialtaaseen. Sitten palasin tööiden pariin.

Kaikki valmista -juuri ajallaan! Vilkaisin kelloa; se näytti kello kahdeksaa. Katatu tulisi ihan näillä sekunneilla. Olin viettänyt pitkän pävän tallilla siivoten. Katatu oli koko päivän toisessa kaupungissa asioilla, joten ajattelin yllättää hänet! Toki muutama muukin hoitaja oli auttanut minua urakassani.
”Ohhoh. Jopas. Sentään!” Katatun ihmettelyt alkoivat kuulumaan tallin puolelta. Tulin ulos tallihuoneesta ja näin naisen, joka tutkiskeli työni jälkeä.
”Täällähän pitää ottaa kengät pois! Ei näin puhtailla lattioilla voi kävellä kengät jalassa”, hän nauroi. Menimme tallihuoneeseen, naisella oli jotain kantamuksia mukanaan.

Olimme jutelleet samalla kun kokosimme tallihuoneeseen uuden hyllyn.
”Nyt täytyy lähteä kotiin. Tulen huomenna hoitamaan hevosia. Nähdään!” huikkasin lähtiessäni tallihuoneesta. Ovella vastaan tuli Samatha ja muutama hoitaja, jotka olivat valmiina hakemaan hevosia tarhoista. Siinä minä en ehtisi auttaa. Otin pari juoksuaskelta ja ehdin juuri parahiksi pihalle nähdäkseni äitin pysähtyvän pihaan.

Sanat: 289

Vastaus:

100vr
Saat Siivooja-merkin! :D

©2018 Virtuaalitalli Moonlight - suntuubi.com